24. kesäkuuta 2014

Blogger - raivostuminen


Arvaatteko mihin käytin edelliset kaksi ja puoli tuntia illastani? Yritin postata teille kuvatunnelmia juhannuksestani, mutta tappelin bloggerin kanssa yli kaksi tuntia, kirosin, hakkasin näppäimistöä, aloitin viisi kertaa postauksen alusta, ja lopulta luovutin. Ei enää edes huvittanut postata juhannustunnelmia, kun iloiset kuvatkin alkoi jo ärsyttää. ;) Blogger vei tämänkin erän. Oon ottanut matsia bloggerin kanssa viime aikoina niin monta kertaa, että nyt alkaa palaa käämi, varsinkin kun häviän jokaisen matsin.

Toimiiko muilla blogger ihan kuten ennenkin? Onhan tässä blogipohjassa ollut erinäisiä ongelmia ennenkin, mutta viimeiset pari viikkoa postausten julkaiseminen on ollut yhtä tuskaista taistelua. Taistelen siitä että saisin kuvat ladattua, sitten taistelen siitä että saisin kuvat keskitettyä samalle kohdalle ja taisin välein (ei onnistu), taistelen ihmeellisten välien kanssa, ja sen kanssa että kaikki kirjoittamani muuttuu väkisin linkiksi. Olen myös yrittänyt lisätä postauksen loppuun toimintoja kuten pinterest- ja facebook-jakonappeja sekä sellaisia like/dislike- nappeja, ja taitaa olla sanomattakin selvää etten niitä saa lisättyä.

Ihmeellisiä häiriöitä. Ja on tosiaan kokeiltu kahdella eri koneella ja kaikilla koneelta löytyvillä selaimilla; ei vaikutusta. Harmittaa niin paljon nämä häiriöt, kun kivasta harrastuksesta tulee vaikeaa ja ärsyttävää. Jos pikaisen postauksen tekemiseen menee kaksi tuntia siksi, että taistelen tekstin asettelun kanssa, ja silti lopputulokseen jää ihmeellisiä välilyöntejä, niin ärsyttäähän se.

Koska en saanut juhannuskuvia postaukseen, tässä kuvia viime viikolta yhdeltä illalta, kun nautin hetken paistaneesta auringosta partsilla.









Kaiken lisäksi myös mun lukemieni blogien lukuluettelo hallintapaneelissa näyttää vain yhden uusimman postauksen, joten multa menee muidenkin postaukset ihan ohi. Aarrgh! Mikä tätä hemmetin bloggeria vaivaa??? Luulisi, että näin suositun blogipohjan saisi toimimaan edes hitusen paremmin. Jos jaksaisin värkätä blogin muuttoa omin voimin, niin harkitsisin nyt hyvin vakavasti blogipohjan vaihtamista wordpressiin.

Onko mulla kohtalotovereita, vai toimiiko kaikilla muilla blogger kuin unelma? Ja jos jollain on jotain konkreettisia vinkkejä, niin kiitollisena otan vastaan.


18 kommenttia:

  1. Mulla suurin häikkä tuntuu olevan, että aina julkaistessa herjaa, että tallentaminen ei onnistu. Kuitenkin sitten kun painaa vain uudestaan, niin homma toimii. Viime viikolla oli jotain ongelmaa kuvien lataamisen kanssa, meni tosi kauan. Mutta muuten on toiminut ihan kohtalaisen hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuokin on tuttu herja mullekin. Mutta nyt parin viikon aikana on tullut näitä vielä isompia ongelmia, joiden takia ei aina saa edes postausta julkaistua ollenkaan. :/

      Poista
  2. Mulla on kanssa tuo, että näkyy vaan uusin postaus seuraamieni blogien osalta, ja se ärsyttää!! Missaan takuulla jotain kivaa :-( Että joo, et oo ainut jolta palaa hermo tän kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo harmittaa kun seuraamieni blogien postaukset menee ihan ohi. :/ Toivottavasti tää(kin) asia korjaantuis bloggerissa pian.

      Poista
  3. Mulla sama juttu, näkyy vain viimeinen postaus. Syyttelin jo läheisiäni, että ovat käyneet tekemässä jotakin ihmeellistä koneellani. En tiedä miten viitsii enää jatkaa. Ilmoitin tästä googlelle, mutta mitään ei ole kuulunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä syyttelin ensin näistä blogger-ongelmista myös internetselainta ja meidän vanhaa rämää tietokonetta, mut kun kokeilin eri selaimia ja toista konetta niin huomasin ettei vika oo niissä.

      Mä en ole laittanut mitään ilmoituksia ainakaan vielä, kun jotenkin en usko että niihin reagoitaisiin... Mutta täytyy varmaan myös kokeilla silti.

