Sivut

18. marraskuuta 2017

Klompelompe - neuleita koko perheelle


Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta

Sain uuden Klompelompen käsiini jo alkusyksystä pian sen ilmestyttyä, ja siitä asti se on odottanut että ehtisin ottaa jonkun sen malleista puikoilleni. Vielä en ole ehtinyt, sillä neulomisaikaa on mulla nykyään tosi vähän, ja se mitä on ollut, on mennyt tarveneulontoihin. Oon neulonut vauvalahjoja, sekä sukkia omalle pojalleni ja pojan serkuille tarpeeseen, niin ja suunnitellut sekä testineulonut yhtä pian alkavaa yhteisneulontajuttua jonka perään muutamat teistä on kyselleetkin.. ;) Infoilen asiasta lisää kyllä piakkoin, malttakaa vielä hetki. :)


Klompelompen ensimmäisen osan sain joululahjaksi viime vuonna, ja ihastuin ihan täysin sen kauniisiin, ajattomiin malleihin. Niinpä odotinkin vesi kielellä seuraavaa osaa, ja aivan yhtä ihana on kyllä tämäkin! Klompelompen mallit on ajattomia ja tyylikkäitä, sellaisia että näitä taatusti neulotaan vuosia eteenpäin. Klompelompe on kahden norjalaisäidin, Hanne Andreassen Hjelmåsin ja Torunn Steinslandin luomus, ja tuo ensimmäinen osa olikin ilmestymisvuonna 2015 myydyin tietokirja Norjassa. Siinä missä ensimmäinen osa keskittyi lasten neuleisiin, on tässä toisessa osassa useita malleja myös aikuisille, niin naisille kuin miehillekin. Ohjeita on kirjassa yhteensä yli 60, ja ne on jaettu kolmeen eri taitotasoon, joten neulottavaa löytyy niin aloittelijalle kuin kokeneellekin neulojalle.

Klompelompessa ihastuttaa kokonaisuus; kauniiden neulemallien lisäksi kirja on jo itsessään tosi kaunis! Värimaailma on harmoninen, kuvat ovat upeita ja kirja on tosi kauniisti toteutettu. Mallit puolestaan yhdistävät mielestäni hyvin perinteistä ja modernia; on herkkää pitsineulosta, perinteikästä norjalaisneuleiden henkeä, romanttista ja graafistakin. Klompelompen kaikki mallit ovat silti tätä päivää; ne ovat yhtäaikaa sekä moderneja että ajattomia. Kirja on silloin aika täydellisesti onnistunut, kuin kirjaa selatessaan jokainen sivu aiheuttaa ihastuneita henkäyksiä!

Mä en vieläkään tiedä mistä mallista aloittaisin, mutta ainakin pipoja, itselle neuletakki ja Juliukselle villahousut, villahaalari ja neuletakki olis kiva saada tehtyä. Hmmm, mistähän sitä neulomisaikaa saisi kaikkeen tuohon? :D

Joko te ootte tutustuneet Klompelompeen? :)

8 kommenttia:

  1. Mulla on tuo aiemmin ilmestynyt kirja, mutta en ole vielä ehtinyt tehdä mitään! Ihania ohjeita kirja täynnä. 😊

    VastaaPoista
  2. Ihanalta vaikuttaa! Tää on kirjoitettu joulupukille toivelistaan, toivottavasti pukki muistaa. Edellinen kirja löytyy ja sitä tulee usein selattua ja jotain on jo ehtinyt toteuttaakin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pukki toteuttaa toiveesi. :) Nämä kirjat on niin ihania! <3

      Poista
  3. Nää on kyllä tosi ihania kirjoja! Mulla on kumpiki. Ekasta oon viime talvena testannu useamminki ohjeen. Tästä uuesta oon tehny peikkonen kaulurin ja myssyn tytölle. Ja just tilasin langat vauvan villahousuihin.

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka ihania ohjeita! :D Olisipa joskus aikaa ryhtyä neulomaan jotain ihanaa. Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo haluaisin neuloa nämä kaikki kun vana olisi sitä aikaa!

      Poista