Sivut

25. syyskuuta 2016

Hektistä


Onpas ollut hektistä viime aikoina; ollaan oltu viikko maalla jokasyksyisissä peltotöissä. Tai minä nyt en tietenkään vauvan kanssa pystynyt peltotöihin osallistumaan, mutta autoin sisätöissä, eväsrumbassa ja muussa missä pystyin. Ja sitten oon kyläillyt vauvan kanssa aika paljon, vähän liikaakin ehkä - mutta toisaalta oli niin ihana nähdä kavereita ja sukulaisia nyt kun oli siihen mahdollisuus. Käväisin kyläilemässä Kokkolassakin, ja tulinpa sillä reissulla ostaneeksi kolme kerää Kaupunkilankaakin testattavaksi. Tuota lankaa ei Oulussa vissiin myydä missään, ja se on alkanut kiinnosteleen kun se on nyt viimeaikoina tullut somessa vastaan vähän väliä. Ihan mukavalta sukkalangalta vaikutti ja hyllyssä oli niin herkullisia värejä, että olihan se pakko ostaa, vaikka en olis tarvinnutkaan yhtään kerää - päinvastoin mun tarvis saada jämäkeriä kulutettua eikä hankkia nyt uusia.





Koko viikolla en ehtinyt neulomaan yhtäkään silmukkaa, joten tänä aamuna ensi töikseni korjasin tilanteen ja loin silmukat sukkiin. Suljin silmäni purkamista odottavilta laukuilta ja pyykkäämistä odottavilta pyykkipusseilta, ja päätin ensin neuloa vähän kun vauvakin kerrankin nukkui vaikka olin itse hipsinyt vierestä olkkariin.

Mukava mutta kiireinen viikko siis takana. Ensi viikolla taas paluu arkeen, mutta tänään on pakko vähän ottaa lepoakin... :)

Psst. Vielä saa heittää kysymyksiä tuohon edellisen postauksen kommenttiboksiin! Aika laihalta näyttää kommenttisaalis kyssäripostaukseen, kellään ei vissiin oo mitään kysyttävää? ;) 

2 kommenttia: