Sivut

3. tammikuuta 2013

Joululahjaksi tehty vauvan peitto


Minusta on tulossa lähiaikoina ensimmäistä kertaa täti, kun veljeni ja hänen vaimonsa esikoinen syntyy. Tiesinkin jo varhain, mitä haluan antaa heille joululahjaksi. :) Halusin tehdä pienokaiselle peiton, sillä erilaisia pieniä peittojahan tarvitsee niin vaunuihin, kehtoon kuin lattiallekin vauvan alle.

Beige vähän paksumpi puuvillakangas luonnonvalkoisilla tähdillä valikoitui toiseksi kankaaksi, ja toiselle puolelle ompelin luonnonvalkoisen fleecen.

Pesin molemmat kankaat jo ennen ompelua kahdestakin syystä. Ensinnäkin pestäkseni kankaista kemikaalit pois, ja toisekseen kutistaakseni niitä sen verran kuin ne mahdollisesti ekassa pesussa kutistuvat, jotta peitto jatkossa pysyisi pesuissa kuosissaan.

Ompelin kankaat yhteen nurjalta, käänsin peiton ympäri ja tikkasin kääntöaukon kiinni. Sitten silitin peiton, ja tikkasin vielä peiton ympäri reunoihin suorat tikkaukset.

Peitto on kooltaan n. 80 x 100 cm.



Muista itsetehdyistä joululahjoista ei sitten tullutkaan otettua kuvia. :D Tänä vuonna tein muutenkin harvinaisen vähän itse lahjoja, mutta päätin jo ennen joulua etten ota niistä stressiä, kun AICA designin jutut pitivät kädet kiireisinä.

Tein kuitenkin veljen tulevalle vauvalle myös palmikkopipon tupsulla. Se jäi kuvaamatta, mutta malli oli tämä omani, jonka muokkasin sopivaksi vastasyntyneen kokoiselle. Lankana käytin Novita woolia.

Kolmas itsetehty joululahja oli mummolleni ompelemani kännykkäpussi kaulaan. Siitäkään ei tullut näpättyä kuvaa, mutta se oli malliltaan alla olevan kuvan mukainen, ja väreiltään tuollainen harmaa- valkoinen.


Mummon kännykkäpussiin tein myös pinkistä tildan nauhasta kaulahihnan, jotta mummon on helppo kotona pitää puhelin lähellä.

Sellaisia itsetehtyjä joululahjoja käärin tänä jouluna paketteihin. :)

5 kommenttia:

  1. Onpa sievä peitto, kyllä kelpaa vauvan siinä köllötellä!

    Saako udella mistä tuo tähtikangas on? Tuollaista pitäisi saada, mutta aikapula verottaa kangaskaupoissa kiertelyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se on n. kuukausi sitten ostettu HH- kankaasta, eli Halpa-Hallin kangasmyymälästä.

      Poista
  2. Tuo vauvan peitto on kyllä ihan mielettömän hieno! :)

    VastaaPoista