Sivut

25. tammikuuta 2018

Spontaani blogitauko


Tuli sitten pidettyä spontaani kuukauden blogitauko, pisin minun blogini yli kahdeksanvuotisella taipaleella. Ei tosiaan ollut tarkoitus, mutta päivät ja viikot vain vieri. Ilmiön nimi taitaa olla ruuhkavuodet. :D Syksyllä alkanut uusi arki uuden työn ja pojan päiväkodin aloituksen parissa on vaatinut paljon energiaa, ja touhukkaan taaperon kanssa ne lyhyet illatkin menee melkoisessa vilskeessä. Lisäksi ollaan sairasteltu useammat flunssat sekä joulukuussa että nyt tammikuussa, joten blogille ei vaan ole ollut aikaa tai jaksamistakaan.



Aina pitkäksi venähtäneen postaustauon kanssa käy ainakin mun kohdallani myös niin, että kynnys kirjoittaa kasvaa kasvamistaan. Tuntuu, ettei tiedä mistä aloittaisi - millä katkaisisi hiljaisuuden. Varsinkaan kun hiljaisuudelle ei ole ollut mitään erityistä syytä, on vain kiireinen arki joka on vienyt mukanaan. Yksi ongelma on tietysti myös tässä pimeässä vuodenajassa, jonka vuoksi kuvaamattomia käsitöitäkin on kertynyt useita odottamaan. Siinä missä kesä-aikaan ommeltuani uuden mekon saatoin pyytää miestä nappaamaan kuvat pikaisesti pihalla vaikka iltaseitsemältä, nyt täytyy odotella sitä kuukauden ainoaa lauantaita jolloin ollaan kumpikin kotona niinä kahtena valoisana tuntina... :D Kuvaaminen on siis vähän haastavampaa, ja siksi mulla onkin kuvaamatta vielä vaikka kuinka monta viime vuoden puolella ommeltua vaatetta. 

Mutta täällä siis ollaan, ja kaikki on hyvin. :) Arki on kiireistä, mutta en ole katoamassa mihinkään täältä blogistakaan. Hiljaisuuden kynnys on nyt ylitetty, joten eiköhän tämä tästä lähde taas rullaamaan. On nimittäin ollut kova ikävä bloggaamisen pariin, sillä johan tätä on niin monta vuotta tullut harrastettua.

Ajattelin tehdä viime vuoden käsitöistäkin perinteisen vuosikoosteen, mutta ennen sitä mun täytyisi saada kuvattua ja postattua ne loput viime vuoden käsityöt. :D Ainakin parit sukat on postaamatta, ja joulukuussa ommellut muutamat vaatteet on kuvaamattakin vaikka ovat ahkerassa käytössä. Nyt lupaan skarpata ja saattaa ne pian tänne blogin puolellekin. Kevättä ja valoisampia päiviä kohtihan tässä mennään koko ajan. 

Mitä teille kuuluu? :) Vieläkö ootte siellä?

2 kommenttia:

  1. Kuukausi sinne tai tänne, ei hätää. :) Täällä ollaan. Iloa alkaneeseen vuoteen!

    VastaaPoista