Sivut

10. lokakuuta 2017

Syksyn uusista tuulista





Oon kertonutkin, että mun viimeiset viikot on olleet aikamoista haipakkaa. Tähän syksyyn on mahtunut monenlaista käännettä, mutta loppupeleissä asiat on kääntyneet parhain päin. Unelmat käy toteen, työkuviot loksahtelee paikoilleen paremmin kuin olisin osannut kuvitella tai toivoa. Paljon uutta edessä, mutta ihan mielettömän siistiä!

Keväällähän multa lähti työpaikka alta (hoitovapaalla ollessani) konkurssin vuoksi, ja vaikka mun alunperinkin oli tarkoitus olla hoitamassa poikaa kotona ainakin tähän syksyyn asti - on välillä ollut aika epätoivoinenkin olo sen suhteen, kun odottamassa ei oo ollutkaan työpaikkaa johon palata. Mun alan työpaikkoja ei muutenkaan ole kovin usein tai laajalti tarjolla, joten mielessä on ehtinyt käydä monenlaista ajatusta kevään jälkeen. Tulevaisuus on ollut yksi suuri kysymysmerkki, ja vaikka rakastinkin sitä, että sain hoitaa poikaani kotona, on epätietoisuus tulevasta stressannut mua tosi paljon.

Niinpä oonkin ollut haljeta riemusta siitä asti, kun kädenpuristuksella sinetöitiin mun uusi työpaikkani vähän aikaa sitten. Mulla kävi ihan uskomaton tuuri, kun sain ihan unelmaduunin - työpaikasta josta mulla on jo nyt sellainen fiilis että sinne on taatusti kiva mennä joka aamu. Taas jälleen kerran on tullut todettua, että asioilla on tapana järjestyä.

Työkuvioista joku ehkä osaakin päätellä, että meidän poika on myös aloittamassa päivähoidon. Päiväkotipaikka oli kiven alla, ja meitä jo varoiteltiin että sen saaminen viivästynee, ja että hoitopaikka tuskin järjestyy meidän asuinalueen läheltä. Mutta senkin kanssa kävi lopulta paremmin kuin hyvin - ja hyvällä tuurilla saatiin lopulta pojalle paikka suht läheltä ja vieläpä tosi kivan oloisesta pienestä päiväkodista. Ollaan käyty tutustumassa päiväkotiin (ja hakemassa sieltä pojalle heti ensimmäinen tauti - enterorokko...), ja tosi kivalta paikalta vaikuttaa. Uskon, että siellä meidän pojasta pidetään hyvää huolta, ja että poikakin tulee siellä viihtymään. Tosi hyvä juttu on myös se, että poika pystyy aloittamaan päiväkotitaipaleensa vähän kevennetysti, itse teen siis alkuun vajaata työviikkoa joten poikakin pääsee totuttelemaan uuteen arkeen vähän pehmeämmin. :)

Oon ihan superinnoissani töistäni ja sormet syyhyää jo sorvin ääreen, mutta toki samalla vähän rintaa puristaa laittaa tuo pieni poika päivähoitoon koska se on meille uusi tilanne, mutta tiedän että mun rintaa puristais laskea poika päivähoitoon kolmevuotiaanakin... :D Ja tiedän kyllä että meidän pieni reipas poika tulee kyllä varmasti viihtymäänkin hoidossa sillä onhan siellä kavereita ja uusia leluja, ja iso piha täynnä virikkeitä. Uskon myös, että loppupeleissä tämä tekee hyvää meille kaikille. Minä pääsen tekemään työtä jota rakastan, mutta samalla saan myös viettää osan viikosta poikaa edelleen kotona hoitaen - ja poika puolestaan saa nauttia sekä kotihoidosta että päiväkotipäivistä.

Meillä on siis melkoinen muutosten syksy, mutta uskon että kaikki tulee menemään hyvin. :) Varmasti päiväkodin aloitukseen kuuluu haastaviakin juttuja, mutta sellaista se on. En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne oikein mitään kuulumisia, koska tähän syksyyn on mahtunut tosiaan niin monenlaista käännettä - mutta niin se vain on, että taas kerran saan kirjoittaa tänne, että asiat järjestyy. :)

Mitä teille kuuluu?


8 kommenttia:

  1. Onnittelut uudesta työstä sekä onnea että sait pojalle hoitopaikan.
    Mukavaa syksyä uusissa kuvioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Kyllä ne asiat vaan järjestyy aina. :)

      Mukavaa syksyä sinulle myös :)

      Poista
  2. Onnea uudesta työstä! Mahtavaa, että tällä alalla löytyy vielä oman osaamisen hommia. Mielenkiinnosta ja saman alan osaajana, saitko millaisen työpestin? (Pakko ei ole kertoa näin julkisesti). Aiemmin muistan sinun puhuneen ylemmän koulutuksen suorittamisesta. Suoritatko sen kuitenkin tässä työn ohella vai lykkäätkö sen aloittamista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona! :) Tämä kommenttisi oli jäänyt vastaamatta, pahoittelen sitä! Pääsin vaatesuunnittelijaksi firmaan jota oon ihaillen seurannut ja jonka asiakas oon ollut jo pitkään - eihän tuo salaisuus ole joten kerrottakoon että työskentelen nyt Verson Puodissa. :)

      Poista
    2. Ei haittaa ollenkaan, ymmärrän että uusi rytmi arkeen tuottaa pieniä haasteita. Sattui hauskasti, että selasin firman uutuuksia ja huomasin sinut kuvista. Tästä päättelin, että oletko mahdollisesti heiltä saanut itsellesi uuden työn.
      Työ kuullostaa mahtavalta ja juuri sinulta. Jotenkin en osannut kuvitella sinulle sopivampaa työtä, kuin mitä Verson Puoti sinulle antaa.
      Löysin blogisi reilu vuosi sitten ja olen siitä asti ihaillut taitojasi, niin neulomisissa, ompeluissa kuin tyylissäsi. Vaikka elämäntilanteemme onkin hyvin erilainen, olen sinun kauttasi saanut inspiraatio varsinkin ompelemiseen ja nykyään ompelenkin itselleni jonkin verran vaatteita.
      Olet ihanan inspiroiva ihminen ja varmasti sovit saamaasi työhön! :)

      Poista
    3. Hauskaa että bongasit minut! :D Aloitin tosiaan pari viikkoa sitten Versolla suunnittelijana, ja oon tykännyt ihan hurjan paljon! Mun uudessa työssä on niin paljon kaikkea inspiroivaa ja mielenkiintoista, tässä kun yhdistyy niin monta asiaa joita rakastan. :) Työ on mukavaa ja työyhteisö on tosi lämminhenkinen, tämä työpaikka oli kyllä mulle napakymppi. :)

      Sydäntä lämmittää kuulla että sinäkin olet sitä mieltä että sovin tuohon hommaan, kiitos :) <3 Ja kiitos kauniista sanoistasi, ihanaa että oon inspiroinut! Kiva nimittäin kuulla, että tällä blogillakin on joku merkitys joillekin muillekin kuin minulle :)

      Poista
  3. Onnea ja tsemppiä uuteen työhön. Mielenkiinnosta kyselen, minkälaisen homman sait tältä alalta? Kuitenkaan kuten tekstissäkin sanoit, näitä hommia ei kauhean helposti löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, tällä alalla ei hommia ole joka oksalla tarjolla - joten tosi kiitollinen olen kun pääsen taas tekemään sitä mitä rakastan ja haluan tehdä! :) Tiedän ettei tosiaan ole itsestäänselvyys että tällä alalla löytää koulutusta vastaavaa työtä, mua potkaisi siis melkoinen onni!

      Poista