Sivut

24. huhtikuuta 2013

Iltalukemista




Yöpöydälleni on kasautunut pino kirjoja, odottamassa lukuvuoroaan. Kinsellan pokkarin olen jo lukenut, se vain on näköjään unohtunut pinoon, ja tällä hetkellä kesken on Jää, mutta muut pinon kirjat on vielä lukematta.  Kuten pinosta huomaa, ostan aika paljon kirjoja pokkareina. Olen nimittäin sellainen lukija, että luen mielelläni hyvät kirjat uudelleen kun aikaa edellisestä lukukerrasta on kulunut tarpeeksi, joten siksi on kiva omistaa hyvät kirjat itse. Pokkareita on sitäpaitsi helpompi lukea sängyssä tai kuljettaa laukussa mukana matkalla, kuin kovakantista kirjaa. Ja jos omaksi haluaa kirjoja ostaa, niin onhan pokkarit monta kertaa halvempiakin kuin kovakantiset.

Kirjastosta ei tule lainattua kirjoja enää nykyisin juurikaan ihan siitä syystä, että aikaa lukemiselle ei ole aina paljoa, joten kirja saattaa olla kesken pitkäänkin, kun luen sitä eteenpäin aina vain muutaman sivun iltaisin. Siksi on helpompaa lukea omia kirjoja, eikä lainattuja. :)

Nuorempana sen sijaan kannoin kirjastosta aina kotiin isoja kassillisia kirjoja, ja luin kirjaa aina pitkään iltaisin sängyssä. Olen aina ollut aika aamuvirkku, ja saatoin herätä aamullakin lukemaan jopa tunniksi ennen kouluun lähtöä. Sainkin kirjastokortin jo viisivuotiaana, kun olin niin ahkera lukemaan ja lainaamaan kirjoja, että oli helpointa omistaa oma kortti. Meillä maalla kävi kahden viikon välein kirjastoauto, ja yksi pysäkki oli meidän maatilamme takapiha. Kirjastoautoa odotettiin aina nenä ikkunassa, ja sen saapuminen oli yksi viikon kohokohdista. :) Ahmin läpi kaikki nuortenkirjasarjat, jotka kirjastoautosta löytyi - lukuunottamatta heppakirjasarjoja, joista en ikinä oikein innostunut vaikka muutamaan kertaan yritinkin niitäkin lukea.

Nykyisin en ole enää yhtä kova lukemaan, sillä aikaa sille puuhalle ei yksinkertaisesti ole enää niin paljoa. Mutta aina mulla on edelleenkin joku kirja kesken, ja varsinkin kesällä tulee aina luettua paljon, kun sitä voi tehdä nauttien samalla parvekkeella auringosta.

Tuleeko teidän luettua paljon kirjoja? Kuulisin mielelläni myös kirjavinkkejä! :)

6 kommenttia:

  1. Ihan sama täällä. Mä oikein mietin yks kerta, että miksi en lainaa kirjastosta enää kuten nuorempana. Mutta tykkään ostaa ihan itselle kirjan ja kirppareilta löytää aika uusiakin kirjoja ja pokkareita edullisesti. Aika vain ei tahdo riittää lukemiseen. Mieluisimmat ovat elämäkerrat. Tuo Jää- teos löytyy myös: ostin itselleni joululahjaksi.
    Juri sain kälyltäni toistakymmentä kirjaa, jotain vanhoja dekkareita, oikein hyviä kesälukemisia, jotka aion lukea. Minulla on semmoinen "vamma", että jos aloitan jonkin irjan lukemisen ja olipa se miten huono tahansa, niin en voi jättää sitä kesken. Minun on pakko lukea se loppuun, vaikka sitten vähän hammasta purren...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en kyllä jätä kirjoja kesken, kuin ihan äärimmäisessä tuskastumisessa jos olen jo yrittänyt ja yrittänyt eikä kirja vain etene yhtään. :D Monta huonoa kirjaa olen räpiköiden lukenut väkisin loppuun, kun ajattelen aina että jos tää nyt vain tökkii alussa mutta kun pääsee paremmin sisälle niin ehkä tästä tuleekin hyvä kirja. :D

      Mä taas ostan pokkareita usein kirjakauppojen alesta, Suomalaisessa kirjakaupassa on suhteellisne usein kolme pokkaria kympillä - tarjous, joka pitää kyllä aina hyödyntää. :)

      Poista
  2. Enemmänkin tulisi luettua, mutta illalla sänkyyn kömpiessä on usein niin väsynyt, että uni voittaa ennen kuin ehtii paria sivua pidemmälle. ;) Pitäisi oikein varata erikseen aikaa lukemiseen! Itse olen huomannut ihastuneeni ruotsalaisiin dekkaristeihin, esim. Anna Janssonin Unissakävelijä sekä Åsa Larssonin Uhrilahja ovat tehneet vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samasta syystä mullakin saatta yksi kirja kestää aika pitkään, kun uni tulee usein parin sivun jälkeen. :P Mutta ainakin toimii hyvin unentuojana! Vaikka olisi hyväkin kirja siis. :)

      Mulla ainakin on se huono tapa, että en mene tarpeeksi aikaisin sänkyyn, vaan vasta sitten kun on jo tosi väsynyt. Jos menisi peiton alle aiemmin, ehtisi lukeakin vaikka edes yhden luvun ennen unen tuloa... :)

      Täytyy myöntää että itse en ole edes tutustunut noihin paljon hehkutettuihin ruotsalaisiin dekkareihin, vaikka joskus aiemmin tuli luettua paljonkin dekkareitakin. Täytyypä ottaa joskus taas luettavaksi. :)

      Poista
  3. Mä luin kans ennen paljon, mutta nykyään vähemmän, olen kirjaston suurkuluttaja, varaan netissä kaikki mielenkiintoiset kirjat aina, jotka on sitten vain noudettavissa. Mun blogissa on listaa kirjoista mitä luen, romaanit, en siis sisustuskirjoja ym kirjaa ylös. Itselle en osta sillä olen myynyt kaikki kirjat pois, vie turhaa tilaa, ja harvoin haluan lukea samaa kirjaa uudestaan, ei se ole kivaa kun tietää jo mitä siinä tapahtuu. Toki tärkeimmät tai hauskimmat löytyy vielä hyllystä. Sisustus-, käsityö- ja keittokirjat lainaan kans aina ensin, ettei tule pettymyksiä jos ostaa itselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta että kirjat vie paljon tilaa. :/ Meilläkin osa on pakattu laatikoissa varastoon tällä hetkellä, kun ei ole edes kunnollista kirjahyllyä. Laitan kyllä eteenpäin sellaiset kirjat, joita en usko lukevani uudelleen, mutta todella hyvät kirjat säästän ja luen varmasti jossain vaiheessa uudestaan - sitten kun tapahtumat ovat jo vähän unohtuneet. :)

      Kirjastosta lainaaminen onkin tosi järkevää, jos lukutahti vain on sellainen että saa kirjat luettua laina-aikojen puitteissa. :) Tällä hetkellä itsellä vaan on niin vähän aikaa lukemiseen, että mieluummin luen sitten rauhassa omiani.

      Poista