Sivut

29. joulukuuta 2012

Lahjakas joulu


Oltiin kyllä ilmeisesti oltu todella kiltteinä, sen verran mojovat lahjakasat meitä jouluaattona odotti kahden eri kuusen alla. Vietettiin joulua siis molempien vanhempien luona, ensin toisessa paikassa aattopäivä, ja toiseen mentiin sitten aattoillaksi.


"Aikuisia jo ollaan joten ei laiteta enää mitään isoja lahjoja", tuttu matra mutta ei tainnut ihan pitää kutiaan tänäkään vuonna. :D Kiitos vaan vanhemmat ja sisarukset, ihan mahtavia juttuja löytyi paketeista!

Kuvailin tännekin joitakin paketeista paljastuneita ihanuuksia. Yksi lemppareimmista lahjoista olikin tuo monissa kuvissa vilahtava valkoinen matto, niiin ihana! Koko olohuone jotenkin raikastui kun tuo tuli korvaamaan vanhaa beigeä karvamattoa. Että kiitos äiti ja iskä, ihan nappi lahja! :)

Kosmetiikkaa löytyi kolmesta paketista. Tuohikorissa oli ruusuntuoksuinen setti, josta tulvahti mieleen mukavia muistoja vuosien takaa. Mulla oli joskus pienenä, ehkä kymmenvuotiaana, ihan tuolta samalta tuoksuvat suihkugeeli ja tuoksu jotka sain silloin joululahjaksi, ja joiden tuoksua rakastin. :) 

Kahdesta paketista löytyi Dermosilin tuotteita, hauskasti vielä keskenään samaa sarjaa. :) Suihkugeeliä ja käsilaukkukokoisia käsirasvoja. Tuo punaherukkakäsivoide nousikin heti uudeksi lemppariksi, aivan ihana tuoksu, ja nopeasti imeytyvä koostumus.

Mieheltä sain Björn Borgin lompakon, Versacen tuoksun (yksi suosikkituoksuistani, joka olikin minulta loppu mutta en ole raaskinut itse ostaa uutta :D), ja hierontalahjakortin. En olekaan ikinä käynyt hierojalla, joten odotan jo innolla näiden juminiskojeni kanssa sinne menoa. :)

Äiti oli ahkeroinut ja tehnyt meille kaikille lapsille lahjaksi valkoiset valoryijyt! Kuvassa ryijystä puuttuu vielä ne valot. Aivan ihana! Ja sopii muuten ihan loistavasti yhteen tuon uuden maton kanssa. :)

Ihana puinen tarjoilukulho ja pähkinöitä, tuo kulho on niin upea että ainakin toistaiseksi se majailee näköpaikalla ruokapöydällä. En vain raaski laittaa siihen hedelmiä, kun pelkään että niistä voi jäädä jotain jälkiä, en tiedä jääkö?



Saatiin myös pari Iittalan Teema- sarjan pientä kulhoa, meillä olikin tuota kokoa ennestään vain neljä, joten nyt on koossa kuusi. :) Ihana taskupeili oli myös ihan mun näköinen, ja pääsi heti laukkuun matkaamaan.

Ompelutarvikkeilleni sain kauniin puisen rasian. Taidan laittaa tuohon AICA designin kangasmerkit, valmiiksi leikatut huopatähdet ynnä muut AICA designin tuotteiden pikkutarvikkeet, jotta ne löytyvät helposti ja nopeasti aina tarvittaessa. Toki paketeista paljastui myös herkkuja, suklaata ja jouluteetä!

Yksi suurista ylläreistä oli dvd häävalssistamme, emmehän edes olleet huomanneet että se oli taltioitu videolle! Häihin liittyen saimme myös hääkuvistamme teetetyn ifolor-kirjan. Ihania muistoja joihin on mukava palata. :)

Lisäksi aika mahtava lahja oli Timon vanhemmilta saamamme porakone, sitä kun tarvitsee vähän väliä, ja nytkin tuossa seinää vasten könöllään on pari taulua odottanut kiinnitystään. Enää ei tarvitse pyytää vieraita ottamaan porakonetta mukaan, kun sellainen löytyy omasta takaa. :D

Harrastuksiani tukemaan minulle oli tilattu myös kaksi lehteä, Suuri Käsityö- ja Leivotaan- lehdet alkavat tipahdella postiluukusta tammikuusta alkaen. :)

Ihan mielettömästi siis olivat läheiset muistaneet, ja lahjat olivat tosi osuvia ja mietittyjä. :) Lahjojen jakamisen lisäksi joulu meni tosiaan kahden paikan väliä ajellessa, lautapelejä pelatessa, läheisten kanssa jutustellessa ja herkkuja syödessä. :D

Mun tän hetken ihan suosikkipeli on Dixit, tai se on ollut yksi mun suosikkipeleistä jo pidemmän aikaa. Tänäkin jouluna sitä pelattiin aika monta kertaa, mutta silti se vaan on aina yhtä hauska. Helppo peli ilman monimutkaisia sääntöjä, mutta on silti jokaisella pelikerralla erilainen ja mielenkiintoinen. Kannattaa ehdottomasti tutustua!

