Sivut

11. joulukuuta 2011

Joulua kotiin

Oon vähän laittanut jo joulua kotiin. Parvekkeelle laitettiin kirkas roikkuva valosarja, sekä kirkkaat valot tuijaan, joka toimittaa meillä joulukuusen virkaa. Tykkään kirkkaista, yksinkertaisista jouluvaloista.

Tänä vuonna tein ikkunaan myös noita 3D-lumihiutaleita, ohje löytyy muun muassa täältä.


Perinteinen puinen kynttelikkö istuu nuorekkaaseenkin kotiin kun heivaa siitä ne "havumansetit". Ensin ajattelin tuunata mansettien tilalle jotain muuta, mutta sitten huomasin ettei se kaipaa mitään. Meiltä löytyy ennestään hyllyltä tuo puinen musta love- teksti, joten laitoin vain sen kynttelikön eteen, ja heti kynttelikön ilme sopii paremmin meidän kotiin. :) Samassa kuvassa näkyy isonenäinen pieni tonttu, noita on meillä kolme, ja ne onkin ainoat tonttu-koristeet joita haluan esille.


Hopean värinen simppeli kynttelikkö on palvellut jo neljä vuotta, ja tykkään siitä edelleen tosi paljon.


Pentikin kynttilämaljassa palaa kynttilät usein muutenkin, mutta näin joulun alla olen poltellut siinä glögintuoksuisia tuikkuja, ihanaa jouluntuoksua kotiin. :) Kynttilämaljan alla hyllyllä on kirppikseltä löydetty virkattu pitsiliina, ja takana näkyy iso lasimaljakko johon olen laittanut hopeisia joulupalloja.


Sellainen, aika hillitty, joulutunnelma meillä on kotona. :)

5 kommenttia:

  1. Onpa jouluista :) Meillä on IHAN samanlainen tonttu. Muita joulukoristeita ei laitetakaan (paitsi yksi ainoa neulomani joulupallo, enempää en saanut tehtyä....). Ja kynttelikkö ilman mansetteja on ihan paras! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana joulutunnelma teillä :) Tuo musta teksti on kiva sen kynttelikön edessä, tuo tosiaan aimo-annoksen nuorekkuutta! ne valmiit mansetit on monesti kamalia. Ohuista koivunoksista voisi saada kivat mansetit tilalle?

    Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniit koristukset oot laittanu. Mulla on noita samoja lumihiutaleita ikkunassa! :)

    VastaaPoista
  4. Heli, kiitos. :) Voi nuo joulupallot on kyllä ihania, ois niiiiin tehny mieli kans kokeilla, mutta ei oo ehtiny.. :/ Ehkä teen ens jouluks? :D

    Inka, kiitos! Mukavaa joulunodotusta sullekin! Joo tuo koivunoksa-idea vois toimia kyllä kivasti, vielä jos niihin koivunoksiin spreijais valkoista tai vaikka hopeaa?? :)

    Anni, kiitos! Nuo hiutaleet on kyllä nättejä, ihailin niitä jo pari vuotta netistä muiden blogeista ennenkuin sain iteki tehtyä. :)

    sade, kiitos! :)

    VastaaPoista