Sivut

26. huhtikuuta 2011

Raikasta

Pääsiäisen, suklaamunien ja muun herkuttelun jälkeen teki mieli jotain raikasta ja kevyttä ruokaa.


Tein tavallisen vihreän salaatin (jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, vihreitä viinirypäleitä), ja sekaan vähän avokadoa ja paistetut halloumi-juustoviipaleet sekä tummaa patonkia.

Oli hyvää ja täyttävää, mutta samalla silti vähän kevyempää syötävää. :)

21. huhtikuuta 2011

Muffineita ja aurinkoa

Moneen viikkoon en oo ehtinyt leipomaan, mutta nyt pyöräytin suklaamuffinseja pääsiäisen kunniaksi. Jokaisen muffinsin sisällä on yksi pala pandan toffeesuklaata, päällä samasta suklaasta kerman kanssa tehty kuorrute sekä hasselpähkinärouhetta.




Pääsiäinen kuluukin sekä oman että miehen perheiden kanssa, ja lauantai mun osaltani töissä. Tiedossa kuitenkin rentoutumista, varmasti aika monta erää lautapelejä ja ihan muutama suklaamuna. :D Aurinkokin paistaa ja samaa on ainakin luvattu koko pääsiäiselle, joten luvassa on myös kevätauringosta nauttimista!

19. huhtikuuta 2011

Miten minusta tuli insinööri

Eli vihdoin vastaan lukijoiden toiveisiin ja kertoilen vähän opiskeluistani. Toisin kuin otsikko väittää, en vielä ole ihan valmis insinööri, mutta kohta olen. :) Nyt on kurssit kasassa ja valmistuminen ihan kynnyksellä, joten on hyvä hetki miettiä vähän menneitä neljää vuotta ja sitä, mitä tuli opittua. (Kuvituksena otteita vuosien varrella tehdyistä koulutöistä, kuvia saa klikkaamalla isommiksi.)

Ensin vähän perusfaktaa. Opiskelen siis tekstiili- ja vaatetustekniikkaa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa, ja tutkinto kestää neljä vuotta. Suuntautumisvaihtoehtoni on suunnittelu ja markkinointi, ja tutkintonimike valmistuessani on insinööri. Tähän väliin on pakko myös mainita, ettei kyseistä koulutusta enää tällaisenaan aloittaville opiskelijoille järjestetä meidän koulussa, sen sijaan nykyään tradenomeilla on mahdollisuus suuntautua vaatetusalan markkinointiin.

 (Sekalaisia koulutöitä. Toppahaalari-suunnitelma on syksyltä -07, ja vasemman yläkulman tunnelmataulut liittyvät koiranvaateprojektiini, ja ovat syksyltä -10. Kollaasin kaksi muuta työtä ovat varmaan jostain vuodelta -08...)

Insinöörinkoulutukseen kuuluu paljon matematiikkaa sekä fysiikkaa ja kemiaa. Perus-insinööriaineiden lisäksi meillä vaatetuspuolella on ollut muutama kurssi operatiivista laskentatoimea eli kustannuslaskentaa. Nämä operatiivisen matematiikan kurssit ovat varmasti olleen hyödyksi, mutta muiden matematiikan kurssien sisällön kuten integroinnin ja vektorilaskennan hyödyllisyyttä uskallan kyllä vahvasti epäillä. Fysiikka ja varsinkin fysiikan laboratoriotyöt sähkötöineen ovat myös kastia "opetellaan että päästään tentistä läpi ja unohdetaan sitten loppuiäksi". Mutta nämä kuuluvat insinööriopintoihin joten hammasta purren nämäkin kaikki on suoritettu... :D

(Vasemmalla oleva suunnitelma on yksi ensimmäisiä koulussa tekemiäni, eli se on syksyltä -07. Oikean alakulman tasokuvat esittävät saman suunnitelman vaatteita. Oikean yläkulman suunnitelma on jatkoa tälle edelliselle, puvusto business-käyttöön.)


Meidän opiskeluihin on kuulunut paljon markkinointia, joku kurssi yritystoiminnasta ja henkilöstöjohtamisesta, alihankinnasta ja ostotoiminnasta, sekä tietysti viestintää ja kieliä. Varsinaisiin alan opintoihin sitten on kuulunut muun muassa materiaalitietoutta, tekstiilirakenteita, sarjontaa, sarjatuotantoa, kaavoitusta, tietokoneavusteista suunnittelua, ompelutekniikkaa, tuotannon suunnittelua, tekstiilien testausta ja taide- ja pukuhistoriaa. Aika monipuolinen leikkaus eri asioita, mutta tietysti osa on sitten väkisinkin jäänyt aika pintaraapaisuksi. Ja pieni koulu kun on kyseessä niin valinnanvaraakaan ei kauheasti ollut, mutta esimerkiksi kaavoitusta ja varsinaista ompelua olisi ollut kiva oppia enemmänkin. Nämä asiat tulivat enemmän sitten omien valintojen kautta projektityö-kurssien merkeissä, joita olivat yritysprojektin asiakastyöt (tein asiakastyönä vanhojentanssipuvun), tuotekehitys ja projektinhallinta (tehtiin yhdessä kaverini Annan kanssa lakanasarja, jonka esittelinkin jo aiemmin.) sekä malliston suunnittelu, jolla tein koiranvaateprojektini. Minä valitsin töitä joissa myös kaavoitin ja ompelin, mutta kursseilla oli mahdollista tehdä oman kiinnostuksen mukaan tosi monenlaista muutakin, asiakkaat kun piti kuitenkin hankkia itse.

(Tämä työ on vuodelta -08, ja tehtävänantona tähän oli suunnitella t-paitaprintti ja tietysti sitten myös paita johon printti painettaisiin. Tehtävään kuului myös suunnitella pakkaus jossa t-paita myydään. Itse ompelin kangaskassin valkoisesta puuvillasta, ja siinä toistui sama liskokuvio kuin paidassa, mutta askarteluhuovasta päälle ommeltuna. En kuollaksenikaan muista, mitä kassille on tapahtunut, eikä siitä ole kuviakaan...)


Omia ehdottomia suosikkikurssejani koko opiskeluajan olivat kaikki suunnittelukurssit, ja niitä onneksi oli monia. Malliston ja esitteiden suunnittelua, luovaa tuotesuunnittelua ym. suunnittelun kursseja, ja heti ekan opiskeluvuoden syksyllä meillä oli myös muotipiirtämisen kurssi, jota vetämässä oli vieraileva opettaja kiinasta. Eri yrityksistä on käynyt myös luennoitsijoita (mm. Tikaun Taina Snellman, Noolanin Marja Rak ja Tarkovskin Tarkko Nuutinen) kertomassa suunnittelijan työstä, ja tietysti on ollut luentoja ja kursseja myös ekologisuudesta ja vastuullisuudesta vaatetusalalla.Vierailuja on myös tehty ihan kiitettävästi eri yrityksiin ja museoihin, ja ne ovat olleet aina mielenkiintoisia ja antoisia.


 (Nämä kuvat ovat liittyvät kurssiin., jolla piti suunnitella mallisto. Oikealla yläkulmassa on yksi aukeama kohderyhmätaulusta, ja harmaat kartongit ovat värikartastani. Yläkulmassa sitten vilaus mallistoon)


Tykkään alasta tosi paljon, ja tunnen olevani oikealla alalla. Pieni koulu ja resurssien puute on välillä vähän tuskastuttanut eikä ongelmitta ole selvitty, lisäksi opiskelu on ollut aika rankkaa ja työmäärät ovat olleet aika suuria, mutta jälkikäteen ajatellen; toivottavasti olen valmistuessani sitten aika pätevä. ;) Ala on kiinnostava ja olen oppinut paljon, ja lisäksi koulusta on tarttunut matkaan mahtavia ystäviä!

Nyt olen siis siinä vaiheessa että jäljellä on yksi tentti ja opinnäytetyön viimeistely, sekä valmistuminen kesäkuussa. :) Nyt tuntuu että neljä vuotta on hurahtanut äkkiä, mutta kyllä välillä on ollut aika pitkiä iltoja kun olen liimannut vielä kahdelta yöllä jotain kohderyhmätauluja tai tuskaillut fysiikan labraselosteiden kanssa.. :D

18. huhtikuuta 2011

Neliöitä

Isoäidinneliöitä peittoa varten on kasassa nyt 48 kpl.


