Sivut

21. lokakuuta 2013

Iso L


Menipäs viikonloppu taas nopeasti. Meillä oli työpaikan muutto loppuviikolla, ja koko viikonlopun tuntui kyllä jaloissa et oli tosiaan kannettu kaappeja ja laatikoita toiseen kerrokseen. :D Tuollainen kipu on vaan tervettä ja tuntuu hyvältä, mutta enpä oo noin jumiin ihan hetkeen kroppaani saanutkaan. Onneksi oli kaksi vapaapäivää aikaa toipua, ja mies joka hieroi enimmät jumit pois.

Töissä muutto on vielä kesken, mutta kotona tavarat alkaa olla paikoillaan, yhtään taulua ei vaan ole vieläkään seinillä. Ehkä tällä viikolla uskalletaan jo porata ekat reiät seinään. Kamala tyhjän seinän syndrooma, kun seinissä ei ole valmiiksi yhtään reikää. Taulun paikkoja on kyllä mietitty paljon, nyt täytyy vaan uskaltaa tarttua poraan.

Muutenkin kaikki sisustusjutut taas innostaa ihan hirveästi, eikä se tarkoita koko ajan uuden ostamista, vaan pelkkä ihailu ja haaveilukin riittää. On kiva selailla nettisivuja tai kuljeskella sisustusosastoilla kaupassa, miettiä ja suunnitella mitä voisi olla missäkin, ja välillä sitten ostaakin jotain pientä uutta kotiin.

Oon ihaillut erilaisia valokirjaimia blogeissa ja sisustuslehdissä jo pitkään, ja voi että haluaisin oman. Tänään näin sitten Kodin ykkösessä Annon valokirjaimia, ja kyllä vaan esimerkiksi sukunimemme mukainen L-kirjain sopis meidän hyllyn päälle hyvin...Tai miksei vaikka E, tyttönimeni alkukirjain? Sekin olisi toisaalta ihan hauska, ja visuaalisesti ehkä mielenkiintoisempi kuin L...



En sitä mukaani saanut, mutta jäi kyllä kaivelemaan... Tuo olis niin hieno. No, haaveilla saa aina.


Ps. Arvonnan suoritan lähipäivinä! Mulla on vielä valitsematta bonuspalkinnon voittaja, hyviä ehdotuksia nimittäin tuli paljon, mutta teen sen tällä viikolla. :) Malttakaahan vielä hetki!


4 kommenttia:

  1. Nuo valokirjaimet on kyllä kivoja! :) Meille sopisi parhaiten T, meillä kun kaikkien (minä+avomies+kissat) nimet alkaa T -kirjaimella. Harmi vaan, että sekin on visuaalisesti vähän tylsä kirjain. Toisaalta tuntuis hölmöltä ostaa vaan joku visuaalisesti kivan näköinen kirjain, joka ei tavallaan merkitse itselle mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillehän sopisi hyvin tuo T-kirjain. :) Joo en mäkään osais ostaa jotain kirjainta vaan visuaalisuuden vuoksi, vaan haluaisin että se kirjain myös tarkoittaisi jotain itselle tärkeää. Jos kirjaimen ostaisin, niin kyllä se olisi tuo yhteisen sukunimen ensimmäinen kirjain. :) Visuaalisesti hienoin tai ei, mutta se olis silti meidän kirjain.

      Poista
  2. Meille kotiutui juuri K, tykkään siitä tosi paljon, edullisia valokirjaimia, käy kurkkamassa blogistani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä ihania... :) En vaan ole saanut vielä lupaa ostaa sellaista. ;D Sun kirjain näytti kivalta!

      Poista