Sivut

24. marraskuuta 2013

Parasta lauantaissa


Lauantaissa parasta on....


- Tieto siitä, että ei tarvitse herätä kellonsoittoon 6.30, vaan saa nukkua. Niin, tieto siitä riittää, vaikka harvemmin nukunkaan pitkään. Yleensähän herään silti puoli kahdeksalta, tai viimeistään kahdeksalta. Mutta se että saisi nukkua on mukava tieto. Ja sen vuoksi perjantai-iltana ei tarvitse kytätä kelloa, että ehtii nukkua tarpeeksi, vaan voi valvoa lauantain puolelle jos huvittaa.

- Siisti ja raikas koti


- Lauantaipuuhat, joita on usein koko viikko odotettu. Se voi olla tulossa olevat vieraat, joita varten on leivottu, joku mukava meno, tai vaikkapa sovittu shoppailukierros.

- Juuri vaihdetut puhtaat lakanat ja puhtaat pyyhkeet

- Iltalenkki ja sen jälkeinen sauna

- Leffaillat kotisohvalla



- Lauantaiherkut. Laitetaan ehkä vähän parempaa ruokaa kuin arkena, ja herkutellaan myös makealla.

- On aikaa lukea kirjaa ja aikaa käsitöille, sekä aikaa surffailla netissä ja lukea läpi lempiblogeja

- Lauantaissa parasta on myös se, että vielä lauantaina viikonloppu tuntuu loputtoman pitkältä hyvällä tavalla, tuntuu että on aikaa tehdä sitä ja tätä ja vielä tuotakin.


Ja kaikista parasta on, että lauantaissa on sopivassa suhteessa sekä täydellisen rentoja ei-tehdä-mitään -lauantaita, että niitä lauantaita kun puuhaa ja vilskettä riittää. Että joskus lauantaisin tulee vieraita, käydään itse kylässä tai vietetään vaikka päivä kaupungilla, mutta että on myös niitä lauantaita kun poistutaan kotoa korkeintaan hakemaan kaupasta karkkia ja käymään pienellä lenkillä yhdessä miehen kanssa. Oon viimeiset viisi vuotta ollut pääasiassa lauantait töissä, mutta tänä syksynä uuden työn myötä olen saanut alkaa nauttia viikonloppuvapaista, ja kyllä ne vaan tuntuu mukavilta. <3


Mikä teistä on parasta lauantaissa?


4 kommenttia:

  1. Viime maanantaina työt aloittaneena pakko sanoa, että parasta kyllä on juurikin se, ettei tarvitse herätä 6.30! :D Samaten sitä tietysti odottaa niitä viikonlopuksi sovittuja juttuja. Toisaalta tänä viikonloppuna olin iloinen siitä, ettei ollut mitään sovittuja menoja. Tässä ennen joulua kun on tiedossa jos jonkinlaista pippaloa (viime lauantaina viimeksi), niin oli kiva saada olla edes yksi vkl rauhassa kotosalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on ihanaa kun välillä on niitäkin viikonloppuja kun ei ole yhtään mitään suunnitelmia, saa olla vain kotona ja tehdä omia juttuja. :)

      Poista
  2. Nuo asiat ovat kyllä minunkin suosikkejani! Parasta on ehkä... lauantaiaamu kun tuntuu siltä kuin pieni loma olisi alkanut. Sunnuntaina alkaa jo miettiä maanantaita ja tulevaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on totta, lauantaina on vielä ihan huoleton fiilis seuraavan viikon suhteen ja se on mukavaa, kun seuraava viikko tuntuu vielä olevan kaukana ja koko viikonloppu on edessä. :) Sunnuntaina jo seuraava viikko käy väkisinkin mielessä.

      Poista