Sivut

29. lokakuuta 2013

Haaveissa hopeaa ja blingiä ranteeseen


Oon haaveillut jo useamman vuoden kunnon kellosta. Käytän aina kelloa, ja mulla on kyllä monia kelloja, mutta ei yhtään arvokasta, oikeaa laatukelloa.

Oon tutkaillut kellovalikoimaa kaupoissa ja netissä jo pitkään, ja nyt aion oikeasti viimein satsata vähän parempaan kelloon. Kunnon kello kun kestää pitkään, ja on oikeasti järkeväkin satsaus. Nyt vaan täytyisi osata päättää, mikä on se mun kello, jota haluan kantaa ranteessani päivästä toiseen. Varmaan vuosi sitten päätin jo, että se arvokkaampi kello jonka ostan, tulee olemaan hopeinen, suhteellisen kookas ja kellotaulultaan pyöreä, sekä höystetty pienellä blingillä tottakai. :D Kuulostaa siis siltä, että mulla on aika hyvin selvillä mitä olen hakemassa, vai?

No juu, niin onkin, mutta se on ehkä myös se ongelma. Kun on vuoden pläräillyt nettikauppojen sivuja läpi ja tutkinut kultasepänliikkeiden vitriinejä, sokaistuu jo kaikesta blingistä niin ettei osaa enää valita. Ja sitten on vielä se budjetti, en ole silti valmis maksamaan mansikoita kellosta tällä tulotasolla, joten maksimi menee parissa sadassa. Pari sataakin kuulostaa paljolta, mutta mulle kello on satsaus joka tulee jokapäiväiseen käyttöön vuosiksi, joten ei se enää ihan mahdoton summa ole. Ja tottakai täytyy kytätä tarjouksia, aina on jossain kultasepänliikkeessä alet menossa, joten näin arvokkaan ostoksen kanssa kannattaa vähän aleja odotellakin. ;)

Joltain seuraavista mun haaveiden kello näyttäisi:




Bongasin Lorukselta muutaman upean yksilön, jotka houkuttaa hintansakin puolesta. Kuvan kellot on molemmat hippasen alta satasen kelloja, joten sellainen ei tekisi edes hirvittävää lovea budjettiin. Näistä kallistuisin tuohon vasemmanpuoleiseen, vaikka oikeanpuoleinenkin on kaunis yksinkertaisuudessaan.






Jos budjettia venyttäisi 250-300 euroon, saisin jo Michael Korsinkin, jotka on kyllä äärimmäisen kauniita... Mutta en ehkä kuitenkaan raaskisi tällä hetkellä satsata noin paljoa, jos ei sitten tosi hyvää tarjousta sattuisi kohdalle, ja se on jo ehkä turhan optimistisesti edes haaveiltu. Eipä noita paljon aleissa näy...




Upeuksia löytyi myös DKNY:ltä, Tommy Hilfigeriltä, Marc By Marc Jacobsilta sekä Guessilta...

Nettikaupoissa osa näistä oli alessakin, mutta en halua ostaa kelloa nettikaupasta. Kelloa täytyy päästä sovittamaan; kokeilemaan omassa ranteessa sen muoto, paino ja fiilis. Täytyy siis alkaa tutkailemaan, missä Oulussa myytäisiin näitä merkkejä, ja lähteä sovittelemaan. :)

Mikä on teidän suosikkinne yllä olevista? 


28. lokakuuta 2013

Maanantain suosikit



Päivän parhaat ostokset



Kaksi uutta paitaa H&M:ltä. Alempi sinivalkoraitainen on trikoopaita jossa on huppu, ja ylempi on ihanan pehmoinen simppeli, suora neulepaita harmaan sävyissä, kirkkailla paljeteilla viimeisteltynä. Niin ihanan pehmeä, etten olisi halunnut enää riisua sitä, kun sen sovituskopissa ylleni puin. Täydellinen lämpöinen turvapaita huomiseen myrskysäähän. <3


 Päivän paras yllätys


Lempipipo, jonka luulin jo menettäneeni lopullisesti, löytyi! Kuraisena ja märkänä pihan roskakatoksen portailta viiden päivän karkureissun jälkeen, mutta löytyi! Ja siitä tuli taas entistä ehompi hellävaraisen villapesun jälkeen. Pipo on Jackpotin pari vuotta vanha pipo, joka on villaa ja angoraa, ja superpehmeä, superohut ja samalla superlämmin. En tiedä mistä pipo siihen portaille ilmaantui, olin nimittäin pihan jo nuohonnut etsinnöissä läpi muutamaan kertaan aiemmin, mutta siihen se nyt kuitenkin oli ilmestynyt. Hyvä niin!


