Sivut

30. marraskuuta 2015

Adventti


Mihin nämä päivät ja viikot oikein vierii, kun eilen oli jo ensimmäinen adventti? Ja jouluun on enää kolme ja puoli viikkoa! Me viriteltiin vähän joulua kotiin viikonloppuna, kun laitettiin osa jouluvaloista ja joulukoristeista paikalleen. Osa koristeista hakee vielä paikkojaan, sillä uudessa kodissa kaikki täytyy miettiä taas uusiksi. :) En myöskään oo vielä onnistunut muistamaan, että mihin ihmeeseen muutossa pakkasin joululiinan ja viime jouluksi ompelemani tyynynpäälliset... Ne on varmaan jossain vaatehuoneen perimmäisessä nurkassa olevassa laatikossa, koska toukokuussa muuttaessa joulujutut oli aika kaukaisia. No, eiköhän ne jostain löydy kun vaan ehtii vähän kaivella. :)





Viikonloppuna saatiin mun vanhemmat pikaiselle vierailulle, käytiin porukalla herkuttelemassa ravintolassa ja kierreltiin äidin ja siskon kanssa kaupungilla. Mitään en kyllä tällä kertaa ostanut, mutta oli silti tosi mukavaa.



Kahville kaveriksi viikonlopuksi leipaisin mariannerahkakääretortun. Tää on muuten ihanaa myös sellaisena vähän kohmeisena pakkasesta otettuna... Ei kylläkään säily pakkasessa kovin pitkään, vaan näköjään hupenee sieltä aika pian. :D

24. marraskuuta 2015

Syksyiset Hilmat


Sain vihdoin valmiiksi Hilma- sukat blogiarvontani voittajalle. Onnettaren suosikki toivoi sukkiensa väriksi Novitan 7 veljestä Raita- langan "Syksyn metsää", ja nyt on sukat tuosta herkullisen värisestä kerästä tikuteltu valmiiksi. :) Oli kiva tarttua sellaiseen väriin josta en ollut vielä aiemmin kutonutkaan, sillä raidoittumista on aina hauska seurata.






Tällaiset sukat lähtee huomenna postiin, toivottavasti eivät jumita kovin pitkään postissa, että pääsisivät jo lämmittämään saajansa jalkoja näillä pikkupakkasilla... :)

(Sukat on tehty omalla ohjeellani, joka löytyy täältä. )

22. marraskuuta 2015

Naked2


Shoppailusaaliini viikontakaiselta Helsingin reissultani jäi aika laihaksi. Se ei johtunut kuitenkaan yrityksen puutteesta, sillä käveltiin kyllä jalat kipeiksi kiertäen sekä kirppiksiä että kauppakeskuksia puoli lauantaita. Mulla oli kuitenkin ennakkoon yksi shoppailutavoite reissulle; hankkia haaveilemani Urban Decayn Naked2 -luomiväripaletti, ja siinä onnistuin. Luomiväripaletin lisäksi ostoskassiini päätyi vain yksi perusneule Mangosta, Marks&Spencerin suklaata Sokokselta sekä kirsikkateetä ihanasta pienestä teekaupasta.

Tässä kuitenkin se tärkein ostos:






Tulin tästä paletista niin onnelliseksi! :D Oon tässä viimeisen vuoden aikana huomannut konkreettisen eron laadukkaan ja vähän vähemmän laadukkaan luomivärin välillä, aiemmin nimittäin luulin ettei luomivärin vaan kuulu kestää koko päivää - sitten ostin ensimmäisen "paremman" luomivärini (Se on muuten Clarinsin yksittäispakattu luomivärinappi joita hankin heti perään sit toisenkin, en oo tainnut niitä muistaa hehkuttaakaan täällä), ja mun silmät aukeni - luomiväri voi oikeasti pysyä paikallaan aamusta iltaan asti! Suurin osa mun meikeistäni on ihan markettikamaa ja hyvää sellaista, mutta luomiväreissä ero on kyllä ollut ihan selkeä. Siksi halusin hankkia omakseni tämän kaikkien hehkuttaman UD:n Naked- paletinkin, tässä kun on ihan täydelliset sävytkin mun tarpeisiini. Luomivakoon kerääntyvät luomivärit on niin ärsyttäviä, että jospa siitä ongelmasta pääsisi nyt lopullisesti eroon. En oo vielä ehtinyt testata käytössä kuin yhtä noista vaaleammista sävyistä, sillä viime viikko flunssan kourissa ei inspiroinut silmämeikin tekoon. ;) Uskallan kuitenkin väittää, että taisin tehdä loisto-ostoksen, sillä jo yhden päivän kokeilun perusteella luomiväri pysyi koko päivän juuri siinä mihin sen aamulla sudin. Täydellistä!

