Sivut

23. joulukuuta 2017

Adventtisukat 2017 - osa 4


Kyselin viime viikolla teiltä mielipiteitä tämän adventtisukkien ohjeen viimeisen pätkän julkaisuajankohdasta, kun mietin että olisiko mukavampaa jos ohjeen julkaisisi jo päivää ennen neljättä adventtia - joka tänä vuonna sattuu olemaan jouluaatto. Olitte kanssani samoilla linjoilla, että olisi kiva saada ohje jo aatonaattona, jotta sukat ehtivät vielä joko lahjapakettiin tai omiin jalkoihin aattoillaksi. :) Tässäpä siis varaslähtö adventtiin, ja viimeinen pätkä adventtisukkien ohjetta - olkaapa hyvä! :)

Adventtisukat 2017 - 4. adventti



Tänään tehdään sukat loppuun. Vielä pätkä kirjoneuletta, sitten kärkikavennukset ja sukkien viimeistely.

Jatka jalkapöydän kirjoneuletta alla olevan ruutupiirroksen mukaan. (Ruutupiirrosta luetaan oikealta vasemmalle, ja alhaalta ylös aloittaen riviltä 25.)



Tässä alla vielä jalkaterän kirjoneuleosuus kokonaisuudessaan:


Koko ruutupiirroksen tekemällä sukasta tulee ohjeenmukaisella langalla ja 3,5 numeron puikoilla neulottuna suunnilleen 39 kokoiset sukat. Siinä tapauksessa kuvion ollessa valmis pikkuvarvas juuri peittyy.

Jos jalkasi on paljon pienempi, voit joko jättää viimeisen kuvion pois, tai neuloa lyhyemmän kärkikavennuksen. Jos taas jalkasi on isompi, neulo vielä joku kuviokerros uudelleen tai neulo muutama ylimääräinen kerros pohjavärillä ennen kärkikavennuksia.

Kärkikavennukset:
- Neulottuasi ruutupiirroksen kaikki kerrokset, katkaise kuviovärin lanka, ja jatka neulomista pelkällä pohjavärillä.
- Ruutupiirroksen jälkeen seuraavalla kerroksella tasaa puikkojen silmukkamäärät kaventamalla 2 o yhteen joka puikon lopussa, jotta sinulla on jokaisella puikolla 12 silmukkaa.
- Aloita sitten kavennukset puikon keskellä ja lopussa seuraavasti: Neulo nyt joka puikolla *4 oikein, 2 oikein yhteen, 4 o, 2 oikein yhteen*, ja sen jälkeen neljä normaalia kerrosta ilman kavennuksia.  Seuraavalla kerroksella neulotaan *3 o, 2 oikein yhteen, 3 o, 2 oikein yhteen*, ja sen jälkeen kolme normaalia kerrosta ilman kavennuksia. Seuraavaksi neulo *2 o, 2 oikein yhteen, 2 o, 2 oikein yhteen*, ja sen jälkeen kaksi normaalia kerrosta ilman kavennuksia. Seuraavalla kerroksella neulo *1 o, 2 oikein yhteen, 1 o, 2 oikein yhteen*, ja sen jälkeen yksi normaali kerros ilman kavennuksia.Seuraavalla kerroksella neulo *2 o yhteen, 2 o yhteen*, ja vielä seuraavalla kerroksella *2 o yhteen*. Vedä sen jälkeen lanka viimeisten neljän silmukan läpi ja päättele.

Viimeistely on kirjoneuleissa tärkeää, joten päättelyn jälkeen kannattaa joko kostuttaa sukat kevyesti ja jättää kuivumaan, tai höyryttää ne kevyesti harson läpi. Itse suosin höyrytystä, mutta sen kanssa kannattaa olla tarkkana sillä tarkoitus on vain höyryttää, ei silittää sukkia. :) Itse teen niin, että peitän höyrytettävän sukan harsolla, jonka läpi silitysraudan höyrytoiminnolla höyrytän sukat läheltä pintaa, mutta niin etten paina kuitenkaan silitysraudalla sukkaa. Jos erehdyt painamaan, saat liian isoiksi venyneet ja lämpöominaisuutensa kadottaneet littaantuneet sukat - mikä ei tietenkään ole tarkoitus, joten muista höyryttää varovasti. Viimeistely on tärkeä kohta kirjoneuleissa, sillä se viimeistelee työn ja saa silmukat asettumaan kauniisti paikoilleen.