Päivän paras tuunaus


Eikä liity käsitöihin tälläkertaa, sillä nyt tuunattiin pakastepitsaa. Mähän en juurikaan pitsasta välitä, syön sitä slaissin korkeintaan pari kertaa vuodessa (ja kyllä se silloin kuitenkin hyvältä maistuu! Ei vaan tulisi ikinä mieleeni tilata itse pitsaa, tai yrittää syödä edes puolikasta pitsaa yksin.), mutta nyt paistettiin tuunattua pakastepitsaa. Yksinkertaisesti siis lisättiin vain täytteitä, ja tuli kyllä hyvää.


Päivän paras sisustusjuttu


Tässä vois olla myös vessan hylly, joka ruuvattiin eilen seinään. Nyt tässä kuitenkin on ledipallovalaisin, joka pääsi roikkumaan verhotangosta. Postailen tästä lisää kuvia myöhemmin! Se on ihana!


Päivän paras herkku

Tässä tulee näköjään samaan postaukseen jo toinen "Mä en yleensä välitä yhtään/en yleensä ikinä syö..." -juttu, mutta en siis tykkää valkosuklaasta. Silti ostin sitä tänään. Teki mieli maistaa tuota Fazerin uutta suklaata, kun niin moni on sitä kehunut. Ostin kuitenkin vain yhden patukan jaettavaksi, kun pelkäsin ettei kuitenkaan tykätä. Mutta oli kyllä harvinaisen hyvää noin valkosuklaiseksi! Ihanan rapsakat marjat seassa, ja tummasuklainen pohja, nams. Oli hyvää, mutta sen verran makeaa, että puolikas patukka riitti mainiosti.

Tänään oli hyvä päivä. Toivottavasti huomennakin on, myrskystä huolimatta!

27. lokakuuta 2013

Sarpaneva


Sarpanevan pata on mun aarre. Saatiin se häälahjaksi, ja se oli niin ihana yllätys. En olisi osannut tuollaista toivoa, mutta nyt en enää luopuisi. Ja luulenpa, että oikein hoidettuna syödään tuosta vielä 30 -vuotishääpäivänäkin, ainakin aion pitää siitä mahdollisimman hyvää huolta. (Kuten miehestäkin, että saadaan viettää joskus sitä 30-vuotishääpäivää! :D Ja sehän onnistuu kuulemma muunmuassa ruoalla hemmottelulla...)



Sarpanevan pata on kaunista, ajatonta muotoilua, jossa rakastan varsinkin tuota upeaa puista kahvaa.

Eikä se ole pelkästään kaunis, vaan kyllä maar sillä tulee hyvää ruokaa.



Tänään valmistettiin padassa erittäin perinteistä ja hyvää ruokaa; karjalanpaistia. Simppeliä, perinteistä ja maukasta. Ihan tavallista, mutta silti niin hyvää. 


Ja jälkkäriksi suklaamoussea ja lasit viiniä. Valot pois ja kynttilät palamaan, heti tuli sunnuntai-fiilis.





 
Haluaisin niin löytää lisää hyviä reseptejä pataruokiin, oisko teillä jakaa omia lempparireseptejänne?


26. lokakuuta 2013

Arvottu!


Blogisynttäri- arvonta on viimein suoritettu. :D

Arvontapalkinto lähtee Riitalle, joka osallistui arvontaan seuraavalla kommentilla: 

"Onnittelut vuosipäivän johdosta :) Lähitulevaisuudest lukisin mieluusti sulta vinkkejä tee se itse - joululahjoiksi tai lahjoiksi yleensä ! Sulta löytyis varmaan niiden suhteen meille monille apua ♥"

Onnea Riitta! :) 



Kirjoititte niin ihania kommentteja arvontapostaukseen, että olen ihan liikkis. Hyviä postausehdotuksiakin tuli paljon, kiitos niistä! :)

Mua huojensi erityisesti se, että blogini sillisalaattiudesta tunnuttiin tykkäävän. :D Hyvä juttu, voin taata että sitä on luvassa jatkossakin!