Paletin mukana tuli myös näytteet neljästä eri silmämeikin pohjustajasta, joita oon kuultujen kehujen perusteella halunnutkin myös päästä testaamaan. Kiva siis että niitä pääsee nyt testaamaan ennen ostopäätöstä. :) Lumenen silmämeikin pohjustajaa oon käyttänyt ja siitä kyllä tykännyt, mutta kiva saada vähän vertailukohtaa toisenkin merkin pohjustajasta.

Se joka väittää ettei materia tee onnelliseksi, ei ole ikinä ostanut mitään kivaa. ;) Toki onnellisuuden peruspalikat tulee ihan muualta, mutta kyllä vaan mukava materia mun onnellisuuttani lisää ja voin myöntää sen. :D

19. marraskuuta 2015

Pientä kirjoneuletta





Tämä Marin neuleohje pieniin sukkiin oli niin ihana, että tein heti putkeen toisetkin sukat samalla ohjeella. Ensimmäiset tekemäni menivät jo lahjaksi, mutta nämä jäävät vielä odottelemaan käyttäjää syntyväksi. Lanka on Novitan konepestävä Nordic Wool, ja puikot oli kokoa 3,5.

Tuo kuvio on mielestäni tosi näyttävä vaikka onkin tosi helppo neuloa, joten näitä oli kiva tehdä. :)


18. marraskuuta 2015

Minireissu ja syysflunssa


Tänään oon viettänyt päivää sohvanpohjalla viltin alla syysflunssasta kärsien. Tai itseasiassa jo eilisestä iltapäivästä asti, sillä töistä tullessa nukuin koko illan, kun piti mennä vaan pienille päikkäreille. :D Hups. Mutta selvästikään en ollut kunnossa ja uni teki hyvää.






Kirsikkateetä ostin viikonloppureissultani Helsingistä jostain pienestä söpöstä teekaupasta jonka nimeä en enää muista. Mutta on kyllä hyvää! Mulle oli henkilökohtainen tragedia muutama vuosi sitten kun Twinings lopetti yhtäkkiä Kirsikkateen valmistamisen, enkä ehtinyt varautua ja täyttää varastojani. Viime vuonna löysin kyllä ihan hyvää korvaajaa Punnitse & Säästä:stä, mutta aina kun vastaan tulee kirsikkateetä on mun pakko hankkia sitä, ihan kaiken varalta.

Kävin tosiaan viettämässä miniviikonloppua ystävän luona Helsingissä, lensin sinne perjantaina illalla ja tulin takaisin Ouluun sunnuntaiaamun lennolla. Ehdittiin kuitenkin kiertää kirppareita ja kauppoja, syödä hyvin sekä vaihtaa rauhassa kuulumisia ja viettää aikaa ystävien kanssa. Teki niin hyvää!





Syötiin lauantai-iltana ravintola Kiilassa, jota en voi kyllä kuin kehua. Pöytä kannattaa kyllä varata etukäteen jos mielii syömään lauantai-iltana kuten me, sillä ilman varausta ei oltaisi mahduttu sisälle. Palvelu pelasi kuitenkin ihan loistavasti, ja ruoka oli tosi hyvää. Tarjoilija varoitteli pitkästä jonosta keittiöön, mutta ruoka tuli kuitenkin kolmessa vartissa - mikä oli tosi positiivinen yllätys kun varauduttiin oikeasti pitkään odotteluun tarjoilijan puheiden perusteella. Kannattaa ehdottomasti piipahtaa Kiilassa herkuttelemassa, kivasti sisustettu ja kohtuuhintainen paikka ihan keskustassa. :)

Nyt taidan painua keittämään uuden kupillisen teetä, ja käperryn takaisin viltin alle. :) Mukavaa loppuviikkoa!

16. marraskuuta 2015

Pikkujoulujen goodie bag


Saatiin Oulun bloggaajien pikkujouluista mukaamme mahtavat goodie bagit, jonka sisällön halusin esitellä vielä tarkemmin. Aika mahtavat kassit nimittäin saatiin! :)



Glitter oli sponssannut meitä jokaista isolla huppuhuivilla sekä kolmella korulla. Korut oli jokaisella vähän erilaiset, mutta omasta kassistani löysin isot hopeanväriset korvakorut, helmirannekorun sekä hiuspannan. Tuota hiuspantaa oon itseasiassa Glitterillä ihastellutkin, ja rannekorukin pääsi heti käyttöön. :) Cloetta muisti meitä uutuussuklaalla ja Ouluun vasta auennut ravintola Sticky Wingers oli lahjoittanut meille lahjakortit ravintolaan. Sticky Wingersin ruokalista ainakin saa veden herahtamaan kielelle, se paikka täytyy käydä pian testaamassa. :)

Onko Sticky Wingers teille tuttu rafla? Mitä siellä kannattaa ehdottomasti maistaa, niiden wingsien lisäksi? :)

15. marraskuuta 2015

Oulun bloggareiden pikkujoulut


Vietettiin viime keskiviikkona pikkujouluja Oulun bloggareiden kesken, ja oli kyllä tosi kiva ilta! Illan pääsponsorina toimi Oulun Arkkitehtikilta, joka tarjosi meille kiltatalon käyttöömme pikkujouluja varten. Kiltatalo on kaunis vanha puutalo (itseasiassa Oulun toiseksi vanhin puutalo!), joka sijaitsee idyllisessä Pikisaaressa ihan kävelymatkan päässä keskustasta. Paikkaa voi vuokrata erilaisia juhlia tai vaikka saunailtaa varten, sillä kaksikerroksisesta rakennuksesta löytyy tyylikkään juhlasalin lisäksi myös tilavat saunatilat alakerrasta.



Herkkupuoli hoitui sekä sponsoreiden kautta, että nyyttärimeiningillä. Ja syömistä oli kyllä tarjolla riittämiin. ;) Puistokahvila Makia tarjosi meille neljät erilaiset minileivokset, jotka olikin sekä älyttömän kauniita että herkullisia! Cloettalta saatiin uutuuspähkinöitä sekä suklaita, ja lisäksi jokainen toi tullessaan vielä jotain herkkuja. Kuten kuvista näkee niin pöydät notkui!



Meitä bloggareita oli paikalla reilut parikymmentä. Itse oon suht uutena oululaisena ollut vasta muutamassa Oulun bloggareiden tapahtumassa aiemmin, joten paikalla oli sekä mulle tuttuja että ennestään tuntemattomia kasvoja. Aina jää harmittamaan kun kaikkien kanssa ei ehdi juttelemaan, mutta sellaistahan se on. :) Onneksi näitä tyyppejä näkee varmasti uudelleenkin!



Blogitapahtumissa näyttää aina tältä. ;) Kaikilla kamerat käsissä, ja tarjoilupöytien ympärillä käy kuvauskuhina ennenkuin kukaan koskee ruokiin.







Kuva: Sarianna 

Erityiskiitos järkkäilystä Evelle, jonka ideasta koko pikkujoulujen järkkäilyt lähti käyntiin, ja jonka kautta saatiin käyttöömme Kiltatalo pikkujouluja varten. Eve vastasi myös kauniista ja tunnelmallisista pöytien koristeista.



Kuva: Sarianna  


Ohjelmapuoleksi riitti syömisen ja höpöttelyn lisäksi pikkujouluarvonta, jonka palkinnon oli sponssannut Make Up Store. Arvonnassa voiton vei tällä kertaa Linda! Saatiin myös mukaamme mahtavat goodie bagit, jonka sisällöstä voisin tehdä oman postauksensa, ettei tämän postauksen mitta kasva ihan valtaviin mittasuhteisiin. :)

Iso kiitos kaikille mukana olleille, ja varsinkin järjestelyistä vastanneille bloggareille! Oli kiva nähdä kaikkia; jutella ennestään tuttujen kanssa sekä tutustua uusiin tyyppeihin. :)

10. marraskuuta 2015

Pienelle




Viime viikonloppuna päästiin katsomaan alle kaksiviikkoista pientä poikaa, sekä samalla touhuamaan isosiskoksi tulleen kummityttömme kanssa. Oli niin ihana käydä, kiva päästä ihastelemaan vastasyntynyttä ja leikkimään rakkaan kummitytön kanssa. Vieläkin hymyilyttää viikonloppu kun sitä miettii. :)

Vauvalahjaksi pienelle pojalle vietiin velourhaalari, sekä sen väreihin sopivat neulomani sukat. Sukat neuloin Marin ihanalla ohjeella, näitä oli kyllä niin kiva neuloa että neulon taatusti samalla ohjeella lisääkin! Lankana konepestävä Novitan Nordic Wool ja puikot nro 3,5. Kuva sukista on taas sarjassamme "äkkiä räpsäisin ennen paketointia" ja sen on näköinenkin, mutta tällä mennään kun ei muutakaan ole. ;)


Korttikin on aika simppeli, hifistelyyn ei valitettavasti ollut aikaa eikä oikein inspiraatiokaan iskenyt, mutta halusin silti tehdä kortin itse. Reseptinä siis vähän kuviopapereita, vauvakorttiin sopiva tarra sekä kuvan kohottaminen taustasta 3D-tarrapaloilla.



Tekis mieli kirjoittaa tähän loppuun pieni valitusvirsi marraskuusta, pimeydestä ja synkkyydestä sekä siitä miten mahdotonta on kuvata mitään blogiin kun päivänvaloa ei pääse näkemään, mutta kyllähän te varmaan tiedätte ilmankin. ;) Tää on tämä jokavuotinen syksyn ja talven ongelma, kun käsitöitä kyllä valmistuu mutta ei tee mieli kuvata niitä, kun tietää ettei hämärässä kuvattu lopputulos vaan miellytä omaa silmää mitenkäänpäin. Täytyy siis vaan odotella vapaapäivää ja toivoa että silloin on valoisaa eikä synkkää... :D


9. marraskuuta 2015

Isälle


Miesten kortit on mun mielestä aina aika vaikeita tehdä, tai ehkä se johtuu siitä ettei mulla ole hirveästi leimakuvia jotka sopii miesten kortteihin. En myöskään osaa laittaa niihin paljoa koristuksia, vaan aika simppelillä linjalla yleensä mennään.



Niin nytkin; pari erilaista paperia, tarrakirjaimet ja taustasta 3D-tarrapaloilla kohotettu kuva saivat riittää. ;) Sommittelin tähän erilaisia nauhojakin, mutta lopulta tulin siihen tulokseen että yksinkertainen oli tälläkertaa paras. Turkoosi teksturoitu taustapaperi sentään toi korttiin vähän väriä. :)

Mun askartelupöytä ja tarvikeboksit kaipaisi kyllä kipeästi suursiivousta. Tällä hetkellä kaikki tarvikkeet on laatikoissa niin sekaisin, että askartelemisessa tuhrautuu hirveästi aikaa milloin minkäkin tarvikkeen etsimiseen, enkä silti aina edes löydä etsimääni. Tarvis tehdä jotain, että askartelu olis taas kivempaakin. Tää vaan on taas niitä hommia joita siirretään aina vain eteenpäin... ;)