Sivut

29. maaliskuuta 2016

Viimeinen pelti uunista ulos


Eilen mulla oli kunnon leivontapäivä. Alunperin oli tarkoitus leipoa vaan pari pätkiskakkua pakastimeen, mutta vietinkin lopulta keittiössä koko iltapäivän kun leivoin myös pellillisen marjapiirakkaa sekä satsin suklaamarenkeja.

Nyt alkaa pakastimessa olemaankin tarjottavia, kun loppuviikolla tekaisin pakastimeen myös pellillisen mokkapaloja... :D Nyt vaan toivotaan että nuo herkut pysyykin pakastimessa siihen asti että meille tulee vieraita, ettei mene omiin suihin. ;)







Pätkiskakkujen ohje on Hellapoliisilta, tää on miehen lempparia ja on usein pyytänytkin että tekisin tätä taas. Marjapiirakka on tällä kertaa tällä ohjeella tehty, mutta vadelmien kera, ja yhden palan maistamisen perusteella sanoisin että tuo rahka+kermaviili toimikin täytteessä paremmin kuin pelkkä kermaviili; rahka toi makuun mukavaa pehmeyttä.

Suklaiset marengit syntyi ihan vaan ohjeella 2 kananmunanvalkuaista+1 dl sokeria ja muutama pala sulatettua tummaa suklaata (+paisto uunissa 100-125 asteessa reilun tunnin verran). Tästä määrästä syntyikin pellillinen pieniä marenkejä, eli parisenkymmentä kappaletta. En jaksanut pursotella, vaan tein marengit vain nostelemalla lusikalla kekoja pellille, ja mielestäni tuli kivannäköisiä noinkin.

Tänään olis vauvan laskettu aika, mutta yli taitaa mennä... :) Kaapissa odottelee kyllä vielä sämpyläjauhopussi sekä hiivapaketti, joten vois laittaa vaikka taas leipomiseksi jos vielä loppuviikolla ollaan yhtenä pakettina. :D


2 kommenttia: