Sivut

28. joulukuuta 2011

Itsetehtyä saippuaa

Tänä vuonna itsetehtyjen joululahjojen osuus jäi aika pieneksi edellisiin jouluihin verrattuna. Tein aika ison satsin pikkusaippuoita, joita sitten pakkasin sellofaanipussukoihin. Saippuamassaa en tehnyt itse, vaan se on ostettu valmiina, ja siihen sitten lisäsin punaista väriä ja ruusuntuoksua. Sekoittelussa piti olla tarkkana, ettei tule kauheasti kuplia tai väri mene sameaksi. Ihan hyvin nuo saippuat onnistui, ja tekeminen oli hauskaa. :) Tuoksua olisi voinut laittaa vähän enemmänkin, mutta eipähän ole liian vahvan tuoksuisia. 

Tein pari tuollaista pyöreää palasaippuaa, ja kahdenlaisia pikkusydämiä. Kaikki sydänsaippuat on tehty silikonisilla jääpalamuoteilla.


Pyöreät palasaippuat pyöritin kelmuun, ja sydänsaippuat pakkasin sellofaanipusseihin. Kuvan ottamisen jälkeen tajusin lisätä pakkauksiin vielä tekstit, joista ilmenee että kyseessä on saippua, ettei kukaan vain mene maistamaan.. :P


Joululahjapakettiin pääsi myös vielä yksi virkkaamani isompi kori. Miehen sisko vinkkasi että tällaiselle olisi käyttöä käsityökorina, joten paketista se sitten löytyi. :)

14 kommenttia:

  1. Ihania saippuoita! Melkein tänne asti ruusut :)

    VastaaPoista
  2. Itsetehdyt lahjat on aina niin kivoja <3 Mistä olet ostanut tuota valmista saippuamassaa?

    VastaaPoista
  3. Heli, kiitos! :)

    Sonjaa, valmista saippuamassaa saa askartelukaupoista esimerkiksi puolen kilon tai kilon köntteinä. :) Ja samaisista askartelukaupoista saa sitten myös saippuamassaan sopivia värejä ja tuoksuja. Kyllähän jos hintoja katsoo niin halvemmaksi tulisi ostaa valmiita saippuoita kuin tehdä itse, mutta onhan se ihan eri asia. :)

    VastaaPoista
  4. Ja miehesi sisko kiittää ihanasta ja tarpeellisesta korista :)
    -riikka

    VastaaPoista
  5. Ei vitsit, meinasin itsekin tehdä saippuaa joululahjaksi, mutta se vaan jäi, ja nyt kaduttaa kun noi näyttää niin kivoille! :D Tuo kori on myös tosi kiva, varmasti saaja tykkäsi. :)

    VastaaPoista
  6. Riikka, :)

    Lauran, kiitos. :) Nyt vaan sit tekemään saippuoita, oli tosi kivaa! Jos raaskisi ostaa useampia värejä ja tuoksuja niin olisi vieläkin hauskempaa.. :)

    VastaaPoista
  7. okei, lähdempä tässä joskus askartelukauppoihin "shoppailemaan" :)

    VastaaPoista
  8. Mistä materiaalista oot virkannu tuon korin ja onko sulla ohjetta sille?:) Saako kokkolasta kuteita mistä on hyvä virkata noita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kori on virkattu ihan trikookuteesta. :) Oon tehnyt sen omasta päästäni ilman ohjetta, mutta googlailin vähän ja ainakin täältä löytyy ohje: http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/09DCB7E39B8480E5C225729A00481D8A

      Itse en ole ostanut kudetta, vaan se on äidin kätköistä saatua, mutta ainakin Kankurissa Kokkolassa myydään kuteita. :) Myös kirppiksillä oon nähnyt säkeittäin myytäviä kuteita!

      Poista
  9. Voi ei katos varmaan mun pitkä kommentti jonnekin bittiavaruuteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei... :/ Laita uudestaan?

      Poista
    2. En nyt ihan sana tarkkaan muista, mutta ensinnäkin kiittelin että jaksat vastailla ja pahoittelut typeristä kysymyksistä välillä, mutta onko trikookude jotain erilaista vai millä nimellä mun sitä pitäis kaupassa kysyä ku kävin jo ostaa kuteita pari pussia, mutta se onki sellasta paksua jossa on mönttejä välillä. Tulee tosi ruma kori ku oon tehny miljoonat harjoituskappaleet :DD Ja sitte johtuukohan väärän kokoisesta koukusta vai mallista, kun ne mun miljoonat harjotuskorit kaikki meinaa olla semmosia rumia lörppö kasoja eikä todellakaan tollasia kauniita luomuksia niinku sunki blogissa näkyy!!<3:D Sitte törmäsin johonki kuteeseen joka on kartiolla ja tarkotuettu just virkkaamiseen niin onko se taas joku ihan eri kude.. On se kamalaa ku on näin hukassa tämän asian kanssa, mutta toivon kovasti että saan vielä joku kaunis päivä aikaseks tollasen tyylikkään korin ja kerkeän ehkä joululahjoiks oppia tekemään niitä:P Koko kesän vapaa-aika menee koukku kädessä tai ainakin melko likelle :D

      Poista
    3. Trikookude on siis trikookankaasta leikattua kudetta, mulla on ainakin yleensä ollut ihan tasaista ja vhyää, mutta jos kudetta ei ole leikattu tasalevyiseksi niin siinä voi olla noita mönttejä välillä, smaoin joskus on solmuja... Solmut ym mönttikohdat ratkaisen itse vain niin että kylmänrauhallisesti katkaisen kuteen, leikkaan möntin välistä pois ja jatkan taas. :) Toki siihen kohtaan tulee vähän paksumpi kohta, mutta eipä tuossa ole oiekin muuta vaihtoehtoa.

      Mietin vaan että mun mielestä kuulostaa siltä että teet liian suurella koukulla, silloin tulee lörppöjä. Itse teen aika pienellä koukulla ja tiukkoja silmukoita, niin korit pysyy paremmin jämäköinä.

      Tuo kartiolla oleva kude jota olet nähnyt on vissiin ontelokudetta, se on kyllä aloittelijalle helpompaa, vaikkakin yleensä kalliimpaa mitä trikookude. Mutta sillä on hyvä aloittaa harjoittelu jos sitä on saatavilla! :) Itse en ole ontelokuteesta virkannut, mutta se on tasalaatuista joten sillä saa varmasti helpommin tasaista jälkeä.

      Toivottavasti sun harjoittelu tuottaa tulosta! Niin se vaan on että harjoittelemalla ja tekemällä oppii, varmasti kun pari koria teet niin alkaa sujua hyvin :)

      Poista
    4. Tulipas paljon kirjoitusvirheitä kun kiireessä kirjoittelin, mutta eiköhän tuosta saa kuitenkin selvää. :D Eli tosiaan, varmaan on sullakin ollut käytössä trikookude, mutta ilmeisesti se on ollut jotenkin huonolaatuista jos se ei ole ollut tasaista. :/

      Poista