Sivut

4. maaliskuuta 2010

(Sairas)lomailua

Tulin vain kertomaan että hengissä ollaan ja neulotaankin minkä ehditään. :D Kuvatodisteita ei vielä ole, vaikka olympialaiskisakatsomoa kotisohvalla pidettiin ahkerasti yllä, ja nukahtamista vastaan aamuöisin taisteltiin neulomalla samalla.. Kopassa ois pari ihan valmista työtä, ja monta päättelyä ja viimeistelyä odottavaa raasua, jotka on odottanu sitä jo hetken ja saa vielä odottaakin.. :D Päättely kun ei todellakaan ole lempipuuhaani. Onko kukaan muu yhtä saamaton tässä asiassa että muuten valmiit työt saattaa odottaa viikkotolkulla parin tunnin viimeistelytyötä? :D

Vaikka olen hiihtolomalla, ei aikaa kuvailuun ole ollut. Aloitin uudessa työpaikassa, ja loppuajan oonkin sitten viettänyt, kuinkas muuten kuin sairastelemalla. :D Työpäivät sinnittelin töissä kun ei sisu antanut periksi jäädä heti uudesta työstä sairaslomalle, mutta nyt vapaapäivinähän onkin aikaa sairastaa. :D Mut eiköhän tää flunssa pikkuhiljaa ala jo hellittämään, ainakaan kuumetta ei ole enää.. :)

Tällä viikolla on myös vietetty sekä mun että poikaystävän synttäreitä, ja leivoinpa sitten suklaakakunkin. Eihän tuo ihmeelliseltä näytä, mutta laitetaan nyt kuva ettei ole ihan kuvaton postaus. :D Tarkoitus oli ottaa vähän parempiakin kuvia jossa kakun sisälmyksetkin olis näkyny, kakku kun oli suklainen ihan sisältäkin, mutta jäipä ottamatta. :D Valitettavasti puoli kakkua jäi syömättäkin, oli se hyvää mutta niin makeaa ettei vaan enää tehnyt mieli, ja kun sairasteltiin niin eipä juuri käynyt vieraitakaan urakassa auttamassa.



Jos tästä nyt tervehdyn kunnolla niin viikonloppuna ois eessä pikainen pyrähdys Helsinkiin yhden yön miniloman muodossa. :) Huomasin että Helsingissä ois nyt tulevana viikonloppuna myös käsityömessut, saa nähdä että ehtiskö sinnekin.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti