Äitiyskö helppoa?

Oon nyt yli puolitoista vuotta kantanut nimikettä äiti, mikä on maailman parasta ja ihaninta. Jo ekoista päivistä lähtien oon kuitenkin saanut huomata, että tää ei tosiaan oo mikään helppo virka, sillä äitinähän ei voi mitään tehdä oikein. Siis sikäli oikein, että kaikilla on mielipiteensä kaikkeen lastenkasvatukseen liittyvään, ja kaikki eri tavat tehdä ovat vääriä. Kärjistän toki, mutta siltä se vaan usein tuntuu. Teen niin tai näin, niin joku arvostelee. Vaikka tosiasiahan on, ettei kukaan muu kuin minä näe kokonaiskuvaa äitiydestäni. Mies toki näkee suuren osan, mutta kaverit, sukulaiset, puolitutut somessa ja neuvolantäti näkevät vain pieniä paloja kokonaiskuvasta. Siksi onkin niin hullua, että kaikilla on silti sanansa sanottavana.

Jo synnärillä hämmennyin monista neuvoista, jotka olivat ristiriidassa keskenään. Toinen kätilö muistutti että aina syötön jälkeen täytyy vauva röyhtäyttää, ja toinen sanoi ettei tarvitse jos ei ole pulautteluongelmia. Kolmas kätilö muistutti että ikinä ei saa sitten nukahtaa vauvaa yöllä imettäessään, ja neljäs kehotti että olisi tosi hyvä vaan jos oppisi nukkumaan itsekin samalla kun vauva on rinnalla yöllä. Yksi kätilö käski tarkkailemaan koko ajan imettäessä että vauva saa ilmaa, ja mielellään painamaan kädellä rintaa - ja toinen kätilö nauroi että höpsistä, kyllä se vauva itse osaa ja ettei vauva voi rinnalle tukehtua. Ja näitä esimerkkejä riittää... Tosi paljon ohjeita, jotka kumosivat juuri toiselta saadun ohjeen. Tuoreena äitinä olin aika hämilläni näistä neuvoista, enkä oikein tiennyt mitä niistä noudattaisin. Olin ihmeissäni neuvojen kirjavuudesta, ja siitä että niitä tuli kovalla syötöllä joka tuutista. Olin ajatellut luottaa äidinvaistooni, mutta yhtäkkiä en tiennytkään että ketä kokenutta neuvojaa kuuntelisin, kun neuvot kumosivat toinen toisensa.

Lastenkasvatus, vauvanhoito ja imetys, sekä vauvan ruokailu ovat asioita joihin neuvojia riittää. Ohjeita tulee neuvolasta, lääkäristä, synnäriltä, omilta vanhemmilta ja puolison vanhemmilta, kavereilta joilla on jo omia lapsia, ja niiltä kavereilta joilla ei ole omia lapsia, naapureilta, työkavereilta, sukulaisilta, satunnaisilta ihmisiltä kaupungilla - ja sitten on vielä netti vertaistukineen ja valitettavasti myös arvostelijoineen. On hienoa että apua löytyy ja vinkkejä jaetaan, mutta joskus se kyllä tuntuu kieltämättä tosi raskaalta ja stressaavalta että ikinä mikään ei voi mennä oikein, sillä noudattamalla toisen neuvoa saat toisen kauhistelemaan toimintaasi, ja taas toisinpäin. Loppupeleissähän merkitystä on vain sillä, että vauva ja perhe voivat hyvin ja että vanhemmat toimivat parhaaksikatsomallaan tavalla, joka toimii heillä parhaiten. Kukaan perheen ulkopuolinenhan ei oikeasti voi tietää millaista arki perheen sisällä on, joten kukaan muu ei voi tietää paremmin toimivia keinoja. Kukaan ei myöskään ole täydellinen, mutta toki lähtökohtaisesti jokainen äiti tekee varmasti parhaansa. Ja silloin kun tekee parhaansa, tuntuu toki ikävältä että sitä omaa parasta suoritusta arvostellaan.