Toiveina teillä oli erityisesti kaikki käsityö-, askartelu- ja diy-jutut sekä sisustuspostaukset. Toivottiin myös ostosvinkkejä, inspiraatiokuvakollaaseja, leivonta- ja ruokaohjeita, jouluaskartelu- ja koristeluvinkkejä, juttuja AICA designista, postausta keskeneräisistä käsitöistä, postausta vanhoista käsitöistäni lapsuudesta sekä kehittymisestäni käsitöissä vuosien varrella. Halusitte myös lukea enemmän pohdintojani ja syvällisempiä mietteitäni, mutta myös noita blogistani jo hyvinkin tuttuja arjen pienten kauniiden hetkien kuvailua. Toivoitte postauksia myös ihan arjestani, sekä Päiväni kuvina-postausta, lisää kuvia, lempivaatteideni esittelyä sekä muita vaatejuttuja.

Monenlaisia toiveita tuli, täytyy alkaa niitä pikkuhiljaa toteutella... :)

Mietitte jo varmaan, että kuka sen bonuspalkinnon sitten lopulta voitti....





Hyviä ehdotuksia tuli niin monta, että mulla oli vaikeuksia päättää voittaja. Manasin jo itseni maanrakoon, kun asetin itseni tuohon tilanteeseen, jossa täytyisi valita... :D Lopulta sain kuitenkin valinnan tehtyä, ja bonuspalkinto lähtee Repsulle! Repsu kommentoi postaukseen seuraavasti: 

"Onnea neljävee! Bloggerin kautta olen lukenut jo kauan. Käsityöjutut on mun suosikkeja, voisit vaikka tehdä jonkun koosteen mitä oot saanu aikaan joskus lapsuudessa ja miten oot kehittyny tässä vuosien aikana :)"


Oon aiemmin jo aikonutkin tehdä tuollaisen koosteen lapsuuden käsitöistä, mutta oon unohtanut kaivella vanhempieni luona vanhoja käsitöitäni esiin. Nyt aion sen tehdä! Viimeistään jouluna voisin kaivella vähän vinttiä, jospa sieltä muutama vanha helmi löytyisi... ;) Lisäksi Repsun ehdotus vuosien varrella käsitöissä kehittymisestä on mielestäni hyvä, ja aion siihenkin tarttua. Pohjalta sitä on itsekin aloittanut, ja voin sanoa että kehitystä on kyllä tapahtunut... :P 


Riitta ja Repsu, laittakaahan siis yhteystietojanne tulemaan, niin saan palkinnot postiin! :) Onnea molemmille voittajille!

21. lokakuuta 2013

Iso L


Menipäs viikonloppu taas nopeasti. Meillä oli työpaikan muutto loppuviikolla, ja koko viikonlopun tuntui kyllä jaloissa et oli tosiaan kannettu kaappeja ja laatikoita toiseen kerrokseen. :D Tuollainen kipu on vaan tervettä ja tuntuu hyvältä, mutta enpä oo noin jumiin ihan hetkeen kroppaani saanutkaan. Onneksi oli kaksi vapaapäivää aikaa toipua, ja mies joka hieroi enimmät jumit pois.

Töissä muutto on vielä kesken, mutta kotona tavarat alkaa olla paikoillaan, yhtään taulua ei vaan ole vieläkään seinillä. Ehkä tällä viikolla uskalletaan jo porata ekat reiät seinään. Kamala tyhjän seinän syndrooma, kun seinissä ei ole valmiiksi yhtään reikää. Taulun paikkoja on kyllä mietitty paljon, nyt täytyy vaan uskaltaa tarttua poraan.

Muutenkin kaikki sisustusjutut taas innostaa ihan hirveästi, eikä se tarkoita koko ajan uuden ostamista, vaan pelkkä ihailu ja haaveilukin riittää. On kiva selailla nettisivuja tai kuljeskella sisustusosastoilla kaupassa, miettiä ja suunnitella mitä voisi olla missäkin, ja välillä sitten ostaakin jotain pientä uutta kotiin.

Oon ihaillut erilaisia valokirjaimia blogeissa ja sisustuslehdissä jo pitkään, ja voi että haluaisin oman. Tänään näin sitten Kodin ykkösessä Annon valokirjaimia, ja kyllä vaan esimerkiksi sukunimemme mukainen L-kirjain sopis meidän hyllyn päälle hyvin...Tai miksei vaikka E, tyttönimeni alkukirjain? Sekin olisi toisaalta ihan hauska, ja visuaalisesti ehkä mielenkiintoisempi kuin L...



En sitä mukaani saanut, mutta jäi kyllä kaivelemaan... Tuo olis niin hieno. No, haaveilla saa aina.


Ps. Arvonnan suoritan lähipäivinä! Mulla on vielä valitsematta bonuspalkinnon voittaja, hyviä ehdotuksia nimittäin tuli paljon, mutta teen sen tällä viikolla. :) Malttakaahan vielä hetki!


