Sivut

30. kesäkuuta 2013

Pihakarkelot


Täällä Kokkolassa oli viikonloppuna Mustakari in Memories -festarit meren äärellä. Sain työkaverilta lipun lauantaille, ja tarkoitus oli mennä katsomaan meininkejä, kun en ole vielä koskaan Mustakarin festareilla ollut. Tuli kuitenkin pari muuttujaa, ja festareilla jäi taaskin käymättä. Muuttujat oli kuitenkin positiivisia, kun oli niin mukavaa ettei malttanut lähteä, joten ei kai se huono ole.

Lauantai-ilta kului kaverien pihalla nyyttärimeiningillä grillaillen ja pienellä porukalla istuen. Herkuteltiin grilliribseillä, erilaisilla salaateilla, kasvis-halloumivartailla, patongilla, maissilla, lätyillä, kirsikoilla, kakulla, karkeilla ja vaikka millä. Illan teemat oli ruoka ja musiikki. Elävä musiikki ulkona terassilla ja myöhemmin sateen alettua sisällä. Anna oli laittanut terassin niin nätiksi, levittänyt värikkäät räsymatot ja sohvakin oli kannettu ulos. Ihanat kesäiset grillijuhlat. Onneksi kerettiin grillata ulkona ennenkuin sade yltyi sen verran, että oli pakko siirtyä jatkamaan iltaa sisälle.

Musiikista vastasi mies ja kitara, mahtavia coverbiisejä ja vielä mahtavampia omia biisejä, sekä huippuja improvisoituja biisejä. Ihan parasta. Naurua ja hyvää mieltä riitti.

Oli siis vain niin mukava tunnelma ja niin hyvää musiikkia, että Mustakarin Anssi Kela ja väenpaljous vesisateessa ei yhtään houkutellut.




Huomasin muuten, että alkuillan grilliherkuista ei tullut otettua yhtään kuvaa. Nälissään töiden jälkeen syötiin vaan, ja kamera tuli kaivettua esiin vasta jälkiruuan aikaan, kun maha oli jo riittävän täynnä. Mut olipahan hyvää, kun ei ehtinyt ajatellakaan kuvaamista.

Kaikenkaikkiaan oli sellainen mukavan leppoisa, rento ilta. Jos olis piha ja grilli niin järjestäisin omatkin grillijuhlat.


28. kesäkuuta 2013

Onnenhetkiä valmistuneelle


Miehen siskokin valmistui ammattikorkeakoulusta tuossa pari viikkoa sitten, ja tottakai kortti piti tehdä hänellekin.


Taustapaperi Tildaa, jonka päällä kakkupaperi (joka muuten jatkuu kortin taakse), keijukais-leimakuva the Greeting Farmin ja tekstileimasin paperinauhasta, lisänä tarratimantteja.


27. kesäkuuta 2013

Peonies


Pionit on mun lempikukkia. Sitten joskus kun meillä on oma piha, istutan sen täyteen pioneita. Kerrottuja, valkoisia ja vaaleanpunaisia.

Sitä odotellessa sain pari kukkaa maljakkoon anopin pionipenkistä, ja niitä on nyt ihasteltu pari päivää.



Tänään täällä onkin ollut kovat sateet, mitähän pionipenkit on niistä tuumanneet?

Muakin harmitti tämänpäiväinen sää. Alkuviikon aurinkoiset päivät on mennyt töissä, ja kun viimein koitti mun vapaapäiväni, saatiin nauttia koko päivä ankarista sadekuuroista ja ukkosmyrkyistä. :D Niin mun tuuria. Ulkoilu, pyörälenkki ja muut suunnitelmat vaihtuivat sisällä nyhjäilyyn. Oli vaan aika orpo olo yksin kotona kun kova ukkosmyrsky oli aivan päällä, salamat välkkyi ja taivas rytisi. Olin ottanut pääkytkimestä virrankin pois, niin että lukeakaan ei oikein nähnyt, kun ei uskaltanut mennä ikkunan alle istumaan. Pienet ukkoset on musta tunnelmallisia, mutta tuollaiset isot ukkoset on vain pelottavia. Varsinkin jos on kotona yksin, toisen kainalossa olisi turvallisempaa.



Toivottavasti ukkoset olisi nyt tältä päivältä ohi. Vaikka onneksi mieskin tulee kohta töistä, joten jos ukkonen palaa niin kainalokin on paikalla, eikä varmasti pelota enää yhtä paljon.

26. kesäkuuta 2013

LivBox - kesäkuu


Mun viimeinen LivBoxini ainakin tällä erää oli kesäkuun boksi, joka tuli postissa pari viikkoa sitten. Boksin teemana oli kesä ja aurinko, ja hyvin kesäisiä ja kesällä tarpeellisia tuotteita boksista löytyikin.


Boksista löytyi:

  • Clarins Skin Perfecting Cream BB-voide
  • Clarins Instant Light Lip Perfector- huulivoide
  • Cliniderm Active Defence Sun Face Cream SK 15
  • Sebamed After sun
  • Olay Total Effects- päivävoide SK 15
  • Depend kynsilakka 
Täysikokoisia tuotteita siis Sebamedin After Sun sekä Dependin kynsilakka. Clinidermin aurinkovoide kasvoille ei ole täysikokoinen, mutta kuitenkin hyvänkokoinen (30 ml). Muut kolme tuotetta sitten olivat pieniä näytekokoja.



Sebamedin after sun- voide oli mieluinen tuote. Ei tuota meillä paljon kulu kun herkästi palavana ja täysin ruskettumattomana en juuri aurinkoa ota, mutta jos on ollut päivän auringossa niin onhan tuota kiva levittää illalla iholle. Clinidermin aurinkosuojavoide kasvoille oli myös mieluinen, pakko nimittäin myöntää että aika vähiin on jäänyt suojakertoimellisten kasvovoiteiden käyttö, joten josko nyt sitten tulisi käytettyä.


Clarinsin BB-voiteesta en osaa muuta sanoa, kuin että väri (sävy 02 medium) on aivan liian tumma minulle. Kokeilin kämmenselkään joka on ruskettunein kohta ihossani, ja näytti siltä kuin olisin siihen suklaata levitellyt. En päiväunissanikaan rusketu niin tummaksi että tuo kävisi minulle. :D Ja luulenpa, että jos tämä oli toiseksi vaalein sävy, olisi vaaleinkin ollut mulle liian tumma, niin tumma nimittäin oli tuo medium. Että eipä mua sikäli olisi yhtään enempää lämmittänyt se vaaleinkaan sävy, sillä harvasta meikkisarjasta löytyy mulle tarpeeksi vaaleaa sävyä. Tästä saa siis joku ruskettuneempi kaverini putelin testiin.

Olayn päivävoide tuntuu ihan miellyttävältä, ja tykkään myös voiteen tuoksusta. Voiteen kerrotaan häivyttävän ikääntymisen merkkejä (joko 25 vuotias laksetaan ikääntyväksi?), sekä kosteuttavan ja heleyttävän ihoa. En tiedä tarvisinko tosiaan vielä mitään ikääntymisen merkkejä hälventävää (:D), mutta suojakerroin on hyvä juttu ja ihon heleytyminen on aina hyvä juttu. Voide tuntuu iholla tosi kivalta ja kosteuttavalta, mutta ei silti rasvaiselta, joten varmasti tulee käytettyä. Kätevän kokoinen puteli esimerkksi matkoille mukaan. :)


Clarinsin huulivoide taas oli ihan hyvä tuote. Sävy 01 rose shimmer on hyvä huulilla, tuotteessa on kaunis kiilto ja mukava tuntukin huulilla, mutta maku on vähän äklö makea. Kyllä, tiedän, että näitä ei kuulu syödä, mutta väkisinkin huulilta kiillettä menee sen verran suuhun että maun maistaa, enkä tykkää jos huulivoiteessa tai kiillossa on selvä maku. Tämän huulivoiteen luvataan luovan huulille "täyteläisen hehkun 3D-pigmenttien ansiosta", sitä en huomaa, mutta ihan kivalta kuitenkin näyttää. Kyllä tämä käytettyä tulee, huulivoide ja -kiiltofriikki kun olen, niitä löytyy aina laukusta ja käden ulottuvilta useampi.

Dependin lakkaa en ole vielä kokeillut. Sävy on ihan kiva, multa vaan löytyy aika lähelle saman sävyisiä jo useampi. Dependin lakat on laadultaan ihan ok, edullisia peruslakkoja. Plussaa Dependille muuten pienistä pulloista, erikoisempia sävyjä on kiva ostaa tuollaisina minikokoisina. :)




Yleisfiilis kesäkuun boksista oli ihan kiva, ei huikea, mutta kuitenkin parempi kuin moni aiempi boksi. Harmitti ainoastaan, etten saanut MSCHIC:n poskipunaa, joka oli osalle tullut boksista, sitä nimittäin olisin halunnut testata.

Kaikki BB-voidetta lukuun ottamatta jää kuitenkin itselle käyttöön, joten sikäli ihan hyvin. Tämä boksi jäi kuitenkin tällä erää mun viimeiseksi, johan tuota puoli vuotta tuli tilattua. Katsotaan tilausta uudelleen jos boksien taso nousee. :) Mahtava idea tällainen, että kotiin tulee joka kuukausi yllätysboksi kosmetiikkaa testattavaksi, joten voisin hyvin harkita tilausta uudelleenkin.

Olitteko te muut tyytyväisiä boksiin? Entä saitteko samat tuotteet? :)



25. kesäkuuta 2013

Pannu kuumana


Sudenmarjan ihanat kortit pistivät talvella silmään kirjakaupassa. Yksi kortti lähti mukaankin, ja on ollut meillä siitä asti esillä pienenä tauluna. Kortti on kooltaan 12,5 x 21 cm.



Marianne Kivimäki suunnittelee Sudenmarjan paperituotteiden kuosit, ja painaa ne kotonaan miehensä Reiman kanssa, rintamamiestalonsa alakerrassa vanhalla vintagekohopainokoneella. Ensin ihastuin kauniisiin tuotteisiin, mutta vielä enemmän ihastuin tutustuttuani merkin tarinaan nettisivuilta. Tekevät kauniita juttuja, ja selvästi täydellä sydämellä!

24. kesäkuuta 2013

Lettukestit


Tehtiin tuossa yhtenä päivänä pikkulettuja uudella lettupannulla. Tuli söpöjä, ja tosi herkullisia. Kaveriksi sokeria, kermavaahtoa, mansikoita ja banaania.




Nam.


23. kesäkuuta 2013

Juhannus


Meille juhannus on aina merkannut lähinnä mukavaa yhdessäoloa, pihapelejä, grillailua ja hyvää ruokaa. Lapsuudessa juhannus tarkoitti myös sitä, että kerrankin sai valvoa myöhään, juosta pihalla vielä iltayhdeltätoista, ja juoda limsaa lasisista pikkupulloista. Edellistä juodessa mietti jo valmiiksi, mitä makua valitsee seuraavaksi.

Lapsuuden juhannuksia vietettiin usein yhdessä sukulaisten kanssa, kokoonnuttiin meillä tai naapurissa, jonotettiin pahvilautaset ojossa muurinpohjalettuja, pelattiin pihapelejä isolla porukalla ja ajettiin pyörillä taloa ympäri. Pelattiin lentopalloa pihalla iltamyöhällä, aikuiset ja lapset yhdessä. Istuttiin piirissä nuotion ympärillä tai omenapuun alla, naurettiin ja vietettiin mukavaa aikaa porukalla. Yhtenä juhannuksena päästiin serkun kanssa yöuinnillekin, tultiin kotiin hampaat kylmästä kalisten, mutta suut hymyssä. Illalla hipsuteltiin avonjaloin pihan poikki saunakamariin nukkumaan. Lämpimiä muistoja. Samanikäinen serkkuni oli paras kaverini, oltiin kuin paita ja peppu, haluttiin että meitä sanottiin kaksosiksi, ja pukeuduttiin tahallaan samanlaisiin vaatteisiin. Vanhemmat serkut oli idoleita, jaksoivat aina keksiä kaikkea hauskaa tekemistä, ja touhusivat aina meidän nuorempien kanssa. Oon onnellinen näistä isolla porukalla vietetyistä onnellisista juhannuksista, varsinkin, kun myöhemmällä iällä on tajunnut, ettei kaikissa perheissä juhannukset ole olleet tällaisia huolettomia ja iloisia.

Myöhemmin juhannukset on vietetty oman perheen kesken, usein kokoontuen vanhempien ja sisarusten kanssa mökille. Muuten samalla meiningillä kuin lapsuudessakin, paljon pihapelejä, saunomista ja hyvää ruokaa. Ja nyt kun mökillä järven rannalla ollaan, myös kalastusta ja soutelua.



 
Juhannusaattoilta oli kaunis, aurinko paistoi ja oltiin järvellä soutuveneellä melkein puoleen yöhön asti.
Lauantaina tulikin sitten vettä ihan kunnolla... pihapelit jäivät kelin vuoksi tällä kertaa väliin.


Lauantaita vietettiinkin jo taas Kokkolassa. Kahvittelin illalla ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt liian pitkään aikaan, ja myöhemmin llalla hain miehen töistä, ja vein pienelle ajelulle. Illansuussa satoi ankarasti vettä, mutta sateen jälkeen ilma kirkastui, ja oli niin kaunista, että halusin käydä vähän ajelulla ja kävelyllä rannassa.




Tottakai juhannuksena on myös syöty herkkuruokia vähän joka laatua. On syöty pihviä, savulohta ja grillattua maissia, sekä monenlaista salaattia ja täytettyjä herkkusieniä.



