Sivut

20. heinäkuuta 2017

Pupujemmaa ja pottupeltoa




Poika on pyrähtänyt pituutta nyt kesän aikana niin, että uusille perusvaatteille on tarvetta. Hurautin kaksi bodya samalla kaavalla (Hedgehog body OB 4/2016), koossa 80 mutta muutamalla sentillä pidennetyin hihoin.

Ihana mustavalkoinen kangas on Verson puodin Pupujemma -trikoota, joka on Leena Rengon suunnittelema ja Suomessa valmistettu puuvilla-modaali-elastaani - trikoo. Toinen kangas puolestaan on Ehtavaatteiden Pottupelto. Pottupelto hurmasi mut värillään ja hauskalla kuosillaan, mutta olihan mun perunatilan kasvattina pakko hankkia sitä jo nimenkin perusteella! :D Pottupellossa oon itsekin kasvanut, joten pottupeltoon haluan pukea poikanikin. :D

Molemmat bodyt kanttasin mustalla, ja vihreäsävyiseen tein lisäksi vähän pidemmät resorit hihoihin.

Pakko kyllä sanoa, että suomalainen kuosisuunnittelu on kyllä ihan huippua. Toinen toistaan upeampia suomalaisten suunnittelijoiden kuoseja on kotimaiset nettikaupat täynnä, ja se on ihan mahtavaa! :) Vaikka kankaista suuri osa valmistetaan muualla kuin suomessa, niin onhan se ihan mahtavaa että voi pukeutua silti kotimaiseen suunnitteluun kuosien osalta. Itse ostan kankaita ja ompelen lähes kokonaan kotimaisista kuoseista, koska haluan tukea kotimaista suunnittelua, mutta pääasiassa kuitenkin siksi että ne vaan iskee mun makuuni ihan täysillä! En koe tarvetta etsiskellä kankaita ulkomaisista nettikaupoista, koska kotimaassa tehdään niin hienoa. :) Mulle vaatetusalan ammattilaisena on ammatillisestakin näkökulmasta tärkeää ettei kaikki vaateteollisuus karkaa ulkomaille, ja ilokseni oon saanutkin huomata että kurssi on ehkä pikkuhiljaa kääntymässä - kotimaisuutta arvostetaan taas uudella tavalla, ja se näkyy myös siinä että kotimaassa taas kannattaa tehdä! Niin hienoa! :)


7 kommenttia:

  1. Aivan ihanat bodyt <3
    Meille asia ei ole vielä ajankohtainen, mutta ihailen kovasti suomalaisia kuoseja ja iloisia lastenvaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mäkin oon ihaillut suomalaisia kuoseja ja lastenvaatteita jo pitkään ennenkuin asia tuli itselle ajankohtaiseksi - nyt on sitten ihana kun näitä saa tehdä ja hankkia omaankin perheeseen! :D

      Poista
  2. Alan pikkuhiljaa lämmetä tuolle Pupupiilolle. Ihanat bodyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä oon tykännyt tuosta pupujemmasta heti alusta asti, mutta tiedän tuon tunteen että joku kuosi alkaa ihastuttaa vasta myöhemmin. :)

      Poista
  3. Nämä sinun tekstit ovat aina yhtä ihania ja saa itselleen paljon lisää inspiraatiota. Itsellänikin on lähellä kotimainen tuotanto ja varsinkin kotimaisia kankaita olen nykyään oppinut hyödyntämään entistä enemmän.
    Pakko kysyä, kun puhuit vaatetusalan ammattilaisuudesta sekä olet aloittamassa instan puolella että menet opiskelemaan ylempään AMK:hon insinööri puolta. Mielenkiinnosta vain kyselen, koska täällä koneen toisella puolella kyselee toinen vaatetusalan ammattilainen insinööri tittelillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla! :) Joo mä oon siis Tekstiili- ja vaatetustekniikan insinööri (AMK), ja nyt lähden lukemaan ylemmän insinöörin tutkintoa. :) Ootko säkin teva -insinööri vai?

      Poista
    2. Kyllä vain täällä toisella puolelle ruutua istuu teva-insinööri, joka on viimeisten joukossa valmistunut kyseiseltä alalta toistaiseksi. Hauska huomata, ettei tämä oma ala olekaan niin harvinainen. Tsemppiä erikoisopintoihin, ehkä joskus itselläkin sellaiset edessä. :)

      Poista