Tarvii vielä aika monta ennenkuin peitto on kasassa, mutta yllättävän kivasti näitä on jo syntynyt. Ja kerrankin oon ollut myös kaukaa viisas ja yli puolet langanpäistäkin on jo päätelty. :P Ei jää loppuun niin iso urakka.

14. huhtikuuta 2011

Lohtushoppailua

Tässä on ollut vähän vastoinkäymisiä nyt pari päivää, ja nyt kun tunnelin päässä näkyy jo vähän enemmän valoa niin piristin mieltäni vielä vähän lohtushoppailemalla. :P


Vagabondin nahkaiset, matalalla kiilakorolla varustetut ballerinat päättää täydellisten työkenkien metsästyksen. Ja hintakin oli täydellinen koska nämä tarttui matkaan puolen hinnan pöydästä. :) Vaalean beiget housut lähti matkaan H&M:ltä parillakympillä. Oon aika yllättynyt itsekin että ostin beiget housut, koska oon aina vähän vierastanut beigeä ja muutenkin hailakoita värejä. Mutta nää oli kivan ohuet, ja sopii työhousuiksi. Työpaikka edellyttää siistiä pukeutumista, mutta en tunne oloani kotoisaksi suorissa housuissa, joten tällaiset on just hyvät työhousut. :) Lahkeet käärittynä ja ballerinojen parina ulkoasu on rento mutta siisti. :)

Ja heti on parempi mieli! ;)

12. huhtikuuta 2011

Hässäkkää

On ollu aika hässäkkää nyt pari päivää, ja kiire kyllä jatkuukin vielä. Mutta yks välietappi on taas saavutettu. :)

Tänään oli opinnäytetyöni kannalta tärkeä päivä. Teen siis opinnäytetyönäni naisten liigaa pelaavalle jalkapallojoukkueelle edustus-/matka-asua, ja tänään asu esiteltiin joukkueelle, lähimmille sidosryhmille ja medialle. Pidettiin tilaisuus jossa puhuttiin, syötiin ja esitettiin asu muotinäytösmäisesti lavalla. Jännitti, mutta kaikki meni hyvin ja nyt on hyvä fiilis. :)

Asusta tykättiin ja se sai hyvää palautetta, joten nyt voi hyvillä mielin taas jatkaa eteenpäin!

10. huhtikuuta 2011

Moi

Tällanen kaveri mulla oli täällä viikonlopun..



Oli kiva viikonloppu, lenkkeiltiin ja leikittiin koko viikonloppu. Mitkään projektihommat ei edistyny, mutta stressi väheni kun tän kanssa kölli sohvalla ja leikki. :) Lauantaina kävin myös työporukan kanssa keilaamassa ja syömässä aivan ihanaa ruokaa, eli koko viikonloppu oli kyllä ihanan rentouttava. :) En uskalla vielä ajatellakaan huomista ja koko ens viikkoa ja tekemättömien hommien määrää, mutta miettii niitä sitte huomenna!

7. huhtikuuta 2011

Rio Ohoi

Tämä päivä on mennyt jo niin tutuksi käydyllä kaavalla ettei tästä ole edes juuri mitään sanottavaa. Parasta tänään on ollut se, että oppari on taas pari sivua pidempi kuin eilen.


Timo teki eilen pannaria kun kirjoittelin illalla opparia, ja maistuihan se hyvältä. Kermavaahdon ja mansikoiden kanssa.



Huomenna meille tulee viikonloppuhoitoon pieni karvainen sydäntensulattaja, Chihuahua Milo. :) Mun sydän on kyllä sille jo sulatettu, joten se saa osaakseen varmaan kyllästymiseen asti silittelyä ja paijailua. :D

Aika kiva viikonloppu muutenkin tiedossa kun on töistä vapaata, eli saa rauhassa keskittyä omiin projekteihin ja tuohon hoidossa olevaan pikkukaveriin. Ja lauantaina on tiedossa vielä työpaikan keilauskisat ja sen jälkeen hyvää ruokaa. :) Mitäs suunnitelmia muilla on viikonlopulle?