Limsat oli lapsuuden juhannuksista poiketen tällä kertaa muovipulloissa, mutta lasipullosta join ruuan kanssa yhden Happy Joen. Omenasiideriä niin kauniissa pullossa, ja sopii hyvin grilliruuan kaveriksi.

Oon ihan hullaantunut taas vesimeloniin. Tekemissäni salaateissa on tällä hetkellä aina suurin osa vesimelonia. :D Mutta jotenkin raskaan ja rasvaisen grilliruuan oheen sopiikin todella hyvin raikas vesimelonisalaatti.





Tänään olinkin töissä, ja varsin paljon väkeä olivatkin alennusmyyntien aloitukset vetäneet liikkeelle. Töiden jälkeen sain kaverilta puhelimitse kutsun tulla syömään - grilli oli jo kuumana ja täynnä herkkuja. Pari tuntia vierähtikin kavereiden aurinkoisella terassilla istuen ja syöden, niin kiva päätös juhannukselle.


Meillä oli siis hyvin perinteinen ja hyvin rauhallinen juhannus, ihana ja rentouttava.

Mites teidän juhannus meni? :)

22. kesäkuuta 2013

Valmistujaiskortti insinöörimiehelle


Viime viikkoina on tullut taas askarreltua muutama kortti. Aloitetaan niiden esittely omalle miehelleni tekemästäni valmistujaiskortista.


Leimasin: Kraftin' Kimmie - Chester (väritetty promarkereilla), ja tekstileimasin paperinauhasta, taustan kellokuvioinen paperi papermania, masking teipit teippitarhasta, lisänä palanen mustaa punchinellaa.

Taustan paperi oli mielestäni osuva, insinöörimiehelle vähän kellon koneistoja, varsinkin kun valmistujaislahjaksikin annoin kellon. :)

21. kesäkuuta 2013

Valmistujaiset


Saatiin tähän talouteen toinenkin insinööri, kun mies valmistui tiistaina tietotekniikan insinööriksi.

Pidettiin tottakai sitten pienimuotoiset valmistujaisjuhlat tiistaina. Parikymmentä henkeä, perheenjäseniä ja kavereita. Ei mitään sen kummempaa, mutta kahvit ja rupattelua. Kyllä korkeakoulututkinto on aina sen verran hieno saavutus, että sitä sietää vähän juhlia. Suuri helpotus kun kaikki koulutyöt on takana ja paperit kädessä.

Koulun juhlan jälkeen käytiin mun vanhempien ja siskon kanssa ulkona syömässä, ja loppupäivä kahviteltiin meillä kotona vieraiden kanssa.

Arvokkaat mustakantiset, opinnäytetyö ja todistus.

Tarjosimme vieraille karjalanpiirakoita munavoilla, äitini leipomaa lohipiirakkaa, keksejä, suklaarusinajuustokakkua, snickers-muffinseja ja karkkeja. Äidiltäni oon oppinut, että pöydässä pitää olla juhlissa ainakin seitsemää sorttia, joten näin oli, vaikkakaan kaikki ei tälläkertaa ollut itse leivottua.



Ohje Snickers-muffinseihin löytyy täältä. Tarkoitus oli myös kuorruttaa muffinsit, mutta aika loppui kesken ja kuorruttamatta jäi. Hyviä olivat silti, ja ihan tuli kyllä snickers mausta mieleen. :)


Suklaarusina-juustokakku on yks mun vakioresepteistä, ja koska se on miehen suosikki, tein sitä valmistujaiskakuksi.  Ohjeen olen julkaissut aiemmin täällä. Nyt tein ohjeen täyteosuuden kaksinkertaisella ohjeella, jotta kakusta tuli korkeampi ja siten riittoisampi. Mielestäni tämä on parempikin tällaisena korkeampana.





Mulla oli juhlissa päällä musta sifonkinen, hyvin simppeli Onlyn perusmekko, johon kietaisin vyötärölle mintunvärisen satiininauhan rusetille. Mekossa on takaa pidempi helma, ja edestä pituus on vähän polven yläpuolelle. Nauhan kanssa saman värinen kukka rinnukseen, ja käsivarsille Vilan ihana, ohut pitsinen jakku. Laukkuna mulla oli mun tän hetken ihan lempparein pikkulaukku, Think Todayn muovimatosta valmistettu kirjekuorilaukku.


Tänään illalla lähdetään piipahtamaan pikaisesti mökillä juhannuksen vietossa. Mies on töissä koko juhannuksen, joten käynti on vähän pikainen, mutta parempi sekin kuin koko juhannus kaupungissa. Vähän kun pääsee järvimaisemaan niin eiköhän se ala juhannukselta tuntua.

Ihanaa ja turvallista juhannusta kaikille!