Sivut

30. marraskuuta 2019

Huomenna se alkaa - Adventtisukkien yhteisneulonta


Marraskuun viimeinen lauantai, päivä ennen ensimmäistä adventtia - sehän tarkoittaa että on aika kaivella sukkapuikot ja langat esiin odottamaan huomista! Huomenna alkaa siis taas Adventtisukkien yhteisneulonta, neljäs vuosi jo peräkkäin - tästähän on tullut jo perinne. :) Lähdetkö mukaan neulomaan?



Esitietona siis, että neulotaan naisten kirjoneulesukat. Tarvitset siis sukkapuikot kokoa 3,5 (tai oman käsialasi mukaan joko pienemmät tai isommat), sekä kolmea väriä Novitan 7 veljestä- lankaa tai vastaavan paksuista lankaa. Minun värini tälle joululle ovat viininpunainen, joulunpunainen ja kirkas valkoinen. Toki väreiksi voit valita mitkä tahansa muutkin, mutta kannattaa huomioida että väreillä on tarpeeksi kontrastia jotta kuviot erottuvat. :)

Kuten aiempinakin vuosina, olen halunnut pitää ohjeet simppeleinä ja lankajuoksut lyhyinä jotta mukaan neulomaan voi lähteä sellainenkin jolle kirjoneuleet eivät ole ennestään tuttuja. Rohkeasti siis mukaan neulomaan!

Homma toimii siis niin, että julkaisen Adventtisukkien ohjeen neljässä osassa - yhden osan jokaisena adventtisunnuntaina, ja näistä neljästä pätkästä ohjetta valmistuu naisten kirjoneulesukat. Ajastan ohjeet niin, että uusi pätkä ohjetta on täällä blogissa aina adventtisunnuntain aamuna klo 7.00 (ja instaan ja facebookiin päivitän sitten aamupäivän aikana kun ehdin koneen ääreen).

Edellisvuosien Adventtisukkien ohjeet löytyvät täältä ja täältä, sekä viime vuoden Adventtilapasten ohje täältä. Jos kirjoneuletekniikka on vielä hakusessa niin kannattaa myös lukaista läpi tämä postaukseni, jossa on vinkkejä onnistuneeseen kirjoneuleeseen.

Huomenna aloitetaan, jännittävää! :)

23. marraskuuta 2019

Oulun Kädentaitomessut


Lippu Oulun Kädentaitomessuille saatu

Oulun Kädentaitomessut on yksi mun syksyjen kohokohdista, jota odotan aina monestakin syystä. Tänä vuonnakin järjestin aikatauluni niin, että ehdin piipahtamaan messuilla, vaikka messukäynti jäikin tällä kertaa aika nopeaksi. Yksi suurimmista syistä miksi messuja aina odotan, on se että siellä tapaa paljon tuttuja, mutta lisäksi on ihanaa päästä hiplailemaan käsityömateriaaleja sekä taidokkaita käsitöitä.

Messut olivat siis jo lokakuun puolivälissä, mutta me ollaan sairastettu koko perhe niin urakalla että edellinen kuukausi on mennyt lähinnä niissä merkeissä sekä arjesta selviytymisessä - joten ehdin siis postaamaan messuista vasta nyt.





Hittejä messuilla tänä vuonna mielestäni olivat erilaiset tarvikepakkaukset; niin makrameetöihin, askartelujuttuihin kuin neuleprojekteihinkin. Yksi mun suosikkijutuistani oli Tuiskulan Kotikolon Vanerikko- lankavahti, joka näyttää siltä että se on samalla sekä superkätevä että myös tyylikäs sisustuselementti kätkien nätisti sisäänsä keskeneräisen työn.

Oli muuten harvinaista että olin messuilla ihan yksin; edellisvuosina mulla on ollut aina lapsi mukana joko kantoliinassa tai rattaissa - mutta nyt pääsin piipahtamaan ihan itsekseni. Messuilla olis ollut erilaisia työpajajuttujakin, mutta harmillisesti mulla ei ollut tänä vuonna aikaa jäädä tutustumaan tai osallistumaan niihin.

Tänä vuonna messuostokseni jäivät aika pieniksi, ihan siitä syystä että aikaa käsitöille on ollut niin vähän (ja materiaaleja kotona kaapeissa sen sijaan kaikkea muuta kuin vähän...), että en viitsinyt hamstrata tarvikkeitakaan. Kaikkea ihanaahan olisi kyllä ollut tarjolla, mutta ajattelen että niitä ihania lankoja, kankaita ja askartelujuttuja tulee koko ajan uusiakin. Ostin siis vain yhtä kangasta, muutaman puisen renkaan, kalenterin ja kuivalihaa.



Kävittekö te käsityömessuilla? 


10. marraskuuta 2019

Isä, joka ottaa reppuselkään ja antaa kovimmat vauhdit keinussa






Postauksen kuvat on  loppukesältä/alkusyksyltä. Ohimennen oikeista tilanteista napattuja isän ja poikien hetkiä.


Pojillani on isä, joka...

huolehtii, hoivaa, kutittelee, kantaa reppuselässä, tekee paperilennokkeja, rakentaa legorakennelmia, painii, opettaa, kannustaa, antaa keinussa kovat vauhdit, jaksaa juosta ja telmiä, kehuu ja ihailee, korjaa rikkoutuneet lelut, ottaa mukaan lumitöihin, nappaa kainaloon sohvalle, rakentaa isoimmat lumilinnat ja korkeimmat lumiukot yhdessä poikien kanssa, leikkii ja leikittää, vetää rajat, pitää kädestä, on valmiina ottamassa vastaan, opettaa mailapelejä, silittää, puhaltaa pipeihin, halaa ja pussaa, peittelee yöllä, nukuttaa ja nukahtaa käsi kädessä, rakastaa ja on turvallinen.

Uskon, että poikieni isä tulee opettamaan pojat luistelemaan, hiihtämään, pyöräilemään, pelaamaan ja liikkumaan. Pojillani on isässään hyvä miehen malli, joka on turvallinen, luotettava ja rakastava. Hän näyttää, että isä vetää rajat ja on tiukkakin, mutta samalla myös lämmin. Isä ottaa yöllä kainaloon jos lapsi herää yöllä, käy peittelemässä ennenkuin menee itse nukkumaan, antaa iltapusut ja kertoo että rakastaa. Isän malli opettaa, että mieskin laittaa ruokaa, siivoaa ja ottaa syliin. Toivon poikien oppivan, että isä auttaa aina ja isälle voi aina soittaa.

Ihanaa Isänpäivää omalle rakkaalleni, olet paras isä pojillemme. <3 Liian harvoin tulee kiireisessä arjessa sanottua toiselle, että hoidat hyvin tämän homman, olen ylpeä sinusta ja siitä että juuri sinä olet isä minun lapsilleni. Arki on joskus raskasta, mutta yhdessä siitä tule kevyempää.