Sivut

26. tammikuuta 2016

Käsityövuosi 2015


Vihdoinkin mulla olis tarjota vuoden 2015 käsitöitäni kollaasimuodossa. Hauska sattuma jonka juuri äsken huomasin, on että viime vuonna olen julkaissut myös vuoden 2014 käsityökollaasin 26. tammikuuta... :D Näköjään perinne että mulla lipsahtaa aina aika pitkälle vuoden vaihteesta ennenkuin saan tämän aikaiseksi. ;)

Vuonna 2015 minä...

Neuloin:



Kolme paria miesten sukkia ja kuusi paria naisten sukkia, kaikki näköjään kirjoneuletta, :D Ja suurin osa omalla Hilma- mallillani johon julkaisin myös ohjeen viime vuonna.



Neljä paria lasten sukkia, joista kolme paria kirjoneuletta ja yhdet pienet tennarisukat.

Itse asiassa neuloin pari muutakin sukkaparia jotka on odottaneet päättelemistä aika pitkään valmiiden kopassa, mutta koska ne on päättelemättä ei ne myöskään valmistuneet vuonna 2015.



Neuloin myös ison ja lämpimän tuubihuivin itselleni helmineuleella, ja virkkasin peittoa. Tuo peitto on nyt valmiina ja odottelee vain kuvaamista jotta saan senkin julkaistua täällä blogissakin. Virkkaaminen jäi viime vuonna vain tuohon yhteen peittoon, en ainakaan muista virkanneeni mitään muuta.

Ompelin:



Ensimmäisen tilkkupeittoni, pöytäliinan, pari meikkipussukkaa, huopaisen kännykkäkotelon sekä vauvan peiton. Ompelin myös kaksi toppia itselleni, mutta niitä ei ole tullut ikinä näköjään kuvattua blogiin asti.

Askartelin:





Kortteja tuli tehtyä muutamia, mutta aika vähän kyllä loppupeleissä, sillä mun arkarteluinto oli vähän kadoksissa.

Muuta:



Tein myös kaksi rannekorua tölkinnipsuista, paperinarukukkia lahjapaketin koristeeksi, purkkeja karkeille ja paljon pihahommia, käsittelin muun muassa istutuslaatikon tummanruskeaksi.

Leivoin muun muassa tällaista:


Leivottua tulikin viime vuonna aika paljon, sekä suolaista että makeaa.

Vuoden 2015 käsityösaldo jäi paljon edellistä vuotta laihemmaksi, ja se johtuu pitkälti muista isoista asioista jotka elämässä vei aikaa. Keväällä ostettiin ensimmäinen asuntomme, joka vei paljon aikaa ensin etsintävaiheessa, sitten kaupanteossa ja lopulta muutossa ja tavaroiden järjestelyssä. Kesällä aikaa haukkasi sitten muuton mukanaan tuomat pihahommat; upotin innoissani käteni multaan ja mylläsin pihalla, joten neulonta- ja ompeluhommat jäi kesällä aika minimiin. Myöhemmin kesällä kuvioihin tuli onnellinen raskausuutinen kera kovan pahoinvoinnin, joten loppukesä ja syksy meni sitten pahoinvoinnin kourissa koomatessa niin ettei käsityöt napanneet yhtään. Varsin hyviä syitä siis sille, ettei tälle käsityöharrastukselle löytynyt aikaa tai jaksamista kuten yleensä. :)

Vuonna 2015 kuitenkin paneuduin innolla kirjoneuleisiin, ja julkaisin ensimmäisen kirjoneuleohjeeni (Hilmat, ohje täällä), opettelin tilkkutöitä ja tein ensimmäisen tilkkutyöni peiton muodossa. Aika vähän opettelin varsinaisesti uusia tekniikoita, mutta jotain kuitenkin. :)

Top 5 käsityöni viime vuodelta olivat omasta mielestäni ehkäpä tilkkupeitto, itselleni neulomani tuubihuivi, Hilmat, sulkakuvioinen kosmetiikkapussukka sekä pienet kirjoneulesukat. Voisin ennustaa että vuoden 2016 lemppareita tulevat varmaan olemaan minikokoiset sukat ja muut neuleet, joita varmaan tulee syntymään paljon... :)


6 kommenttia:

  1. Hienoja töitä olet saanut aikaiseksi!

    VastaaPoista
  2. Tää postaus kokosi yhteen syyt, miksi tykkään blogistasi niin älyttömän paljon! Inspiroidun ihan huikean paljon sun käsitöistäsi!! :) Jatka samalla linjalla! :) <3

    - Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olipa ihana kommentti! :) Tuli tosi hyvä mieli, kiitos sulle. Ihan parasta jos joku inspiroituu, sehän on yksi tärkeä juttu miksi tätä teen! :)

      Poista
  3. Hei sinä ihana Hilma sukkien suunnittelija ja tekijä. Kiitos kun jaat niin kivan ohjeen meille. Vaikka olen jo yli 60-vuotias, en ole koskaan tehnyt tiimalasikantapäätä. Eka yritys on meneillään. Varren kirjoneuleesta tuli kaunis.
    Onnellista odotusta sinne!
    T. Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ritva ihanasta kommentistasi! :) Kiva kuulla että ohje miellyttää ja sukkia syntyy! Ihanaa lopputalvea sinulle!

      Poista