Sivut

16. toukokuuta 2017

Hugossa täydellisten makujen äärellä

Yhteistyössä Elämyslahjat.fi

Kirjoittelin aiemmin että oltiin miehen kanssa syömässä kahdestaan Hugossa, ja lupasin kirjoitella vielä itse ravintolakokemuksesta lisää. Ravintolalahjakortin ja sitä myötä tämän elämyksen meille lahjoitti Elämyslahjat.fi, ja oli kyllä kivaa päästä pitkästä aikaa miehen kanssa syömään hienosti pitkän kaavan kautta, ilman että välissä täytyy viihdyttää pikkutaaperoa tai siivota smoothieta rinnuksilta ja ravintolapöydästä. :D Älkää käsittäkö väärin, on mukava käydä syömässä myös koko perheen kesken, ja haluan opastaakin Juliusta jo pienestä saakka siihen miten esimerkiksi ravintolassa käyttäydytään. Muutenkin oon sitä mieltä että pientenkin lasten kanssa voi mennä melkein mihin vain, että ei tosiaan tarvitse jämähtää pelkästään kotiin tai varsinaisiin lastenpaikkoihin. Mutta, toki vauvan/taaperon kanssa on helpompaa valita ruokapaikaksi ns. perheravintola, kuin hienompi paikka. Ihan jo siitäkin syystä että lapsi ei välttämättä viihdy pöydässä neljän ruokalajin kestoa eikä itsekään välttämättä pysty keskittymään makuelämykseen ihan samalla tavalla, jos toisella kädellä täytyy kauhoa ruokaa pikkuisen suuhun. ;) Joskus, siis vaikka kerran vuodessa, on siis kiva päästä kyllä syömään ihan rauhassa kahdestaankin.

Olin kuullut aiemmin paljon kehuja Oulun ravintola Hugosta, joka on yksi Oulun hienoimmista ravintoloista, mutta ei oltu vielä ikinä käyty siellä. Tämän käynnin jälkeen voin vannoa että tuonne mennään uudestaankin - kaikki maut olivat niin täydellisiä ja ruoka parasta mitä ollaan ikinä syöty. Mulla tulee tätä kirjoittaessakin vesi kielelle, kun muistelen noita annoksia. :D



Me söimme Weekend Menun, joka sisälsi neljä ruokalajia. Etukäteen mua epäilytti että jaksanko syödä noin monta annosta, mutta onneksi annosten koot oli sopeutettu juuri sopivan kokoisiksi - maha oli täynnä mutta sellainen rasvaisen mätön jälkeinen ähkyolo jäi onneksi puuttumaan. Jokainen annos oli todella tarkkaan harkittu niin makujen kuin ulkonäönkin puolesta - tällainen ruoka on oikeasti taidetta. Alkuun saamamme mustajuurikeitto esimerkiksi oli meidän molempien mielestä parasta syömäämme keittoa ikinä, ja voin vannoa että ilman tätä menua emme varmaan olisi kumpikaan sitä ikinä tulleet tilanneeksi listalta. Onneksi siis tällaisten menujen myötä makumaailmat väkisinkin avartuu ja tulee maistaneeksi paljon sellaista mitä muuten ei tulisi maistaneeksi - muuten jäisi paitsi paljosta herkullisesta.

Kaikki annokset ansaitsisivat ylisanoja, ja osansa varmasti kertoo se, ettei lautasillemme jäänyt kyllä yhden yhtä murua tai pisaraakaan kastiketta. Ihan täydellistä!



Jälkkärin jälkeen saatiin vielä yllärinä viidentenä ruokalajina keittiön tervehdys; todella herkulliset makeat cakepopsit sekä marmeladit.

Tämä ravintolaillallinen on kyllä sellainen jota muistellaan miehen kanssa vähän väliä, että vitsit miten hyvää se olikin. Jos haluatte nauttia ruuasta ja täydellisiksi hiotuista mauista ja annoksista niin menkää Hugoon, multa se saa arvosanaksi 10+ ja vielä monta papukaijamerkkiä päälle. Palvelu oli ystävällistä ja sulavaa, miljöö kaunis ja ruoka täydellistä, seurakin oli mulla mitä parhainta, joten tuo kokemus oli kyllä täys kymppi. Ja parastahan oli se, että poikakin oli nauttinut harvinaisesta äitivapaastaan täysillä; lelut oli levitelty iloiseksi sekamelskaksi ympäri tädin asuntoa ja meitä odotti taapero hymy korvissa saatuaan leikkiä tädin kanssa ihan rauhassa pari tuntia - tämä parituntinen teki siis meille kaikille hyvää. :)

Ensi vuonna siis taatusti uudelleen! :D


Ps. Jos Hugon makumaailma tai joku muu elämyslahja kiinnostaisi, niin mun instagramissa on nyt arvottavana 50 €:n lahjakortti Elämyslahjoille, kannattaa siis kurkata @annikalevanen. :) Osallistumisaikaa on tämän viikon perjantaihin asti. Lahjakortin voi valintansa mukaan käyttää itse, tai sillä voi lahjoa jotain rakastaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti