Sivut

1. tammikuuta 2010

Vahinkoja sattuu ja toivottavasti joskus niistä oppiikin...

Esittelyvuorossa suklaakonvehdit eli itsetehdyt joululahjat osa 3. :D Otsikosta voi päätelläkin ettei kaikki mennyt ihan niinkuin piti... mutta siitä lisää kohta.

Poikaystäväni pikkusiskon tekemien konvehtien innoittamana kokeilin siis vihdoin itsekin suklaakonvehtien valmistamista. Konvehdit valmistin temperoidusta valko-, maito- ja tummasta suklaasta, ja tein niihin erilaisia variaatioita käyttäen lisänä turkinpippuria, hasselpähkinöitä ja mantelirouhetta. Aika perusmakuja siis joilla aloittelin. :)

Temperoimisen periaatteen tiesin kyllä mutten ollut sitä aiemmin kokeillut. Kinuskikissan hyvällä ohjeella temperointi oli kuitenkin helppoa. :) Temperoimalla konvehtien tekeminen on toki hitaampaa kuin pelkkä sulattaminen, mutta lopputuloksen pitäisi olla huomattavasti parempi; temperoitujen konvehtien pinta on kauniin kiiltävä ja maku sekä säilyvyys parempia.

Tein konvehteja kaksi satsia koska omistin vain yhden konvehtimuotin, ja taisipa käydä niin että temperoinnin hyödyt näkyvät vain toisessa satsissa. :D Mokasin ensimmäisellä kerralla siinä, että laitoin konvehdit aika pian pakasteestaottamisen jälkeen kannelliseen rasiaan; ja siihen asti niin kauniin kiiltävä pinta muuttui nopeasti mattapintaiseksi. :/ Maku oli silti tallella mutta ulkonäkö nyt ei enää ollut niin edustava. :/ Toinen satsi onnistui kuitenkin hyvin kun annoin suklaiden olla ilman kantta jonkin aikaa. :)



Kuvasta näkeekin että vasemmalla puolella ovat ekan satsin epäonniset konvehdit ja oikealla onnistuneesti kiiltelevät konvehdit. :D No, tämä vahinko ei onneksi ollut kovin vaarallinen, maistamistesti osoitti ettei kiiltävien ja mattapintaisten konvehtien maussa ollut eroa, ainakaan omat makuhermoni eivät eroja havainneet. :) Toki lahjaksi olisi ollut kivempi antaa vain onnistuneita yksilöitä, mutta aika ei riittänyt enää kolmannen satsin valmistukseen, ja toisaalta - eihän maussa ollut vikaa.


Konvehtirasia meni siis veljelleni ja veljen vaimolle yhtenä osana joululahjaa. :)

Aika hauska sattuma oli että sain pikkusiskoltani joululahjaksi konvehtien valmistusta varten silikonisen konvehtimuotin ja suklaata. :D Sisko ei tiennyt mitään konvehtikokeiluistani, mutta oli sattumalta osannut ostaa aika sopivan lahjan! On paljon kätevämpää omistaa kaksi muottia, samalla vaivallahan suklaata temperoi isommankin satsin. :)


Ja hei, lahjaksi saatu muotti on vieläpä dinomuotti! Tulee kyllä söpöjä konvehteja! Testausta sitten joskus myöhemmin, tässä joulun aikana on tullut syötyä sen verran monta konvehtia ja muutakin herkkua että taitaa olla parempi pistää suklaat ja muotit hetkeksi kaappiin ja testailla näitä vasta keväämmällä. :)

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Mitä suklaata käytit konvehteihin?
    Olen itsekin kiinnostunut konvehtien tekemisestä. :)

    VastaaPoista
  2. Käytin Pandan tummaa, valkoista ja maitosuklaata, ja Maraboun Mörk- tummaa suklaata. :)

    VastaaPoista