Sivut

2. huhtikuuta 2017

Yksvee


Meillä vietettiin nyt viikonloppuna synttäreitä, Juliuksen ensimmäisiä. :) Ihan uskomatonta miten nopeasti vuosi on vierinyt, vastahan tuo poika oli pieni tuhiseva nyytti - ja nyt meillä on jo touhukas taapero. Vuosi sitten tähän aikaan oltiin vielä sairaalassa, ja opeteltiin uudenlaista elämää yhdessä. Mun viikonloppu on kyllä mennyt muistellessa vuodentakaista, ja ihmetellessä että missä välissä tuosta pojasta onkin kasvanut jo noin iso. Haikeaa että vauvavuosi on jo takana, mutta tääkin on ihana vaihe kun joka päivä poika oppii ja hoksaa kaikkea uutta. :) Pojasta tuli niin ison pojan näköinenkin, kun käytiin parturissa viikko sitten. Sinne jäi pitkästi vauvakiharoita parturin lattialle, mutta kyllähän tuo tukka siistiytyi. :)

Perjantaina, eli maaliskuun viimeisenä päivänä oli pojan oikea syntymäpäivä, mutta juhlia vietettiin nyt viikonloppuna. Ajatuksena oli alunperinkin pitää pienet juhlat lähipiirille, mutta erinäisten peruutusten; sairastumisten, töiden ja muiden menojen takia juhlat pieneni vielä paljon entisestään. Tosi harmi kun niin harva pääsi juhlimaan, mutta oli meillä silti juhlafiilis, ja oltiin onnellisia että osa vieraista pääsi meidän kanssa Juliusta juhlimaan. :) Tarjottavat oli hieman ylimitoitettu vierasmäärälle, mut onneksi on pakastin ja tulevalle viikolle tulossa monta kyläilijää. :D





Postaan juhlien tarjottavista vielä paremmin, kunhan saan käytyä kuvat läpi. :)

Ihanaa sunnuntai-iltaa!

5 kommenttia:

  1. Myöhästyneet onnittelut Juliukselle �� Niin ison pojan näköinen ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo meidän vauva muuttui kyllä niin ison pojan näköiseksi kun hiukset leikattiin. :)

      Poista
  2. Hei Annika! Se on kyllä totta että vauvavuosi vierähtää ihan hirmu nopeasti, pienen kasvu ja kehitys on niin huimaa ekana vuonna. Mutta kyllä se toki vuosi menee melkein yhtä nopeesti.
    Mie tammikuussa löysin tän sinun blogin ku etin vinkkejä kirjoneuleeseen. Sinun blogi on niin innostava ja ihana että oin nyt lukenu kaikki postaukset ja vihdoinki oon tilanteessa että voin käyvä kurkkiin että oisko tullu uutta luettavaa.
    Ja en oo muuten vielä ehtiny kirjoneuletta kokeileen ku ylimääränen aika on menny tätä sinun blogia läpikäydessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Naana! Voi miten kiva kommentti :) Hauska kuulla että oot innostunut lukemaan kaikki vanhatkin postaukset! :D En varmaan itsekään muista moniakaan asioita mitä oon aikanaan kirjoitellut. Nyt hei ehdit sit kokeilemaan kirjoneuletta! :D Ja kiva kun olet löytänyt tänne ja jäät seurailemaan <3

      Poista
    2. Niin ja tosiaan, varmaan se toinenkin vuosi hurahtaa yhtä nopeasti! Toisenakin vuotena tulee vielä paljon uutta kehitystä. :)

      Poista