Nyt adventtisukkasi ovat valmiit! :)

Jakakaa edelleen kuvia adventtisukistanne, on kiva nähdä millaisia väriyhdistelmiä teillä on! :)
Hashtagit instagramia varten ovat #adventtisukat2017 #sweetthingsadventtisukat2017 ja #sweetthingsyhteisneulonta

Lämpöistä joulua, ja kiitos kun olitte neulomassa kanssani! 

17. joulukuuta 2017

Adventtisukat 2017 - osa 3


Hyvää kolmatta adventtia!

Nyt päästään sukissa jo pitkälle jalkaterään... :) Jätin tarkoituksella viimeiseen ohjeenpätkään ensi viikolle lyhyemmän pätkän, ja tälle viikolle vähän pidemmän. :) Ja mietin, että mitä olisitte mieltä jos viimeinen osa julkaistaisiin jo aatonaattona 23.12, eli päivää ennen neljättä adventtia? Silloin sukat ehtisivät vielä jouluaatoksi valmiiksi joko lahjapakettiin käärittäviksi tai omiin jalkoihin aattoillaksi? Olisko kiva, vai haluatteko ohjeen mieluummin vasta aattona? :)

Adventtisukat 2017- 3. adventti





Jatka jalkapöydän kirjoneuletta ruutupiirroksen mukaan. (Ruutupiirrosta luetaan oikealta vasemmalle, ja alhaalta ylös aloittaen riviltä 1.) Kun olet neulonut kaikki ruutupiirroksen kerrokset, jätä työ odottamaan.

Vinkkinä, että mikäli olette perehtyneet lankadominanssiin (katso tämä vanha postaukseni aiheesta), niin rivillä 8. kannattaa vaihtaa punainen lanka dominoivaksi valkoisen sijaan, silloin punaiset pisteet erottuvat kivasti kuviosta. :) Muuten olen käyttänyt valkoista väriä dominoivana, mutta tuon rivin tein toisinpäin.



Ensi viikolla päästään neulomaan sitten jalkaterän kuvio loppuun, ja tehdään kärkikavennukset. :)

Hashtagit instagramia varten ovat #adventtisukat2017 #sweetthingsadventtisukat2017 ja #sweetthingsyhteisneulonta



Neulomisen iloa! Ja ihanaa joulun odotusta! Ei ole enää montaa yötä... :)

10. joulukuuta 2017

Adventtisukat 2017 - osa 2


Hyvää toista adventtia! :)

Jatketaan Adventtisukkien yhteisneulontaa neulomalla varsi loppuun, sekä kantapää. Jos hyppäät mukaan vasta nyt, niin ensimmäinen osa ohjeeseen löytyy täältä.

Adventtisukat 2017 - 2. adventti



Jatka varren neulomista ruutupiirroksen riviltä 21. (Ruutupiirrosta luetaan oikealta vasemmalle, ja alhaalta ylös aloittaen riviltä 21.) Rivit 21- 26 neulotaan tavallisen kirjoneuleen tapaan, mutta rivit 27-32 neulotaan seuraavasti: Neulo kaikki pohjavärillä (tässä punaisella) merkityt ruudut nurin, ja kaikki kuviovärillä (tässä valkoisella) merkityt ruudut normaalisti oikein.












Kun olet neulonut kaikki ruutupiirroksen kerrokset ja olet neljännen puikon lopussa, katkaise kuviovärin (valkoinen) lanka. Varsi on nyt valmis.

Tässä alla vielä varren ruutupiirros kokonaisuudessaan helpottamaan kuvion hahmottamista:



Seuraavaksi sukkiin neulotaan kantapää.

Kantapääksi voit tehdä sellaisen kantapään kuin haluat, mutta minun sukissani on tiimalasikantapää. Tiimalasikantapää on mukava neulottava ja istuu ainakin minun jalkaani tavallista kantapäätä paremmin joten siksi suosin sitä. Jos päädyt tekemään jonkun muun kantapään kuin tiimalasikantapään, joudut vähän laskeskelemaan silmukoita kiilakavennusten kohdalla, mutta onnistuu sekin varmasti. Suosittelen silti kokeilemaan tiimalasikantapäätä, saatat löytää uuden lempparikantapään. ;)

Tiimalasikantapää:
Tiimalasikantapää neulotaan lyhennetyin kerroksin I ja IV puikon silmukoilla (yhteensä 26 silmukalla) sileällä neuloksella seuraavasti:
1. Neulo I puikon silmukat normaalisti oikein
2. Käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta ja vedä lanka kireälle. Huomaa, että lanka täytyy vetää niin kireälle että silmukka nuljahtaa ympäri ja puikolle näyttäisi ikään kuin ilmaantuvan silmukkapari. Silmukkaa käsitellään kuitenkin yhtenä silmukkana! Neulo loput 25 silmukkaa nurin.
3. Käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta ja vedä silmukka kireälle. (Huomaa että silmukka nostetaan aina nurin neulomatta, huolimatta siitä oletko työn oikealla vai nurjalla puolella.) Neulo loput silmukat oikein lukuun ottamatta viimeistä silmukkaa, joka on edellisellä kerroksella nostamasi silmukka.
4. Käännä työ. Nosta ensimmäinen s jälleen nurin neulomatta ja vedä lanka kireälle. Neulo loput kantapään silmukat nurin, lukuun ottamatta viimeistä silmukkaa, joka on edellisellä kerroksella nostamasi silmukka.
5. Jatka kuten edellä, eli nosta ensimmäinen silmukka aina nurin neulomatta ja neulo kantapään silmukat normaalisti lukuun ottamatta puikon lopussa olevia edellisillä kerroksilla nostettuja silmukoita. Keskellä olevien silmukoiden määrä siis vähenee koko ajan ja sivuilla olevien silmukoiden määrä kasvaa.
6. Lopeta lyhennettyjen kerrosten neulominen, kun kantapään keskellä on jäljellä 8 normaalia silmukkaa. Neulo nyt yksi kerros normaalisti koko sukan ympäri, kunnes tulet jälleen kerrosten vaihtumiskohtaan eli puikkojen IV ja I väliin. Huomaa, että tässä vaiheessa kantapää on kolmion muotoinen.

Nyt kantapäähän aletaan tehdä lisäyksiä seuraavasti:
1. Neulo I puikolta 4 silmukkaa oikein, neulomatta jätetään siis puikon päässä olevat nostetut silmukat, joita on 9 kpl.
2. Käännä työ. Nosta ensimmäinen s nurin neulomatta, vedä lanka kireälle ja neulo 7 s normaalisti nurin, jätä neulomatta puikon päässä olevat nostetut silmukat, eli puikon 9 viimeistä silmukkaa.
3. Käännä työ. Nosta ensimmäinen s nurin neulomatta. Neulo sitten keskimmäiset silmukat normaalisti oikein ja niiden jälkeen vielä edellisellä kerroksella nostama s oikein sekä vielä 1 s oikein.
4. Käännä työ. Nosta ensimmäinen s nurin neulomatta ja neulo keskimmäiset silmukat normaalisti nurin, sekä edellisellä kerroksella nostettu s nurin ja sen jälkeen vielä yksi s nurin.
5. Käännä työ. Jatka samaan tapaan kuten edellä eli nosta aina ensimmäinen s nurin neulomatta, neulo keskimmäiset silmukat normaalisti oikein tai nurin riippuen siitä kummalla puolella työtä olet, ja sen jälkeen vielä edellisellä kerroksella nostettu silmukka ja vielä yksi silmukka oikein tai nurin.
6. Jatka näin, kunnes olet työn nurjalla puolella ja nostat I puikon ensimmäisen silmukan nurin neulomatta. Neulo kaikki loput I ja IV puikon silmukat nurin.
7. Käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta ja neulo loput kantapään silmukat oikein, myös edellisellä kerroksella nostettu silmukka.
Kantapää on nyt valmis.

Neulo vielä kaksi kerrosta sileää neuletta päävärillä, ja jää sitten odottamaan seuraavaa adventtia ja seuraavaa ohjeenpätkää... :) Puolivälissä ollaan!


Hashtagit instagramia varten ovat #adventtisukat2017 #sweetthingsadventtisukat2017 ja #sweetthingsyhteisneulonta

Ihanaa kun ootte mukana neulomassa! :)


3. joulukuuta 2017

Adventtisukat 2017 - osa 1


Hyvää ensimmäistä adventtia!