Joulupäivänä käytiin myös juhlimassa kuusikymppisiään juhlinutta kummitätiäni, mukavat juhlat joissa pöydät notkui herkkuja ja suku oli koolla. :) Palaan vielä omalla postauksellaan kummitädille tekemääni lahjaan ja korttiin.


Saittekos te muut osuvia joululahjoja? :)

27. joulukuuta 2012

Joulukortit osa 2

Joulu oli ihana, täynnä herkullisia ruokia ja hauskoja hetkiä. Ennen joululahjoihin tai muihin joulujuttuihin palaamista esittelen kuitenkin loput joulukortit. :)


Lily of the valleyn leimasimella leimattu kuva on väritetty promarkereilla. Leimakuvaa on korostettu kirkkaalla kimalleliimalla, mikä ei kuvasta kyllä juuri erotu. Lisänä kahta kuviopaperia, punaisia tarratimantteja ja piirrettyjä ompeleita.


The greeting farmin bambi-leimasin väritetty promarkereilla. Lisänä dymotut tekstit, punchinellaa ja kuviopaperia jämälaatikosta.


Hyvää joulua- teksti on embossattu hopeisella. Lisänä vain erilaisia teippejä. Tästä tuli siis vähän modernimpi kortti. :)

22. joulukuuta 2012

Kauniiseen pakettiin


Tykkään panostaa aina lahjojen ulkonäköönkin. Jonain vuosina olen askarrellut itse pakettikortitkin tai tuunannut paperiset lahjakassit. Tänä vuonna mennään ihan kaupan papereilla (tänä vuonna löysinkin niin monta ihanaa rullaa lahjapaperia, että näköjään meillä on paperit odottamassa jo ensi vuottakin.. :D), mutta halusin jakaa tännekin vielä ennen joulua yhden pienen niksin, jolla lahjoista saa vähän persoonallisempia ja kauniimpia.

Tänä vuonna tein muutamaan pakettiin vähän isomman "pakettikortin". Teippasin paketin päälle kaksipuolisella teipillä kakkupaperin, johon kirjoitin lahjan saajan/saajien nimet. :) Kuvissa tekstit on peitetty hienosti valkoisella paperilla, ettei lahjansaajat paljastu ennen aattoiltaa.. :D


Joihinkin paketteihin kääräisin vielä lahjanauhaksi juuttinarua ympärille.


Huominen olis vielä töitä, saa nähdä millainen ryysis siellä kaupoissa odottaa... :D Villi veikkaus että ainakin muutaman joulupaketin saan vielä töissäkin kääriä. :P  Töiden jälkeen pakataankin sitten auto täyteen ja ajellaan joulun viettoon kotikonnuille.

Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa!

21. joulukuuta 2012

Joulukortit osa 1


Tänä vuonna itsetehdyt kortit lähti meiltä vain vanhemmille ja sisaruksille, ja muutaman joulukortin tein tilauksesta. Joulukorttien askartelu jäi siis tänä vuonna aika vähiin... :) Aika vain ei riitä kaikkeen, joten tästä nipistin tänä vuonna, ja kirjoitin aika ison nipun valmiskortteja postin matkaan.

Näissä korteissa käytin aika pitkälti uutta Tulip christmas- sarjan paperikkoa. Ihastuin noihin heleisiin väreihin todella, sillä eihän joulukorttien aina tarvi olla niitä perinteisen puna-vihreitä tai ruskean sävyisiä. :)





Teitteikö te itse joulukortit? :) Tai lähetättekö ylipäätään joulukortteja?

15. joulukuuta 2012

Miesten sukkia


Virkkausten ohessa on valmistunut perussukkia lahjaksi ja tilauksesta.


Tilauksesta neuloin miesten perussukat koossa 41, tummansinisen pohjavärin piristeeksi neuloin muutamia valkoisia raitoja. Sukissa on tiimalasikantapää, jonka nykyisin neulonkin melkein kaikkiin sukkiin. :)


Toiset neulomani miestensukat menivät lahjaksi 50 vuotta täyttäneelle kummisedälleni. Sukkien ohje on omani, ja se löytyy Novitan sukkalehdestä. Simppelit sukat, joissa on kuitenkin vähän jujua sivupalmikoiden muodossa.

12. joulukuuta 2012

Glögiä ja joulutunnelmaa


Kävin tänään pikapiipahduksella vanhempieni luona.
Käytin samalla taas hyväkseni siskon apua tuotteiden kuvauksiin. Kiitos sisko!

Kuvissa uusia AICA designin mukinalusia.






Flunssa meinaa puskea päälle, mutta olen ennakkolääkinnyt sitä sekä flunssalääkkein, että monella mukillisella glögiä sekä kaakaota. Täällä ei nyt flunssaa kaivattaisi, eikä edes ehdittäisi sairastaa!


11. joulukuuta 2012

HIMMELi


Viime viikolla yhtenä päivänä taas kerran HIMMELissä käydessäni mulla oli vihdoin kamera mukana, joten tässä vähän tunnelmakuvia upeasta myymälästä. :) HIMMELihän on siis joulunajan pop up-myymälä Kokkolan kauppakeskus Chydeniassa. Myymälä on auki vuoden loppuun asti, kannattaa piipahtaa jos Kokkolassa käytte!

Bongaa kuvista myös oman merkkini AICA designin tuotteita! :)










HIMMELissä on vaikka mitä ihania paikallisia tuotteita, joista minäkään en aiemmin tiennyt mitään. :)
Kiitos koko HIMMELin työryhmälle HIMMEListä! Tällaista Kokkola on kaivannutkin :)


10. joulukuuta 2012

Onnellinen viikonloppu


Viime viikonloppu oli onnellinen. Ihan tavallinen viikonloppu, ja lauantain olin töissäkin, mutta viikonloppuun mahtui monta onnellista ja iloista hetkeä. Mitään suurta ja ihmeellistä ei tarvita, että voi tuntea onnellisuutta.



Viikonlopun iloisia ja onnellisia hetkiä olivat...


- Lauantainen kyläilyhetki kun vanhemmat ja pikkusisko piipahtivat kylässä. Toivat tullessaan mukavaa mieltä ja äidin herkullisia leipomuksia.

- Lauantai-illan istuskelut kera kahden opiskeluaikaisen ystävän, joiden kanssa ei oltu nähty taas hetkeen, mutta joiden kanssa juttu jatkui siitä mihin oli viimeksi jäänyt.

- Ystävien lapsen kolmevuotissynttärit. Konttaaminen lattialla ja paloautoilla leikkiminen, se lapsen riemusta tarttuva mukava fiilis.

- Talven eka pulkkamäessä käynti.

- Salitreeni ystävän kanssa, ja saunominen treenin jälkeen.

- Kynttilöiden sytyttäminen illalla ympäri olohuonetta, ja rauhallisen tunnelman fiilistely.


Oli mukava viettää rauhallinen sunnuntai-ilta kotisohvalla villasukissa, kun takana oli touhukas viikonloppu. Ajatella, että olipas mukava viikonloppu, ja onpas nyt onnellinen mieli.

Onnellista viikkoa!

9. joulukuuta 2012

Linnan juhlat

Linnan juhlista on jo monta päivää, mutta haluan palata vielä pukuruodinnan merkeissä aiheeseen. :D Tällainen pukushown katselu ja arvosteluhan on ihan mun lempihommaani.

Linnan juhlat on mulle aina yksi tv-vuoden kohokohdista, pidän aina huolen että olen asemissa sohvalla koko Linnan juhlien tv-lähetyksen ajan. Ihastelen ja kauhistelen pukuja, kampauksia ja meikkejä ja bongailen etikettivirheitä. :D Olen vähän sellainen etikettipoliisi, mielestäni etiketti tulee tuntea ja sitä pitää noudattaa. Toki etiketin hienovarainen ja tyylikäs rikkominenkin on sallittavaa, mutta rikkoakseen etikettiä tyylikkäästi, täytyy se tuntea. Ei ole ihan sama missä vetimissä Suomen arvokkaimpiin juhliin menee. Arvokkaissa juhlissa on tiukka etiketti niin pukeutumisen, kampausten kuin käytöksenkin suhteen, mutta varsin usein näyttää se unohtuvan, tai olevan jo alunperinkin kadoksissa.

