Sivut

17. elokuuta 2014

Helpot kanaleivät


Yksi meidän luottoresepteistämme on kanaleivät, ollut jo lähemmäs kymmenen vuotta. Se toimii aina kun tekee mieli jotain nopeaa ja helppoa mutta ruokaisaa suolaista syötävää, niin ruuaksi töiden jälkeen kuin lauantai-iltaisin parempana herkkunakin.

Alunperin tämän ohjeen oli veljeni ja tyttöystävänsä (nykyään vaimonsa) bonganneet muistaakseni jostain lehdestä, ja tätä porukalla testattiin sitten jonain viikonloppuna vanhempieni luona jossa silloin vielä itsekin asuin. Ja kaikille maistui! Mäkin taisin näiden myötä alkaa tykätä punasipulista.

Ajan myötä ohje on vähän muotoutunut, mutta edelleen tää maistuu paremmin kuin hyvin.

Kanaleivät
(ohjeesta riittää helposti varmaan neljälle-kuudelle hengelle mahan täytteiksi)

Tarvitset:
Paahtoleipää (tumma monivilja tai graham on näihin parasta)
300 g hunajamarinoitua kanaa suikaleina
1 punasipuli
n. puolikas kurkku
n. 1,5 tuubia maustamatonta majoneesia (me käytetään yleensä Rainbown Kevytmajoneesia, se on parasta)

Tee näin:
Paista kanasuikaleet pannulla kypsiksi ja anna jäähtyä jonkin aikaa. Pilko punasipuli sekä kurkku pieniksi paloiksi sekä sekoita ne majoneesin kanssa yhteen kulhossa. Lisää sekaan vähän jäähtyneet kanasuikaleet. Paahda paahtoleipäviipaleet, lusikoi kanatäytettä paahtoleivälle ja nauti!

Me syödään leivät kotona yleensä ihan sellaisinaan, mutta hienomman esillepanon halutessasi voit leikata leivistä kolmioleipiä, ja laittaa hatuksi vielä toisen paahtoleipäviipaleen, jolloin täyte jää leipien väliin.

Kannattaa testata myös paprikan lisäämistä täytteeseen, sekin sopii hyvin. :) Ja nämä leiväthän maistuu hyvältä myös seuraavana päivänä, me yleensä tästä määrästä syödäänkin näitä leipiä sit kaksi päivää peräjälkeen... ;)



Meidän kesken kotona nämä leivät tunnetaan termillä Herkkuleivät.

Joku vastaava tahna esimerkiksi tonnikalasta tai lohesta maistuisi varmasti myös, vinkatkaahan omat suosikkinne! Olis kiva löytää tämän rinnalle muitakin vastaavia reseptejä, ennenkuin kyllästytään tähän yhteen! :)


2 kommenttia:

  1. Nam, kuulostaa tosi hyvältä! Nämä lähtevät varmasti testaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Nää on niin helppoja ja nopeita :)

      Poista