Ystävyydestä

Kuvailisin itseäni sosiaaliseksi, tulen helposti toimeen ihmisten kanssa ja osaan small-talkata, avaan helposti keskusteluja ja olen kohtalaisen puhelias ja avoinkin. Kaikesta tästä huolimatta olen hidas ystävystymään. Saan helposti tuttuja ja kavereita, mutta kaveruuden syveneminen ystävyydeksi käy hitaasti. Toisaalta, sitten kun ystävyys on rauhassa kehittynyt, se myös kestää pitkään. En ole niitä ihmisiä joilla kaverit vaihtuvat yhtenään, vaan pidän kyllä ystävistäni kiinni.

Kuva:Weheartit 

Luulen, että lapsuusaikainen monta vuotta kestänyt koulukiusaaminen jätti jälkeensä sen, että en ystävysty helposti. Kiusaajani kun olivat kavereitani, tai oikeammin välillä kavereitani ja sitten taas kiusaajiani. Porukka vuotta vanhempia tyttöjä, jotka osasivat sivaltaa heikkoja kohtiani, ja käyttivät hyväkseen sinisilmäisyyttäni ja luottamustani. Olen aina ajatellut ihmisistä hyvää kunnes toisin todistetaan, ja silloin lapsuudessa jouduin useamman kerran pettymään, kun kavereina pitämäni tytöt milloin levittivät minusta ilkeitä juoruja, milloin nauroivat vaatteilleni, hammasraudoilleni tai silmälaseilleni, keksivät milloin mitäkin mistä kiusata. Piilotin pahan mieleni aika hyvin koulussa, mutta äiti sai koulusta kotiin usein kyynelsilmäisen tytön. Tuo kiusaaminen vei varmasti vähän luottamustani ihmisiin, mutta onneksi minulla noina koulukiusaamisaikoinakin oli aina niitä oikeitakin ystäviä, ja paljon kavereita. En siis ollut ikinä mikään kiusattu yksinäinen ressukka, vaan iloinen ja eläväinen lapsi jolla oli paljon kavereita, mutta niiden lisäksi muutama kiusaaja. Kiusaamisesta huolimatta näen ala-asteaikanikin onnellisina, koska minulla oli paljon kavereita koulussa ja muuallakin. Tuo kiusaaminen ei ole minulle nykyisin mitenkään kipeä tai katkera asia, ennemminkin pohdin sitä nykyisin sen kautta, mihin huomaan sen vielä nykyisinkin vaikuttavan. Tuon kiusaamisen takia pelkään nykyisinkin naurunalaiseksi joutumista, ja varon päästämästä ihmisiä liian lähelle, ennenkuin tiedän heidän olevan luotettavia ja ajattelevan minusta hyvää.

Olen varovainen ystävystymään. Saatan tulla jonkun uuden ihmisen kanssa tosi hyvin toimeen, ja silti ajatella että se on mun kanssa ehkä vaan koska ollaan työkavereita/koulukavereita/meillä on yhteinen kaveri, eli jonkun ns. pakottavan tekijän vuoksi, eikä niinkään minun itseni vuoksi. Mulla on siis kynnys alkaa tehdäkään lähempää tuttavuutta, pyytää kahville tai lenkille, vaikka oikeasti voisin haluta ystävystyä kun tyyppi vaikuttaa samanhenkiseltä. Ja tätä asiaa itsessäni vihaan, ylianalysointia ja liikaa asioiden pyörittelyä päässäni. Olisi niin paljon helpompaa vaan antaa mennä.

Kuva:Weheartit

Ystävyys ei katso sitä, kuinka usein tavataan tai ollaan yhteyksissä, vaan ystävyys on ja pysyy, siitä huolimatta vaikka ei tavattaisi hetkeen. Oikea ystävyys on sitä, että toinen on ajatuksissa, vaikka ei oltaisi nähty tai juteltu pitkäänkään aikaan. Ystävät on niitä, joille tekee mieli kertoa heti kun tapahtuu jotain hyvää ja ihanaa, ja niitä, joille voi soittaa tai joiden tietää soittavan jos hädän hetkellä tarvitsee turvaa ja lohtua, tai haluaa vain kertoa pahasta olostaan.

On rikkaus omistaa erilaisia ystäviä. Minulla on ystäviä joiden kanssa ollaan tosi samanlaisia, ja sitten on ystäviä joiden kanssa ollaan ihan erilaisia niin luonteiltamme kuin elämäntilanteiltammekin. Ystäväni ovat tarttuneet mukaan eri elämäni vaiheista, ja toisten kanssa pidetään enemmän yhteyttä kuin toisten. Minulla on ystäviä, joiden kanssa nähdään kerran vuodessa, ja sitten on ystäviä joiden kanssa soitellaan tai nähdään harva se päivä. Ystävyys ei myöskään katso ikää, olen esimerkiksi ystävystynyt parin reilusti itseäni vanhemman työkaverini kanssa todellakin ystäviksi, vaikka ikäeroa on pari vuosikymmentä. On ihanaa että on niitä ystäviä, jotka on niin samanlaisia että asioita ei tarvitse juuri selittää, kun ajatukset kulkee niin samoja raiteita. Mutta on yhtä ihanaa myös omistaa sellaisiakin ystäviä, joiden kanssa elämäntilanteet tai luonteet on niin erilaisia, että asioihin saa uudenlaista näkökulmaa ystävien kautta.

Kuva: Weheartit

Sitten on tietysti ne sisarukset, jotka ovat läpi elämän olleet niitä tärkeimpiä ystävyyssuhteita. Sisarusten kanssahan koko ystävyyskäsitettä on opeteltu pienestä asti. Oon niin onnellinen, että mulla on maailman ihanimmat isoveli ja pikkusisko, ja oon onnellinen siitä, että ollaan sisaruuden lisäksi myös hyviä ystäviä. Soitellaan ja nähdään usein. Maailman parasta on, että sisarusporukka on kasvanut puolisoiden myötä ihan mahtavilla tyypeillä.

Tämä pitkä ja sekava pohdinta ystävyydestä johtuu ehkä siitä, että viime aikoina näitäkin asioita on tullut pohdittua taas paljon enemmän. Muutto uuteen kaupunkiin sekä vaihto uuteen työpaikkaan ovat isoja muutoksia elämässäni, ja tottakai vähän myös jännitän sitä, miten tutustun ihmisiin, saanko kavereita ja ystäviä. Onneksi Oulun seudulla asuu jo pari ystävää, ja siskokin on juuri muuttamassa Ouluun. Ja tottakai paras ystävä muutti mun mukana, oma mies. Näitä asioita vain tulee pohdittua, koska näin aikuisena ystävystyminen ei käy enää yhtä kädenkäänteessä kuin lapsuudessa.

Kuva: Weheartit

Ystävät ovat mulle tärkeitä. Enhän olisi mitään yksin. Vaikka nautin myös yksin olosta ja kaipaan omiakin hetkiäni, enkä kaipaa jokaiselle illalle kyläilyä tai tekemistä, niin tarvitsen ystäviäni. Tarvitsen sen tiedon, että maailmassa on ihmisiä, joiden puolesta olisin valmis vaikka mihin, ja jotka puolestaan haluavat minulle pelkkää hyvää.

Vaikka ei oltaisi tekemisissä joka päivä, ollaan toistemme ajatuksissa ja sydämessä.