Sivut

12. heinäkuuta 2013

Ribsejä ja salaattia


Tehtiin alkuviikolla yhtenä päivänä grilliribsejä. Grilliribsit bbq-kastikkeella raikkaan salaatin ja patongin kanssa - yksinkertaisesti herkullista.



Tykkään paistaa ribsit uunissa pitkällä paistoajalla folion alla, niin että liha on ylikypsää mutta silti mehevää. Uuniin lämmöksi 180-200 astetta, ja ribsit uunissa puolestatoista tunnista kahteen tuntiin, suurin osa ajasta folion alla, mutta hetki ilmankin jotta ribseihin tulee väriä. Ennen paistoa laitan ribseihin pelkästään ripauksen suolaa, ja paiston jälkeen sivelen ribsit savunmakuisella barbequekastikkeella.

Salaatti on ihan perus, aineksina mitä jääkaapista löytyy. Tällä kertaa löytyi jäävuorisalaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua, keltaista ja punaista paprikaa sekä vesimelonia. En tykkää juurikaan käyttää salaatinkastikkeita, vaan tykkään siitä että salaatti maistuu salaatilta, raikkaalta. Joskus ravintolassa multa on jäänyt osa salaatista syömättäkin siksi, että salaatti on niin öljyinen että se vaan alkaa ottaa jossain vaiheessa vastaan.


Lisäksi ostin marketin paistopisteeltä tuoretta patonkia. Tykätään creme bonjourin levitteistä, silloin harvoin kuin tuollaista ihan vaaleaa leipää syömme. Vaalea leipä (ja ruisleipä!) ja creme bonjourit toimii aina yhteen. Tällä kertaa levitteen makuna oli taco, mutta oma ikisuosikkini on katkarapu.



Nams!

Tulipa nälkä näitä kuvia katsoessa, en nimittäin ole syönyt koko päivänä lämmintä ruokaa. Täytyy varmaan ryhtyä tekemään jotain.

Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti