Sivut

4. kesäkuuta 2018

Pienen pojan iso sänky

Yhteistyössä Veken Kaluste

Meillä ei ole ollut pojalla vielä omaa huonetta ollenkaan, vaan poika on nukkunut meidän kanssa samassa makuuhuoneessa, ja lelut on säilytetty olohuoneessa. Monia tämä ratkaisu on tuntunut ihmetyttävän, mutta meille se on sopinut - ja ollut myös vähän olosuhteiden sanelemaakin kun kolmiossa asutaan, ja työhuoneellekin on ollut tarvetta. Nyt kun meidän perhe on elokuussa kasvamassa pienellä nyytillä, ollaan kuitenkin siinä tilanteessa että kotia järjestellään uudelleen. Uskomme, että Julius saisi nukuttua paremmin omassa huoneessaan, kun vauvan yöllinen elämä ei häntä herättelisi yhtenään. Tällä hetkellä meillä nimittäin nukutaan hyvin, joten mielellään jatkaisimme esikoisen hyviä yöunia myös kuopuksen syntymän jälkeen. Ihan lähellä poika tulee nukkumaan uudessa huoneessakin, sillä huoneet ovat vastakkain eikä matkaa pojan sängyltä meidän sänkyymme tule kovin montaa metriä - edelleen on ovi auki myös pojan kömpiä äidin kainaloon jos yöllä alkaa siltä tuntua. Mutta minun entisestä kainaloon käpertyjästä on muutenkin viime kuukausina kasvanut ihan omasta tahdostaan omassa sängyssään koko yön nukkuva poika, joten sinänsä aika uuteen isompaan sänkyyn ja uuteen huoneeseen siirtymiseen voisi olla nyt muutenkin kypsä.





Niinpä ajankohtaiseksi tuli uuden sängyn hankkiminen, ja sille tilan raivaaminen työhuoneeseen. Kokonaan omaa huonetta ei pojalle vielä pystytä järjestämään, mutta eipä hän toisaalta vielä sellaista kaipaakaan. Joudutaan nimittäin jättämään pojan huoneeseen edelleen tietokonepöytä, jotta huone toimii jatkossakin myös työhuoneena esimerkiksi etätyöpäivinä, mutta muuten huone on tarkoitus pyhittää Juliuksen levolle ja leikille.

Tutkittiin tosi paljon erilaisia sänkyvaihtoja, ja eniten meidän silmää miellytti ja meidän tarpeisiimme parhaiten vastasi Veken Emma- lastensänky*, joka on siro mutta tukeva jatkettava lastensänky. Sänky kasvaa lapsen mukana, sillä sitä voi jatkaa välillä 100-189 cm. Me ostettiin sänkyyn samalla myös sängynaluslaatikko*, koska säilytystilaa ei ole ikinä liikaa. Tilattiin myös sänkyyn sopiva Familonin Karhunen- lastenpatja* sekä Familonin HipHop- petauspatja* samalla, koska mulle on tärkeää että lapsellakin on käytössään hyvä patja ja muut vuodevaatteet. Vekellä on valikoimassaan myös tosi kivan näköisiä kerrossänkyjä ja parvisänkyjä, noita harkitaan varmasti tulevaisuudessa kun lastenhuoneeseen täytyykin saada toinenkin napero nukkumaan.





Tästä sängystä taaperonkin on helppo kivuta itse pois, mutta toisaalta laitoja on sen verran sopivasti että tippumaan ei sängystä nukkuessaan pääse. Tosi hyvä sänky siis ensimmäiseksi lastensängyksi pinnasängyn jälkeen. Meillähän Julius on nukkunut tähän asti pinnasängyssä, siitä on vain otettu laita pois ja laskettu pohja matalalle. Nyt on kuitenkin pian aika antaa pinnasänky pikkusisarukselle, ja siirtyä isompaan sänkyyn. Julius on ollut uudesta sängystään ihan tosi innoissaan, ja nukkunut siinä jo päikkäreitä - mutta yöunille hän on vielä kipittänyt aina meidän makkariin vanhaan sänkyynsä. Välillä hän on halunnut mennä nukkumaan uuteen sänkyyn uuteen huoneeseen, mutta ennen nukahtamista tullut katumapäälle ja halunnut vielä äidin ja isin huoneeseen.

Ei olla pakotettu tai kiirehditty uuteen sänkyyn ja huoneeseen nukkumaan siirtymistä, sillä uskon että siirtyminen uuteen huoneeseen sujuu helpommin ja mukavammin kun aloite tulee lapselta itseltään. Ja Julius on luonteeltaan sellainen, että kaipaa ehkä vähän asioiden kypsyttelyä päässään ennenkuin toteaa olevansa valmis - niin kävi myös talvella siirtymisessä perhepedistä kokonaan omaan sänkyyn josta oli otettu laita pois. Silloinkin omassa sängyssä käytiin ensin leikkimässä, lukemassa ja nukkumassa päikkäreitä parin viikon ajan, kunnes poika itse yhtenä päivänä totesi nukkuvansa yön omassa sängyssään. Ja niin hän nukkui, illasta aamuun asti - ja siitä lähtien joka yö, vaikka oli siihen asti nukkunut mieluiten minun kainalossani.

Ei meillä kiire ole saada poikaa omaan huoneeseensa, vaikka sikäli haluaisin sen tapahtuvan selkeästi ennen vauvan syntymää, ettei poika yhdistä siirtymistä vauvan tuloon ja siihen että hän "joutuu pois" vanhempien makuuhuoneesta vauvan vuoksi. Mutta onhan tässä elokuuhun vielä aikaa. :) Meidän makkarissa ei myöskään ole tilaa tälle isommalle lastensängylle, joten senkään vuoksi Julius ei voi jatkaa meidän makkarissa nukkumista.



Ompelin muuten sänkyyn päiväpeiton kaapissa odottaneesta Ikean puuvillasta, ja toisena puolena on fleeceviltti. Mustavalkoinen päiväpeitto miellyttää mun silmääni, sillä väriä tuovat sitten tyynyt, pehmolelut ja muut lelut. Huoneen sisustaminen on muutenkin vasta alkutekijöissään, uudet verhot olisi tarkoitus jossain vaiheessa hankkia, ja seinälle ainakin jotain hyllyä sekä tauluja. Myös huoneen yhden seinän maalaaminen tai tapetoiminen houkuttaisi, mutta se jääköön vielä hamaan tulevaisuuteen - nyt on vielä monta kiireellisempääkin projektia työn alla. :)


*Tuotteista saatu alennusta blogiyhteistyön myötä

2 kommenttia:

  1. Hei! Kiitos kivasta blogista. Oisin kysynyt tästä sängystä että onko tämä aivan valkoinen vai valkoisella lakattu? Löysin kaksi paikkaa missä tätä myydään ja toisessa lukee "valkoinen", toisessa "valkolakkaus" ja mietin että onko se sama sänky...Kiitos vastauksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) <3 Tämä sänky on valkoiseksi maalattu, ei siis pelkästään lakattu :)

      Poista