      Poista
  4. Mulla toimii postausten tekeminen ihan normaalisti ja tänään näkyi kyllä seuraamieni blogien postaukset ihan normisti. Välillä on vain yksi, välilllä ei yhtään ja välillä vain yhden blogin. Onneksi melkein kaikki lukemani blogit löytyvät bloglovinista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullakin välillä näkyy enemmän noita seuraamieni blogien postauksia, mutta sitten voi taas mennä monta päivää että näkyy vain yksi. Mä oon huono seuraamaan bloglovinin tai blogilistan kautta, kun tykkään käyttää tuota googlen omaa käyttäjäraatia, sekä blogiportaaleja joissa uudet postaukset näkyy kätevästi heti etusivuilla.

      Eniten menee hermo tuohon kun postausten tekeminen on niin vaikeaa. :/ Siis useimpina päivinä, joinain päivinä taas mitään ongelmia ei ilmene...

      Poista
  5. Mulla taas ei tikun ja bloggerin yhtistyö. Kesken kirjoituksen tulee ettei voi tallentaa luonnosta ja muutaman kerran on käynyt niin etttä pitä kopioida kirjoitus wordille ja yrittää uudelleen kun tulee ei voida julkaista. Seuraavana päivänä sitten onnistunut. Mulla näytäisi siltä että blogiluettelossa näkyy ne julkaisut jotka ovat tuleet edellisen vierailun jälkeen. Pitkään ihmettelin itsekkin tuota yhden julkaisun näkyvyyttä, mutta nyt niitä oli kaksi. Blogit näkyvät laidassa aina välillä noin joka toinen käynti etusivulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuokin on tullut välillä eteen ettei voi tallentaa luonnosta.... Olen myös sit ottanut talteen muistioon tai wordin tekstin ja kokeillut uudelleen myöhemmin tai eri selaimella. Mutta se on kyllä ärsyttävää kikkailua. :/

      Poista
  6. ps. jakopainikkeet saat kun menet ulkoasu -> klikkaa blogiteksti kentän oikeas laidassa muokkaa ja sieltä klikkaat näytä jakopainikkeet ruutua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinhän ne pitäisi saada, mutta ne vaan ei ilmesty. :/ Raksi on ruudussa ja hallintapaneelin mukaan ne on käytössä, mutta ne vaan ei tule näkyviin. Kaivoin sitten jopa ohjeita siitä miten ne lisätään html-koodiin, mutta sekään ei mun blogissa toimi. :(

      Kiitos kuitenkin avusta!

      Poista
  7. Pari päivää meni uossa bugissa että ei tosiaan nähnyt kuin yhden postauksen lukuluettelossa joten en viittinyt itekään mitään postata, kun ei sitä kuitenkaan ois kukaan sit nähnyt :D Muuten toimii hyvin. Käytän bloggeria Chromella, koska se lataa todella paljon nopeammin kuvat kuin tuo firefox, liekkö johtuen että on googlen selain ;) Jäi tuo tapa päälle, kun jossain vaiheessa muilla selaimilla ei meinannut ladata ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin käytän pääasiassa Chromea, kun oon todennut sen nopeimmaksi, mut sekään ei poista muita ongelmia. :/ Pitkään se toimikin tosi hyvin, mutta nyt viime viikkoina on ollut ihan hirveästi ongelmia tuon tekstin muotoilun kanssa, tulee mm. ihmeellisiä isoja välejä joita ei saa pois, tai kuvat ei suostu keskittämiseen...

      Poista
  8. Mullakaan ei näkynyt moneen päivään enempää kuin yksi luettava postaus bloggerissa, tänään oli onneksi korjaantunut, toivottavasti pysyykin tuollaisena. Toinen juttu mikä ärsyttää on se etten saa profiilikuvaani vaihdettua, koska lataamani kuva kuulemma "ei ole kuvatiedosto tai tiedoston koko on liian suuri". Ja oon kokeillu ties kuinka montaa eri kuvaformaattia ja -kokoa, argh! :D Kuvaongelmasta laitoin bloggerille viestiäkin mutta eipä siihen koskaan vastattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullakin näköjään nyt näkyy kaikkien lukemieni blogien postaukset taas hallintapaneelissa. Mut korjaantuispa nuo muutkin viat...

      No sulta tuli nyt sellainen blogger-ongelma jota itse en ole vielä kohdannut. :D Mut varmasti ärsyttävää!

      Poista
  9. Mulla oli myös nämä samaiset ongelmat ja teinkin siitä postauksen jonka juuri poistin kun hommat rupesi pelittämään viimein. Olin niin hätäinen (ja raivostunut) että siirsin blogini wordpressiin, mutta eihän sen käytöstä mitään tullut kun en mikään tietokonenero ole joten luovutin senkin
    :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ai no sähän teit nopeita ratkaisuja! Mut sulla kuitenkin ongelmat jo ratkesi? Mä sain taas tuon uusimman postauksen kanssa jonkin aikaa taistella, vaikka paremmin kyllä toimi kuin eilen tai toissapäivänä. Mut edelleen jätti välejä ja muutti tekstiä ja kuvia linkeiksi... Toivottavasti nää ongelmat oikeasti poistuis. En tosiaan jaksaisi opetella uutta blogipohjaa vain siksi että bloggerin kanssa on ongelmia. :/

      Poista