Sivut

23. kesäkuuta 2013

Juhannus


Meille juhannus on aina merkannut lähinnä mukavaa yhdessäoloa, pihapelejä, grillailua ja hyvää ruokaa. Lapsuudessa juhannus tarkoitti myös sitä, että kerrankin sai valvoa myöhään, juosta pihalla vielä iltayhdeltätoista, ja juoda limsaa lasisista pikkupulloista. Edellistä juodessa mietti jo valmiiksi, mitä makua valitsee seuraavaksi.

Lapsuuden juhannuksia vietettiin usein yhdessä sukulaisten kanssa, kokoonnuttiin meillä tai naapurissa, jonotettiin pahvilautaset ojossa muurinpohjalettuja, pelattiin pihapelejä isolla porukalla ja ajettiin pyörillä taloa ympäri. Pelattiin lentopalloa pihalla iltamyöhällä, aikuiset ja lapset yhdessä. Istuttiin piirissä nuotion ympärillä tai omenapuun alla, naurettiin ja vietettiin mukavaa aikaa porukalla. Yhtenä juhannuksena päästiin serkun kanssa yöuinnillekin, tultiin kotiin hampaat kylmästä kalisten, mutta suut hymyssä. Illalla hipsuteltiin avonjaloin pihan poikki saunakamariin nukkumaan. Lämpimiä muistoja. Samanikäinen serkkuni oli paras kaverini, oltiin kuin paita ja peppu, haluttiin että meitä sanottiin kaksosiksi, ja pukeuduttiin tahallaan samanlaisiin vaatteisiin. Vanhemmat serkut oli idoleita, jaksoivat aina keksiä kaikkea hauskaa tekemistä, ja touhusivat aina meidän nuorempien kanssa. Oon onnellinen näistä isolla porukalla vietetyistä onnellisista juhannuksista, varsinkin, kun myöhemmällä iällä on tajunnut, ettei kaikissa perheissä juhannukset ole olleet tällaisia huolettomia ja iloisia.

Myöhemmin juhannukset on vietetty oman perheen kesken, usein kokoontuen vanhempien ja sisarusten kanssa mökille. Muuten samalla meiningillä kuin lapsuudessakin, paljon pihapelejä, saunomista ja hyvää ruokaa. Ja nyt kun mökillä järven rannalla ollaan, myös kalastusta ja soutelua.



 
Juhannusaattoilta oli kaunis, aurinko paistoi ja oltiin järvellä soutuveneellä melkein puoleen yöhön asti.
Lauantaina tulikin sitten vettä ihan kunnolla... pihapelit jäivät kelin vuoksi tällä kertaa väliin.


Lauantaita vietettiinkin jo taas Kokkolassa. Kahvittelin illalla ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt liian pitkään aikaan, ja myöhemmin llalla hain miehen töistä, ja vein pienelle ajelulle. Illansuussa satoi ankarasti vettä, mutta sateen jälkeen ilma kirkastui, ja oli niin kaunista, että halusin käydä vähän ajelulla ja kävelyllä rannassa.




Tottakai juhannuksena on myös syöty herkkuruokia vähän joka laatua. On syöty pihviä, savulohta ja grillattua maissia, sekä monenlaista salaattia ja täytettyjä herkkusieniä.



Limsat oli lapsuuden juhannuksista poiketen tällä kertaa muovipulloissa, mutta lasipullosta join ruuan kanssa yhden Happy Joen. Omenasiideriä niin kauniissa pullossa, ja sopii hyvin grilliruuan kaveriksi.

Oon ihan hullaantunut taas vesimeloniin. Tekemissäni salaateissa on tällä hetkellä aina suurin osa vesimelonia. :D Mutta jotenkin raskaan ja rasvaisen grilliruuan oheen sopiikin todella hyvin raikas vesimelonisalaatti.





Tänään olinkin töissä, ja varsin paljon väkeä olivatkin alennusmyyntien aloitukset vetäneet liikkeelle. Töiden jälkeen sain kaverilta puhelimitse kutsun tulla syömään - grilli oli jo kuumana ja täynnä herkkuja. Pari tuntia vierähtikin kavereiden aurinkoisella terassilla istuen ja syöden, niin kiva päätös juhannukselle.


Meillä oli siis hyvin perinteinen ja hyvin rauhallinen juhannus, ihana ja rentouttava.

Mites teidän juhannus meni? :)

4 kommenttia:

  1. Perinteisissä merkeissä meilläkin, tosin "töissä" oltiin aattoiltaan klo 18 saakka, mutta sen jälkeen saunottiin, grillailtiin, käytiin mönkijäajelulla, tavattiin kavereita... Äkkiä ne kolme päivää vaan hurahtivat, varsinkin kun sunnuntaina alkoi jo henkisesti valmistautua töihinpaluuseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavalta kuulostaa teidänkin juhannus :) Mulla oli juhannuslomaa vain kaksi päivää, mutta mukavalta sekin tuntui, ja paljon tekemistä mahtui niihin kahteenkin päivään. :)

      Poista
  2. Siinähän se meni aurinkoa ottaessa ja virkatessa!:) Tosi nopsaan meni kyllä!:) Jos sulla olis jotain ideoita tai ohjeita johonkin käsintehtyyn sisustusjuttuun tms niin olis kiva saada postausta!:) Eilen aloin lukeen sun blogia alusta pitäen ja kyllähän siinä ilta menikin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, tervetuloa lukemaan! :) Ohjeita käsintehtyihin sisustusjuttuihin löytyy kyllä täältä blogista selailemalla, ainakin tuolta tunnisteista kun selailet esimerkiksi kohdista sisustus ja ommeltua, niin pitäisi löytyä. :) Ja toki postailen uusiakin juttuja aina kun jotain tulee toteutettua.

      Poista