Sivut

2. tammikuuta 2016

Joululahjoja

Tänä vuonna kuusen alta ja Joulupukin lahjakassista löytyi mun nimelläni varustettuna muun muassa tällaisia juttuja:








Saatiin tulevaa vauvaa varten muutamat pienet vaatteet (ihana nallenkorvainen pörröinen haalari!) ja itkuhälytin, sekä uusia aterimia ja herkkuja yhteisistä paketeista. Mun siskoni oli tehnyt itse aivan ihanat betoniset tuikkukupit, ja mies oli muistanut mua muun muassa oikealla mustekynällä (miten se muistikin! Oon haaveillut oikeasta mustekynästä ja kalligrafian opettelusta, mutta aiheesta ei oo ollut puhetta pitkään aikaan) sekä aivan ihanalla Daniel Wellingtonin paketilla, jonka sisällön voisin esitellä vielä erikseen omassa postauksessaan. :) Sain joulupaketista myös yhden äitiyspaidan ja mammalegginsit, jotka tulikin tarpeeseen ja on nytkin päällä - mulla ei vielä ollutkaan äitiysvaatteita vaan tähän asti oon pärjännyt omilla vaatteillani, mutta nyt alkaa kyllä tulla jo mammamallit tarpeeseen mahan kasvaessa. :)

Ihania ja tarpeellisia juttuja oli siis läheiset hankkineet!

Täytyis alkaa pikkuhiljaa postailla itse tekemistäni joululahjoistakin, niitäkin kun tuli muutamaan pakettiin käärittyä tänäkin jouluna. :)

4 kommenttia:

  1. Pakko jättää puumerkki ja liittyä lukijaksi, kun itselkin hurahdin lopullisesti neulomiseen ja ompeluun hoitovapaalla. T. kaimakaveri lukiosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun liityit Inkku! :) Saapa nähdä joo mitä käy, todennäköisesti ompeleminen lisääntyy äitiysloman aikana... :)

      Poista
  2. Mukavan olosia lahjoja! Kellon postausta mielenkiinnolla odottaen! Mielenkiintoista olisi myös nähdä, millaista jälkeä saa tuommoinen kynä aikaan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kellopostaus on tulossa piakkoin, kunhan saan ottamani kuvat käytyä läpi. :) Ja hyvä idea, voisin tuosta kynästäkin kirjoitella lisää kunhan ehdin sitä testailemaan! :)

      Poista