6. huhtikuuta 2011

Monta projektia

Työn alla on monta projektia ja kivaa juttua. Oon innoissani ja tykkään pohtia, suunnitella, kokeilla ja värkkäillä. Mutta voisinpa tehdä sen ilman stressiä. :D Otetaan vastaan stressinpoistovinkkejä! :D

Tänään ohjelmassa oli mm. paikasta toiseen sompailua, asioiden hoitamista, opparin kirjoittelua, moneen paikkaan soittelua ja kaikenlaista värkkäilyä. Tällaiset päivät on outoja kun tekemistä on paljon, mutta koska täytyy hoitaa pieniä juttuja niin tuntuu että aika vaan kuluu mutta mikään ei tule valmiiksi... Kai ne kaikki hommat silti etenee, mutta konkreettisemmin sen huomaisi jos puurtaisi aina jotain valmiiksikin asti. :) Kärsimätön luonne kun on niin tahtoisi nähdä valmista nyt ja mieluiten heti!


Ostin kauppareissulta myös kaksi lehteä. Mukaan lähti 101 ideaa, ja sitten tämä uusi New Look... New Lookin ois voinut jättää ostamattakin, ei oikein napannut. New Lookin toimittajat ovat siis bloggareita, ja valitettavasti se kyllä näkyy ja selvästi. Halusin antaa lehdelle mahdollisuuden, etten heti suorilta tuomitse. No, nyt voin jo tuomita kun olen tutustunut lehteen. :P Tähän mennessä oon selaillut lehden läpi lukien aina sieltä täältä juttujen alkuja, mutta teksti vilisee niin pahoja kirjoitusvirheitä ja tökeröitä lauserakenteita, että minun mielenkiintoni loppui yleensä juttujen ekoihin lauseisiin...En vaan pysty lukemaan painetusta lehdestä tökeröä tekstiä koska ärsyynnyn liikaa. :D

Luen pariakin blogia joiden kirjoittajat ovat nyt mukana New Lookissa, ja tykkään blogeista, mutta aion lukea heidän kirjoitteluitaan jatkossa vain blogien kautta. Blogeihin kuuluukin rennompi ote ja kirjoitustyyli, mutta oikeissa lehdissä haluan lukea laadukkaita ja hyvin kirjoitettuja juttuja, joissa yhdyssanat on kirjoitettu oikein ja teksti on sujuvaa. Miksei tätä lehteä ole oikoluettu?? Se olis pelastanut jo aika paljon... Uskaltaisin veikkailla ettei tästä lehdestä mitään uutta muotiraamattua saada, tai ettei tämä ylipäätään kovin kauaa ilmesty.

Onko muut tutustuneet tähän lehteen? Mitä olette mieltä?


Jos vielä hetken keskittyisi oppariin, ja siirtyisi sitten sohvalle herkuttelemaan näillä....


Tuore ananas on ehkä parasta herkkua mansikoiden lisäksi. Eikä kivettömät viinirypäleetkään kauaksi jää.Voi tulis jo kesä ja mansikat!

3. huhtikuuta 2011

Kevät ja perhoset


Tämän viikon Bingo - haasteeseen syntyi keväinen kortti. Bingorivini on  "limenvihreä - perhonen - lävistin", mutta löytyy tästä myös rivi "keväinen - kukkarykelmä - pilkukas". :D



Mun kortteiluinnostus on niin uutta että nyt vasta hankin ja kokeilin näitä kukkiakin, samoin perhoskuvioleikkuri on uusi. Ja innostus vaan kasvaa tarvikevaraston mukana... :D

2. huhtikuuta 2011

Vaaleita sävyjä

Tämän kortin tein veljen vaimolle synttärikortiksi, ja huomasin sitten että täähän sopii tämän viikon p*skarteluhaasteeseenkin. Osallistun tällä siis haasteeseen, jossa tällä viikolla pelataan bingoa.

Rivini on kraft- valkoinen - sininen.


The greeting farmin Madelynn -leimasin on väritetty promarkereilla. Alimmainen paperi on tildaa mutta sinisävyisen hohtavan paperin valmistajaa en tiedä. Paperinen pitsiboordi on fiskarsin kulmaleikkurilla kuvioitu. Täytyy käyttää vähän mielikuvitusta kun en boordileikkureita (tai muutenkaan suurta tarvikevalikoimaa) omista... :D