Sivut

27. maaliskuuta 2013

Touhun keskiviikko


Täällä on tänään ollut varsinainen touhun päivä. Päikkäreitäkin olisin kaivannut, kun päänsärky iski ennen iltapäivän kouluun menoa, mutta itse tekemäni aikataulutus ei vaan antanut niille periksi... :D Vapaapäivät on vähän sellaisia, että mulla on usein kalenterissa vapaapäiville kaikista pisin to do- lista. Vähän huono tapa kai sekin, sillä joskus täytyisi osata pitää ihan sellaisiakin vapaapäiviä jolloin ei olisi mitään pakollista tehtävää, vaan saisi vain rentoutua. On vaan niin helppo kasata vapaapäivä täyteen ohjelmaa, kun "kerrankin on aikaa tehdä vaikka mitä". :D

Tein aamulla kunnollisen kauppalistan, ja hyökkäsimme tekemään pääsiäisen ruokaostokset jo tänään, huomenna kun olemme kumpikin töissä, ja luulenpa että ruokakaupoissa on huomenna illalla tungosta ilman meidänkin panostustamme... :D

Olen tänään myös virkannut sekä ommellut tilaustuotteita, jotta ehdin viemään ne vielä tänään lähtevään postiinkin. Ihanaa että sain kaikki alla olleet tilaukset postiin ennen pääsiäistä, mulla kun jää helposti pienetkin tekemättömät asiat pyörimään helposti päähän, ja sitten kehitänkin niistä jo valtavan stressin.



Aamupäivästä pari tuntia meni myös koulutehtävien tekoon, ja nyt illalla olinkin taas muutaman tunnin koulunpenkkiä kuluttamassa. Ollaan nyt piirretty erilaisia rakennuspiirustuksia, ja se on ollut musta ihan mahtavaa! Lukiossa yksi vahvoista ammattihaaveistani oli arkkitehti, ja vielä abivuonna selvittelin kovasti arkkitehdin opintojen sisältöä aikeenani hakea lukemaan arkkitehtuuria. No, sitten joidenkin käänteiden kautta vaate- ja tekstiilipuoli alkoikin tuntua omimmalta, ja arkkitehtikoulutukseen hakeminen jäi. Vähän se tyssäsi siihenkin, etten ollut lukenut lukiossa pitkää matematiikkaa, joka olisi arkkitehdin opintoihin ollut todella hyvä olla alla. No, pitkästä matematiikasta olisi kyllä ollut hyötyä myös valitsemallani tiellä, sillä insinöörinopinnoissakin kun jatkettiin matematiikassa siitä, mihin lukion pitkä matikka oli jäänyt. :D

On siis mahtavaa päästä nyt edes pintaraapaisulta näkemään ja kokeilemaan vähän arkkitehtuuriakin sivuavia opintoja. :) Ihan pintaraapaisuhan tämä vain on, mutta mielenkiintoinen sellainen!


Huomenna ja lauantaina mulla onkin edessä työpäivät, mutta muuten pääsiäinen on vapaa, koska kaupat ovat kiinni. Mies on töissä koko pääsiäisen, mutta onneksi sentään aamuvuoroissa! Odotan jo kovasti, että lauantaina töiden jälkeen päästään ajelemaan vanhempien ja sisarusten pariin. Pikkuinen kummityttökin tulee pääsiäisenä ensivisiitilleen pohjanmaalle, ja onhan noita muitakin mukava taas nähdä!

Mites teidän pääsiäissuunnitelmat, onko tiedossa lomailua vai töitä? :)

2 kommenttia:

  1. Mullakin oli pitkään haaveissa arkkitehdin ammatti! Jotenkin päädyin kielitieteilijäksi. Niin se elämä kuljettaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Eikä ikinä tiedä mihin sitä lopulta päätyykään. :

      Poista