Onneksi sekaan mahtuu aina onnistumisiakin, joten aloitetaanpas ruodinta omasta mielestäni juhliin upeasti pukeutuneista.. :)

Laura Birn oli odotetusti yksi linnan mielenkiintoisimpia pukeutujia. Osasin odottaakin häneltä tyylikästä mutta vähän tavallisesta poikkeavaa juhlapukeutumista, ja sitähän sitten näkyikin. Laura Birn saapui juhliin Outi Pyyn suunnittelemassa mieten vanhoista nahkatakeista valmistetussa kierrätysasussa, joka onkin tuttu näky Outin Trashion! -kirjan kannesta.

Odotetusti myös Satu Taiveaho oli jälleen upea. Satu on varmaan yksi linnan varmimmista tyylikkäistä pukeutujista, häneltä voi aina odottaa upeaa kokonaisuutta.

Yksi illan upeimpia oli purjelautailija Tuuli Petäjä-Sirénin vedensininen puku. Puku oli malliltaan täyskymppi urheilijalle, yksinkertainen malli upeilla yksityiskohdilla.

Jaana Pelkonen oli upea simppelissä ja pirteässä punaisessa peplum-helmaisessa puvussaan, ja Maria Ylipään koko look oli kuin Hollywoodin punaiselta matolta. Ylipään asu todella oli loppuun asti mietitty, sekä puku, kampaus, meikki että korut henkivät vanhan ajan glamouria modernein maustein.


Jenni Haukion Ivana Helsingin puku oli kaunis ja tyylikäs, mutta aika ennalta-arvattava ja varma valinta. Arvokas, juhlava ja kaunis ilmanmuuta, mutta ei mikään hätkähdyttävän upea kokonaisuus. Plussaa ehdottomasti kotimaisen suunnittelijan käytöstä, isänmaallisesta värityksestä ja puvun kuosista joka on täynnä maakuntakukkia. :)

Esimerkkinä tyylikkäistä miehistä nostan esiin Cheekin ja Samu Haberin. Etiketin mukaiset tummat puvut, joita oli maustettu oman tyylin mukaisella twistillä olivat huomiota herättävät ja silti arvokkaat ja juhlaa kunnioittavat. En innostu yhtään etiketin rikkomisesta ja huomion hakemisesta esimerkiksi puvun kanssa puettujen tennarien tai paljettisen rusetin muodossa, mutta näiden nuorten muusikkojen tyyli upposi. Cheekin Louis Vuittonin tyylikäs tumma puku oli räppärin tyylinen, ja Haberin punaiset kengät olivat piristävä lisä muusikon mustaan asuun. (Ja olihan Haber ottanut mukaan myös erittäin tyylikkään mallityttöystävänsä Vivienne Raudseppin, parin asut sopivat hyvin yhteen ja he olivat varmasti yksi illan näyttävimmistä pariskunnista!)

Virallisen ja tiukan etiketin mukaanhan frakkijuhliin voi mennä tummalla puvulla, kunhan paita on valkoinen ja solmio hopeanharmaa. Cheekin ja Haberin asut eivät siis ole tiukan etiketin mukaisia, mutta ne ovat muusikoille sopivat ja kuitenkin juhlan arvokkaaseen luonteeseen sopivat. Juhlissa näkyi muutenkin vaikka minkälaista asuviristelmää miehilläkin, joten nämä olivat niitä tyylikkäitä etiketinrikkojia. Tällainen hienovarainen etiketinrikkominen on mielestäni ihan sallittua, kunhan asu on todellakin tarpeeksi juhlava ja arvokas, mitä ne tennarit tai värikkäät kuviosolmiot eivät todellakaan ole. :)

Miesten frakkipukeutumista en uskalla edes lähteä ruotimaan, mutta vuodesta toiseen ihmettelen, miten vaikeaa voi olla selvittää frakin oikeaoppinen pukeminen? Miten monet liian lyhyet/liian pitkät hihat ja lahkeet näkyikään, ja miten harvalla frakkiliivi oli oikeaoppisesti puettu, suurella osalla sitä näkyi aivan liian pitkästi takin alta... Kaikista surkuhupaisinta on, että yleensä suurimmat virheet frakin käytössä saa bongata samojen miesvieraiden yltä, juuri niiden jotka juhlissa käyvät vuosittain.. :D Eikö olisi jo viisasta kysäistä joltain ammattilaiselta ohjeet frakin pukemiseen, se kun ei ole mitään rakettitiedettä? :D

Sitten epäonnistujiin...

-Laura Voutilaisen asussa oli vähän liikaa meneillään. Kreikkalaishenkinen mekko, näyttävä käsivarsikoru, erikoinen kampaus ja näyttävät korkkarit oli vähän liikaa samassa asussa. Mekko sinänsä oli ihan Lauralle sopiva ja kaunis, mutta yhdistelmänä asu ei toiminut.

-Lisa Sounion puku jatkoi hänelle tuttua linjaa, jossa mekossa on joku erikoinen iso koriste. Aiemmilta vuosilta muistan häneltä ainakin mekon johon oli ommeltu vihreä suomen kartta, sekä mekon johon oli painettu hänen isänsä varusmieskuva. Tämän vuoden karhupuku on kaikessa kummallisuudessaan todella kamala. :D Tuo pukuhan voisi olla ihan nätti ilman tuota edessä lerpattavaa karhuntaljaa.

-Eija-Riitta Korholan puku oli järkyttävän paljastava. Ei iltapuvun alta kuulu näkyä läpi reittä ja rintaliivejä.

-Virve Rostin päällä nähty Teuvo Lomanin luomus ei mielestäni sopinut Virvelle yhtään, kamalan tätimäinen ja jotenkin tosi kasarihenkinen.

-Päivi Räsänenkin meni pukuvalinnallaan todella mönkään. Ajatus puvun taustalla oli hieno, mutta puku itsessään ei sopinut Päiville yhtään. Myös kampaus ja meikki olivat epäonnistuneita, ei mennyt siis ihan nappiin tänä vuonna.


Tämä kilometrianalyysi on ehkä jo aika saattaa päätökseen, vaikka voisinkin jatkaa tätä varmaan vaikka kuinka pitkään. :D

Mitkäs olivat teidän suosikkejanne, tai muuten mieleenpainuvimpia asuja tänä vuonna? :)


5. joulukuuta 2012

Kummitädille


Toinen kummitätini täytti juuri 50 vuotta. Hän ei pitänyt juhlia, mutta halusin silti muistaa häntä jotenkin. Lähetin sitten postin matkaan paketin, josta löytyi kutomani sukat.


Sukat on kudottu ihan omasta päästä, palmikoita varteen ja loppu sileää neulosta. 

Samaan pakettiin laitoin onnittelukortin, joka on jo aiemmin täällä blogissa julkaistu. Ja kun näin lähellä joulua jo ollaan, laitoin samalla matkaan myös joulukortin.


Kortin leimakuva on viimevuonna Cardmaking & Papercraft- lehden joulunumeron mukana tullut. Paperit on DCWV:n the Winter Magic- paperikosta, ja teksti on embossattu kultaisella. Tähden leikkasin fiskarsin leikkurilla aukoksi siniseen paperiin, ja täytin aukon kimalleliimalla.

Huomenna onkin luvassa kotona löhöilyä, jouluvalojen laittamista ja tietenkin illalla Linnan juhlien seuraamista. :) Kuinka moni muu odottaa huomisia Linnan juhlia ja niiden pukuloiston seuraamista?


4. joulukuuta 2012

Jääkarhu ja talolyhty



Tänä vuonna oon vähän jäljessä kaikissa joulutouhuissa. En ole ostanut enkä tehnyt yhtään joululahjaa vielä, mikä on varsin harvinaista sillä yleensä marraskuun taittuessa joulukuuksi mulla on lahjahommat jo hyvällä mallilla. En ole leiponut pipareita enkä torttuja, enkä ostanut vielä edes glögiä. En ole laittanut kotiin vielä yhtään jouluvaloja, ja joulukoristeitakin on esillä vasta pari.

Olen kyllä miettinyt joululahjoja valmiiksi, ja suunnitellut joulukoristelaatikon hakemista varastosta. Ja hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty, vai mitä? Kyllä tässä vielä ehtii, joulufiiliskin alkaa vasta heräillä tämän kylmyyden ja valkeuden myötä.

Kyllä se joulu tieten tulee vähän vähemmälläkin hössöttämisellä. Ja hössöttääkin vielä ehtii lähempänäkin.

Peltinen talolyhty tuikulle löytyi minimanista kympin hintaan. Oon ihastellut tuollaisia monta vuotta, joten nyt  sellainen muutti meillekin. Ja se on ihana!



Jääkarhukin on tämän syksyn hankinta parin viikon takaa. Kodinterrassa se odotti, myöskin 9,90 hintalappu rinnassaan, ja näytti niin söpöltä että en päässyt ohi. Tällaiset koristeet vaan on mun mielestä niin ihania, ehkä vähän lapsellisia, mutta ihania. :D

Mites teidän jouluvalmistelut? Joko on lahjat ostettu, koti siivottu ja piparit leivottu? :) Vai löytyykö sieltä ruutujen takaa muitakin, joilla jouluvalmistelut on vasta alkutekijöissään?