Sivut

21. tammikuuta 2014

Lempparivaatteita ja yksi yllätysmomentti


Tässä ois taas tarjolla vähän asukuvan tynkää. Tai ainakin paloja asustani, vähän vinksahtaneista kuvakulmista. :D


Mulla sattui olemaan päällä niin monta tämän hetken lempparijuttuani, että halusin näpsäistä niistä kuvat.

Konjakinväriset tekonahkaiset nilkkurit on juurtuneet mun jalkoihin tässä viimeisen parin kuukauden aikana. Tennarikelien loputtua mun jaloissa on nähnyt lähinnä näitä tai niitä mustia biker-bootseja, molemmat ihan mahtavia jalassa!

Kaulassa roikkuva hopeakoru on ihan puhdasta rakkautta. Oon haaveillut hopeisesta papuketjusta jo vuosikaudet, ja nyt alennusmyynneistä olin jo hilkulla hankkia sellaisen. Sitten myyjä esitteli minulle vielä tämän oliiviketjun, ja rakastuin. Tämä on niin monikäyttöinen, sillä yksistään käytettynä tämä on siro ja simppeli, mutta lisäksi ostin tähän hopeisen isohkon sydänriipuksen, jolla korusta tulee heti näyttävämpi. Sydän ei siis kuulunut koruun. Kaikki hopeakorut nimittäin sattuivat olemaan Sunkorussa neljänkymmenen prosentin alennuksessa, mikä on aika huikea alennus. Tämä koru tulee varmasti killumaan kaulassa todella paljon, sillä koru ei vaan voisi olla enempää mun näköiseni.

Kolmas tän hetken lemppari on huulipuna! Kuka olisi uskonut? Ei ainakaan kukaan mun tuttuni varmaan. :D Mähän olen siis ikuinen huulikiilto/huulirasvatyttö, jolla on aina huulilla huulirasvaa ja juhlissa huulikiiltoa, mutta ei ikinä huulipunaa. Ainoa kerta, kun olen oikeasti jossain käyttänyt huulipunaa, oli vanhojentanssini. Silloinkin siksi, että meikkaajan mukaan huulipunan poisjättämisestä ei voinut edes keskustella. Häihinikään en halunnut huulipunaa, koska en kokenut oloani sen kanssa mukavaksi, joten huulikiillolla mentiin.

Pikkuhiljaa mulle on kuitenkin hiipinyt halu opetella käyttämään joskus huulipunaa, se on varmaan tämä maaginen 25 vuoden ikä ja se aikuistuminen. :D Haluaisin kokeilla sellaista oikein kirkasta, mehevää punaista, koska olen huomannut miten helposti se freesaa muuten tavallisenkin lookin. Siis muilla, itse en ole vielä sitä tohtinut itselleni testata. Nyt ostin kuitenkin tuollaisen vähän korallisemman punaisen huulipunan, ja oon jopa käyttänyt sitä useampana päivänä. Toimistolle en kylläkään ole huuliani punannut koska töihin huulipuna tuntuu vielä liialliselta, mutta muuten sitä on ollut kiva käyttää. Huulipuna huulilla olo on heti jotenkin naisellisempi ja hehkeämpi, laitetumpi.


Farkut/Cubus, Neule/Size 8 Needle, kengät/DinSko, kaulakoru/Sunkoru

Hahah, lähikuvissa mulla on näköjään alla harmaa teeppari, jonka kuitenkin nappasin välistä pois ennen kotoa poistumista. Burgundynpunainen neule on niin pehmeä ja ihana, että en raaskisi muuta nyt käyttääkään, ja Cubuksen farkut on nousseet ihan lemppareiksi. Kuvassa olevia tasaisen tummansinisiä vieläkin lempparimmat ja käytetymmät ovat kyllä mun saman mallin farkut keskisinisellä pesulla.

Vielä kun kuvaan olisi sattunut kumpi vain näistä tähtihuiveistani, olisi asu sellainen, jonka valitsisin, jos mun pitäisi käyttää viikko tai vaikka kuukausi samoja vaatteita. :D Noista tähtihuiveista toinen kun on mulla melkein aina kaulassa. Toimistollakin on niin viileä sisäilma, että huivia kaipaa oikeastaan joka päivä, ja nuo tähtihuivit on ihan täydellisen kokoisia ja värisiä yhdistettäväksi melkein mihin vain. Lisäksi säilytän työtuolin selkänojalla Cubuksen valtavaa kaulahuivia, joka on kooltaan ja materiaaliltaankin kuin viltti, siihen on ihana kietoutua kun oikein paleltaa.




Myin kesällä ennen muuttoa valtavan määrän vatteitani kirpparilla, ja hyvä niin. Nyt vaatteita on vähemmän (no on niitä vieläkin enemmän kuin oikeasti tarvitsisin!), mutta kaapissa on enemmän lempparijuttuja. Haaveena ja tarkoituksena olisikin koko ajan kehittää vaatekaapista toimivampaa ja parempaa, ja nimenomaan laadun, ei määrän osalta. Panostaa vähän enemmän laatuun, ja siihen, että ostan vain juttuja joita oikeasti rakastan. Mietin ja harkitsen vähän enemmän, ja ostan sitten sellaista jotka oikeasti käytän ja rakastan puhki. Siinäpä tavoitetta tälle vuodelle. :)


4 kommenttia:

  1. Heippa! haastoin sut mun blogissa :) käy kattoon ---> http://littlelightsinmyheart.blogspot.fi/2014/01/facts-about-me.html

    VastaaPoista
  2. Ihania juttuja! Tosi kivat kengät ja toi huivi <3

    VastaaPoista