Sivut

14. toukokuuta 2013

Asiaa aikaraudoista


Ei mene päivääkään etten käyttäisi kelloa, vaan kello on mulla aina ranteessa. Kotona ollessani en käytä rannekelloa, mutta jos kotoa lähden, niin laitan kellon ranteeseen - en edes osaa olla ilman.

Joskus kello on unohtunut kotiin esimerkiksi työpäivän ajaksi, ja koko päivä menee tyhjää rannetta vilkuillen, kun on katsovinaan kelloa ennenkuin muistaa kellon jääneen kotiin. Olo on myös jotenkin paljas ilman kelloa, kun kelloon on niin tottunut ettei osaa olla ilman, vaan tuntuu että jotain olennaista puuttuu.

Ehkä osansa mun ainaiseen kellon käyttöön on silläkin, että vihaan myöhästymistä. Voin kyllä sanoa, etten yleensä myöhästy kyllä mistään, vaan yleensä olen tapaamisissa se, joka odottelee sovitussa paikassa jo varttia liian aikaisin. Töihinkin lähden kotoa aina liiankin hyvissä ajoin, kilometrin työmatkaan kun ei kauaa kulu, ja sitten olenkin jo aina vartin turhan aikaisin pukuhuoneessa. Olen myös kova stressaamaan ajoissa olemisesta, ja lähdenkin kotoa usein kiireellä, ja sitten taas odotellaan kun olen niiiin paljon etuajassa... :D

Kello on mulle myös tärkeä asuste. En omista kalliita tai arvokkaita kelloja, mutta omistan useita kelloja. Haaveissa siintää parikin mallia arvokkaammista kelloista, muun muassa Michael Korsin ja Guessin pari mallia ovat haavelistalla... Korsin kellot ovat aika kaukaisia haaveita, en tiedä raaskisinko ikinä ostaa niin kallista kelloa, mutta Guessin ovat jo realistisempia, vaikkakin hyvissä hinnoissa toki nekin. Guessilta oon kuitenkin löytänyt pari ihan kohtuuhintaista upeaa kelloa, joista jonkun aion kyllä itselleni hankkia, kunhan vähän säästän ensin. Siihen asti mennään näillä muutaman kympin kelloilla. :)


Kuvien mintunvihreä kello on uusin kellohankintani, ja se löytyi Glitteristä reilun parinkympin hintaan jokunen viikko sitten. Mulla on tuo sama Glitterin kello mustana, jonka ostin jo aiemmin keväällä. Tykästyin siihen mustaan kellooni niin kovasti, että kävin hakemassa itselleni saman kellon myös minttuisena.





Tykkään siitä, että kelloja on useampi, jotta kelloista voi ranteeseensa valita aina asuun sopivan kellon.

Voisin joskus esitellä loputkin kelloni, jos teitä tällaiset postaukset kiinnostaa? :)

8 kommenttia:

  1. Mä taas en oo oikein koskaan osannut käyttää rannekelloa, yleensä sen ajan saa onneksi katsottua jostain muualtakin. Mutta ymmärrän tuon että jos se unohtuu niin tuntuu oudolta olla ilman, samahan se on esim. kännykänkin kanssa. :)

    Tuon ajoissa olemisen kanssa oon kyllä ihan samanlainen, joka paikassa yleensä noin vartin etuajassa. :D Enkä kyllä yhtään tykkää siitäkään, jos muut myöhästelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo rannekello-juttu on varmaan aika pitkälti tottumiskysymys. :) Nykyään varmaan aika moni katsoo ajan kännykästä eikä käytä kelloja, mä taas oon tottunut pitämään kelloa aina ranteessa jo silloin ala-asteikäisenä kun en vielä kännykkää omistanut.. :)

      Ja toki muiden myöhästely ärsyttää jos itse on ollut paikalla jo vartin etuajassa! :D Mun mies on vähän sellainen viimetipassa lähtijä, joten sen kanssa yhdessä johonkin lähtö on monesti aika hermostuttavaa, ärsyttää olla myöhässä sen takia että toinen vetkuttelee (tai siis aloittaa lähtötoimet liian viimetipassa), kun yksin lähtiessä olisi kyllä ajoissa. Mutta sen asian kanssa vaan täytyy yrittää elää, tai yrittää opettaa miestä täsmällisemmäksi.. ;D

      Poista
    2. Meillä on ihan sama juttu ton miehekkeen kanssa, sitä saa aina odottaa. :D Taitaa olla yleinen ominaisuus noilla kaksilahkeisilla.

      Poista
    3. Hahah, ilmeisesti. :D Lohduttava tieto!

      Poista
  2. Ihana tuo mintunvärinen kello! Itselläni on myös rannekellopakko ja käytän sitä toisinaan myös kotona. Omani on ihana ruskea, nahkainen Michael Korsin kello, jollaista itse en olisi IKINÄ raaskinut ostaa itselleni - sain sen nimittäin pari vuotta sitten siskolta synttärilahjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, se on varmasti ihana. Michael Korsilla on kauneimmat kellot. :) Mahtavan lahjan sait! Varmaan mäkin käyttäisin vähemmän näitä rihkamakelloja, jos omistaisin tuollaisen arvokkaamman kellon. Sellaiseen siis nyt säästetään.. :)

      Poista
  3. Ihana tuo minttuinen kello! Esittelehän toki loputkin kellosi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) No minäpäs esittelen, kunhan muistan kuvata ne!

      Poista