17. lokakuuta 2013

"Soft kitty, warm kitty"


Terkut täältä sairastuvalta! Oon joutunut olemaan tämän päivän kotona levähtämässä flunssan takia, ja päivä onkin mennyt aika hyvin talteen nukkuessa. Eilinen ja toissapäivä menikin töissä kuvausreissulla Hailuodon maastossa, pitkiä ja raskaitakin päiviä varsinkin kun olo oli kuumeinen ja flunssainen, mutta oon tosi tyytyväinen että jaksoin flunssasta huolimatta olla mukana. Niin antoisa ja hauska reissu. Yövyttiin ihan luksusoloissa mökissä ja oltiin niin hyvissä eväissä koko reissu, et ei voi kyllä mistään valittaa. Tuollaisissa työpäivissä ihan parasta on mahtava työporukka, se, että pitkistä päivistä, tiiviistä aikataulusta, kylmästä, viimasta ja vaikka mistä huolimatta koko ajan yllä on hyvä henki ja huumori kukkii.

Tuo Hailuoto on kyllä mahtava paikka, siellä on niin monenlaista maastoa ja maisemaa, että välillä on vaikea uskoa että ollaan saaressa. Hieno reissu oli taas, seuraavaa odotellessa. Lumisadettakin päästiin todistamaan siellä jo tiistaina, mutta täällä Kempeleessä ensilumi satoi viime yönä. Eihän tuota vielä paljoa ole, mutta kyllä vaan on heti valoisampi maisema. Mun puolesta saisi vaikka lumi jo pysyä maassa! En kaipaa yhtään loskakelejä tai räntäsateita, vaan ottaisin sateet ihan mielelläni lumena.


Flunssaa on nujerrettu täällä useilla kupillisissa teetä ja hunajaa, ja kyllä vaan vanha kansa tietää, sillä hunaja oikeasti auttaa. Hailuodossa miehet pulahti illalla uimaankin, ja veikkailivat että munkin flussa olisi jäänyt hyiseen veteen, mutta sitä en tohtinut kokeilla. Mennään nyt näillä perinteisemmillä keinoilla; särkylääkkeillä, teellä, kotimehulla, vitamiineilla ja levolla. :)

Kuka muuten tunnisti mistä otsikko on? Sehän on The Big Bang Theory:stä, laulu jota Sheldonille pitää laulaa aina kun Sheldon on kipeänä. :)



Ps. Kivasti on tullut osallistumisia arvontaan, mutta jos et ole vielä osallistunut niin huomiseen asti vielä ehtii mukaan! :) Muistakaahan, että arvontaan osallistuakseen täytyy nakata postausehdotus kehiin, muutamilta tämä on jo unohtunut... Hyviä ehdotuksia on tullut paljon, alan toteutella niitä pikkuhiljaa! :)

10. lokakuuta 2013

Torstai-illan ajatusvirtaa


Oon taistellut tän tietokoneen kanssa koko illan, mutta pakko kai vaan on myöntää että se ei ole tänään yhteistyöhaluinen. Ensin en päässyt nettiin, sitten kone alkoi tilttailla ja jumitella muuten vaan, lopulta en päässyt edes kuvakansioihin, puhumattakaan siitä miten jumiin koko kone iskeytyi sillä hetkellä kun laitoin muistikortin sisään siirtääkseni kuvia. Ei vaan nyt pelitä niin ei pelitä, kaikkeni yritin. Toivottavasti ei vaan nyt kosahda koko kone...

Tiivistettynä tähän viikkoon on mahtunut mukava reissu Haaparannan Ikeaan, paljon ruuvailua, naulailua ja muuta kokoamista, huonekalujen siirtelyä, laatikoiden purkamista, siivoilua, mahtavia hetkiä töissä, kokkailua, keltaisten kassien kantamista Stockan hulluilta päiviltä, verhojen silitystä, teidän ihanien kommenttien lukemista, ja mitähän kaikkea vielä. Viikonlopustakin tulee mahtava, kun mennään käymään molempien vanhemmilla, sekä käydään muuton jälkeen ekaa kertaa Kokkolassa. Tiedossa ystävien ja perheen tapaamista, ihan mahtista siis!


Nyt taidan painua peiton alle ja lukea muutaman sivun Kyröä ennen nukahtamista. Toivottavasti teilläkin on tiedossa kiva viikonloppu! :)

Ps. Muistakaa osallistua alla olevaan arvontaan! :)

7. lokakuuta 2013

Blogisynttärit + arvonta!


