Puuhäät

Voi että miten kauniita pionit ovatkaan, ja varsinkin nämä kerrotut vaaleanpunaiset. Niin upeita! Viime viikolla meillä olikin maljakossa sekä miehen mulle ostamat hääpäiväpionit, että seassa muutama miehen vanhempien pihaltaan tuoma pioni. Pionejahan mulla oli myös mun hääkimpussani, koska ne on mun lempikukkiani.

Vietettiin heinäkuun lopussa meidän viisivuotishääpäiväämme, eli puuhäitä. Vuodet on kyllä kuluneet nopeasti, mutta kyllä näihin vuosiin monenlaista tapahtumaakin mahtuu. Meidän viiteen vuoteen on mahtunut muun muassa kaksi muuttoa (ja kumpikin uuteen kaupunkiin), kaksi vakituista työpaikkaa, monet yt-neuvottelut työpaikoilla, työpaikan meneminen alta konkurssin vuoksi, ensiasunnon ostaminen ja ihanan pienen poikamme saaminen. Aika monta isoa ja elämäämullistavaa juttua! Hienot viisi vuotta on takana, tai kaksitoista vuottahan me on yhdessä jo elämää kuljettu kaikkiaan. :)

Sain mieheltäni puuhääpäivälahjaksi YOZENin ihanan puisen kaulakorun. Kyseisen oululaismerkin valko-puinen joutsen- kaulakoru on ollutkin mun yks suuri korusuosikkini jo useamman vuoden, ja nyt olin haaveillut uudesta YOZENin korusta tummemmassa sävyssä. Mies hääpäivän alla kyseli mikä olisi suosikkini YOZENin koruista, ja valitsin tämän mitä olin jo aiemmin katsonutkin. :) Itsehän en tällä kertaa miehelle mitään puista hankkinut lahjaksi vaikka puuhäät olikin, vaan ostin pullot meidän hääviinejämme - koska tiesin että mies ainakin tykkäisi ja arvostaisi. Harmi että samaa vuosikertaa ei sentään löytynyt mitä häissä tarjoiltiin, mutta ajatus on tärkein.

Britakakun meinasin leipoa ensin jo hääpäiväksi, mutta en sitten viitsinyt pelkästään meille kahdelle syötäväksi noin isoa kaloripommia leipoa, joten leivoin sen vasta muutama päivä myöhemmin kun oli useampi syöjäkin - saatiin nimittäin viime viikolla miehen vanhemmat meille pariksi päiväksi kylään. Samalla päästiin myös käymään miehen kanssa kahdestaan treffeillä; mentiin siis neljäksi tunniksi kiipeilemään Oulun seikkailupuisto Huikiaan. Oli muuten ihan huippuhauskaa! Jännittävää myös ja yllättävän raskasta, mutta superkivaa. :) Ja olihan se kivaa päästä hetkeksi viettämään aikaa kahdestaan, vaikka muutamaan kertaan olin jo puhelinta kaivelemassa et pitäiskö kysyä miten Juliuksella menee, kun itselleni oli niin outoa olla monta tuntia ilman tuota minimiestä... :D Maltoin silti mieleni, sillä kyllähän minä tiesin että hyvin siellä kotona sujuu ja kivaa on kaikilla sielläkin. Teki hyvää varmasti kaikille tuo päivä; me saatiin viettää miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa muutama tunti, ja Julius sai viettää arvokasta aikaa mummun ja papan seurasta nauttien!