Nyt alkaa virallisesti joulun odotus, ja samalla Adventtisukkien yhteisneulonta. Kiva kun tuutte taas mukaan! Tänä vuonna halusin suunnitella sellaiset yhteisneulontasukat, joihin on helppo tarttua aloittelijankin; paljastettakoon siis sen verran että näissä sukissa ei ole pitkiä lankajuoksuja, ja kaikki kirjoneulekuviot ovat jaollisia korkeintaan neljällä silmukalla.

Jokaisena adventtina julkaisen siis pätkän ohjetta, ja näistä neljästä pätkästä muotoutuu naisten kirjoneulesukat. :) Värejä on tällä kertaa minun sukissani vain kaksi (punainen ja valkoinen), mutta mikään ei estä käyttämästä vaikka jokaisessa kirjoneulekuviossa eri väriä! Luovutta saa käyttää, ja muutenkin edetään tässä aika löysällä pipolla. ;) Ei haittaa vaikka ei ehtisikään nyt heti mukaan, aloittaa voi milloin vain. Tärkeintä on neulomisen ilo!

Lopputuloksena on siis naisten sukat, noin kokoa 39 - mutta jalkaterän pituutta voi jokainen säätää omaan jalkaansa sopivaksi lisäämällä tai vähentämällä kerroksia. Sukan leveyttäkin voi tietysti säätää; kaikki kirjoneulekuviot ovat jaollisia neljällä silmukalla joten se onnistuu helposti. Jos siis tuntuu ettei sukan 52 silmukkaa riitä leveytensä puolesta, voit helposti neuloa myös 56 silmukalla lisäämällä silmukoita mallikerran verran. Pituudeltaan valmiit sukat ovat lyhyehköt, eivät mitkään polvipituiset. :)

Lankana on siis Novita 7 veljestä (tai mikä tahansa samanvahvuinen sukkalanka), ja sukkapuikot ovat kokoa  3,5.  Minun sukissani ja minun käsialalllani neuletiheys sukissa on 24 s = 10 cm, siitä voitte vähän mittailla että riittääkö silmukkamäärä oman jalkaasi vai täytyykö lisätä mallikerta/vaihtaa puikot puoli numeroa isompiin.

Adventtisukat 2017 - 1. adventti 



Ohje: Luo 52 silmukkaa, ja neulo 2 o 2 n- joustinta 10 kerrosta. Joustimen jälkeen aloita kuviokerrokset sileänä neuleena ruutupiirroksen mukaan. Kirjoneuleita aiemmin tekemättömille tiedoksi, että kaaviota luetaan niin, että neulotaan oikealta vasemmalle ja alhaalta ylöspäin. Kaavioon on merkattu kuviot niillä väreillä, joita minä olen sukkiini käyttänyt. Kaavion pystyy suurentamaan klikkaamalla sitä. Neulottuasi kaikki ruutupiirroksen kerrokset jätä työ odottamaan, jatketaan vartta vielä ensi viikolla... :)




Muutama vinkki vielä:
- Kannattaa tsekata tämä aiempi postaukseni, jossa jaan 10 vinkkiä kirjoneuleeseen, sieltä saattaa tarttua matkaan helpottavia niksejä. :)
- Neuvoja saa kysyä, jos joku kohta on epäselvä tai mieleen tulee jotain kysyttävää! Vastaan täällä kommenttiboksissa, ja  toki myös facebookin sekä instagramin puolella. Näitä sukkia ei ole koeneulonut kukaan muu kuin minä itse, joten jos huomaatte virheitä ohjeissa niin raportoikaa.
- Kirjoneule asettuu ja tasoittuu vielä lopuksi höyrytettäessä, joten älä ole huolissasi mahdollisista muhkuroista vaan neulo vaan menemään - kyllä ne siitä lopuksi tasoittuu. :)
- Sukkia kannattaa välissä sovittaa jalkaan, jotta huomaat mikäli lankajuoksut jäävät liian kireiksi tai sukista on tulossa muuten väärän kokoiset.


Mielelläni seuraan myös teidän Adventtisukkienne etenemistä, joten tägätkää niitä instagramissa hashtageilla #adventtisukat2017 #sweetthingsadventtisukat2017 ja #sweetthingsyhteisneulonta - jotta löydän profiileihinne kurkkimaan sukkianne! :)


Neulomisen iloa, ja tervetuloa mukaan neulomaan yhdessä Adventtisukkia 2017! :)