Niin vain tuli täyteen jo neljäs vuosi tätäkin harrastusta, bloggailua. Blogi on elänyt nyt neljä vuotta mukanani, ja kasvanut ja muuttunut siinä samalla kuin minä itsekin. Paljon on mahtunut neljään vuoteen elämää ja niitä käsitöitäkin, vaikka tämän vuoden puolella käsityörintamalla onkin ollut hiljaisempaa muiden kiireiden vuoksi.

Blogi on vuosien saatossa muotoutunut käsityöblogista tällaiseksi sillisalaatiksi, en tiedä enää itsekään mikä tämä on, ei tämä ole enää pelkkä käsityöblogi muttei myöskään sisustusblogi tai muotiblogi tai oikein mikään muukaan selkeästi tietyn aihealueen blogi. Tää on tällainen sillisalaatti mun elämästäni. :D Ja välillä ihmetyttääkin et miten silti löytyy ihmisiä joita tämä kiinnostaa? :D Kiitos teille kaikille jotka jaksatte seurailla, ja varsinkin teille jotka jaksatte myös kommentoida! Ilman teidän kommenttejanne täältä puuttuisi kokonaan vastavuoroisuus, eikä koko homma olisi läheskään yhtä mielekästä. :)

Nyt olis tiedossa perinteistä arvontaa blogisynttäreiden kunniaksi, mutta tällä kertaa haluan jotain myös vastineeksi. ;)

Haluan nimittäin kuulla, mistä te haluaisitte lukea blogissani enemmän? Postausehdotuksia siis kehiin. :) Ehdotusta vastaan osallistuu arvontaan, ja ehdotuksiin kannattaa panostaa, sillä...

Ensimmäisen palkinnon arvon perinteisesti kaikkien osallistuneiden kesken, mutta tiedossa on myös bonuspalkinto, ja sen saa parhaan postausehdotuksen antaja. Ja parhaan ehdotuksen valitsen yksinoikeudella minä itse! :D

Arvontapalkinto sisältää: DecoraFramen pieni sisustustaulu kehyksissä, IHQ-vaahtokarkkiteetä sekä 2 kpl oman tuotemerkkini AICA designin mukinalusia.


Bonuspalkinto sisältää IHQ-vaahtokarkkiteetä sekä 2 DecoraFramen postikorttia, joista voi kehystää pienet taulut.



Tälläkin kertaa haluan antaa vielä lisäarvan kaikille rekisteröityneille lukijoilleni (eli teille jotka olette sivupalkissani lukijoina), joten mainitse kommentissasi, saatko yhden vai kaksi arpaa. Muista lisätä kommenttiisi postausehdotus, ja toimiva sähköpostiosoite, jotta saan voittajat tavoitettua.


Arvontaan voit osallistua perjantaihin 18.10.2013, keskiyöhön asti! :)




5. lokakuuta 2013

Sisustusviikonloppu


Aamupalat naamaan, ja auton nokka kohti Haaparantaa ja Ikeaa. Siinä meidän tän aamun suunnitelma.

Aamupalaksi puuroa, appelsiinimehua sekä omena, että jaksetaan.




Ollaan eilinen ilta käännetty kämppää ympäri ja laitettu järjestys uusiksi. Nyt alkaa ehkä huonekalut olla niillä paikoillaan joille ne jääkin, ja kokonaisuus alkaa hahmottua. Ikeasta olis tarkoitus hakea ainakin tietokonepöytä sekä kirjahylly, todennäköisesti mukaan tarttuu paljon muutakin. :D Yöpöydätkin tarvittaisiin, koska meidän vanhat yöpöydät ei mahdukaan täällä makkarissa sängyn kanssa rinnakkain, mutta ainakaan Ikean nettisivuilla ei kyllä ollut oikein potentiaalisia yöpöytiä tarjolla.

Jokatapauksessa ihanaa saada vihdoin puuttuvat huonekalut hankittua, että saadaan viimeisetkin laatikot purettua. Mua alkaa jo risoa nuo viimeiset laatikkopinot, joissa odottelee tietokonepöydän, mun askartelupöydän ja kirjahyllyn tavarat. Mehän Kokkolasta lähtiessä myytiin pois kirjahylly ja tietokonepöytä, joten mun askartelupöytä on täällä asunnossa tähän asti palvellut tietokonepöytänä. Ihana saada vihdoin purettua loputkin tavarat oikeille paikoilleen, ja saada koti näyttämään kodilta.

Ja koska tämä päivä menee Ikeassa, on huomisenkin ohjelma jo selvillä; kokoamista ja ruuvailua. :D

Mitäs teillä on suunnitelmissa viikonlopulle? :)