Sivut

1. helmikuuta 2010

Muru

Olen haaveillut nahkaisesta tai tekonahkaisesta ihan tietyn mallisesta olkalaukusta jo monta vuotta, ja haikeana kaupassa silittänyt niin conversen kuin adidaksenkin laukkuja, sekä selannut nettikauppoja toisensa perään. Ja nyt minulla sitten on omani! :)

Joululahja-arpojen tuoman parinkympin turvin uskalsin jo haaveilla tämän laukun kotiuttamisesta, sillä muutoin vähän vajaa neljänkympin hinta on tuntunut hiukkasen kovalta; laukku kun nyt ei aivan välttämätön hankinta ole ollut. :D Ihan muutamahan noita kun jo kaapista löytyy.. Mutta joululahjarahanhan saa hyvällä omalla tunnolla laittaa johonkin kivempaan kuin puuroon ja maitoon, joten sijoitin sen koululaukkuun.



Tämä muru löytyi siis NetAnttilasta ja vei sydämeni heti yksinkertaisella mutta söpöllä, ja sopivan retrolla ulkomuodollaan. :)


Valkoinen väri on toki vähän riskaabeli valinta arkuutensa takia, ja toinen värivaihtoehto; puna-valkoinen, houkutti kyllä myöskin todella paljon. Päädyin kuitenkin valkoiseen sen monikäyttöisyyden takia. Täytyy vaan yrittää olla hieman varovainen tuon kanssa ettei ihan pitkin lattioita nakkele niin jospa se pysyisi. :P Vähän kyllä pelkään että se ottaa väriä farkuista.. Onko kellään kokemuksia että miten tuon saisi pidettyä parhaiten kuosissaan ja värissään?
Sen verran kauan haaveiltu tämä muru on, että yritän kyllä pitää sitä hyvänä. :)

2 kommenttia:

  1. Tulinpa vain piipahtamaan ja mainostamaan arvontaa. :) Ihana laukku sinulla! Oon kans katellut tuommoista mutta hinta vähän kirvelee. :)

    VastaaPoista
  2. annnn: Kiitos! :) Ai arvonta? En vielä huomannukaan mut täytyypä tulla kurkkaamaan! :D
    Joo kyllähän tuo hinta vähän kirveli, mutta jospa tuo laukku sitte kestäiski! Ja piiitkän harkinnan tuolksena päädyin sen ostamaan. :)

    VastaaPoista