Usein myös unohtuu, että jokainen lapsi on yksilönsä. Se mikä toimii toisella, ei toimi toisella. Ei ole mitään yleispäteviä neuvoja joita säntillisesti noudattamalla kasvatat täydellisiä yksilöitä - kunpa olisikin. Täytyy vaan yrittää kuunnella omaa lastaan ja omaa sydäntään, lukea ehkä vähän kasvatusoppaita ja valita niistä ne helmet jotka sopivat omaan ajatteluun ja perheeseen, sulkea korvat arvostelijoilta ja luottaa siihen, että parhaansa kun tekee niin se riittää. Ja luottaa siihen, että jos rakkaudella ja sydämellä kasvattaa niin hyvä siitä lapsesta kasvaa. Vaikka oppisikin kuivaksi myöhemmin kuin naapurin lapsi tai olisi jääräpäisempi tapaus kuin serkun lapset. Käytännön asiat kyllä lutviutuvat, tärkeämpää on se henkinen puoli.

Mulle tärkeintä on kasvattaa pojastani lämminsydäminen ja muita ajatteleva poika, joka antaa omastaan ja osaa pyytää anteeksi. Joka on ystävällinen eikä kiusaa tai puhu ilkeästi muista ihmisistä. Toivon, että hänestä tulee rohkea ja hyvän itsetunnon omaava poika, joka puhuu ja pussaa. Saa olla vilkas ja saa olla temperamenttinen, saa olla herkkä ja saa itkeä.

Meidän taaperolla on temperamenttia koko kylän edestä ja todella vahva oma tahto, mutta myös leveä hymy ja lämmin sydän. En pääse helpolla tämän pojan kanssa, mutta jos hän paljon ottaa niin paljon hän myös antaa. Märkiä pusuja ja lämpimiä halauksia satelee, ja joka päivä hämmästyn siitä miten fiksu tuo taapero onkaan.

Aina joku kadehtii, joku arvostelee ja joku taivastelee, mutta tärkeää on osata jättää arvostelijat omaan arvoonsa. Seistä perheenä yhtenä rintamana, omien valintojensa takana tietäen, että parhaamme tehdään. Eihän sillä pitäisi olla merkitystä mitä naapuri tai serkku meidän perheen nukkumisjärjestelyistä, ruokailuista tai lastenkasvatusmetodeista on mieltä, vain sillä pitäisi olla merkitystä että vanhemmilla on yhteinen linja, ja että vanhemmat arvostavat toisiaan ja tapojaan olla vanhempi. Tärkeintä on toimia lapsen parhaaksi, ja olla yksi vahva yksikkö perheenä. Vertaistuki on ihan mahtavaa, ja on upeaa että on keneltä kysyä neuvoa kun sitä tarvitsee - mutta joskus tuntuu että kaikesta informaatiosta tulee ihan ähky, ja neuvojen ristitulessa on vaikea kokea olevansa hyvä ja riittävä äitinä, vaikka itse tietäisi toimivansa juuri omalle perheelleen sopivimmalla tavalla.

Raakaa on välillä se, että vielä nykymaailmassakin arvostelu kohdistuu yleensä enemmän äitiin kuin isään. Äitien odotetaan ja oletetaan kantavan päävastuun lapsista ja perheestä, joten kasvatus- ja lastenhoitokysymyksissä paine ja vastuu kaadetaan äitien harteille.

Ei äitiys ole ollut helppoa isovanhempiemmekaan aikaan kun kuuden lapsen lisäksi piti hoitaa karja ja koti, mutta silloin ympäristön vaatimukset äitiyttä kohtaan eivät olleet niin isoja kuin nykypäivänä. Vielä muutama vuosikymmen sitten tärkeintä oli, että lapset olivat puhtaasti puettuja ja saivat ruokaa sekä välillä syliä. En todellakaan sano, että äitiys olisi ollut helppoa silloinkaan - mutta väitän, että äidit saivat silloin toteuttaa omanlaistaan äitiyttä vähemmällä arvostelulla kuin nykyäidit saavat. Nykyään tietoa on helpommin saatavilla, ja ihmisetkin ovat tekniikan ansiosta paremmin perillä toistensa asioista ja elämästä, ja se antaa avaimet myös arvostelulle.

Kukaan ei varmasti ole täydellinen äiti, mutta jokainen äiti varmasti rakastaa lastaan yli kaiken, ja tekee siksi parhaansa. Äitiys ei tosiaan ole helppoa, mutta se on aivan uskomattoman mahtavaa. Ja jokaisena päivänä lapsen kanssa sitä kasvaa ja oppii itsekin. Kunnioitetaan toisiamme ja toistemme tapaa olla vanhempi. Ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme. :) <3