Äitiyskö helppoa?

Oon nyt yli puolitoista vuotta kantanut nimikettä äiti, mikä on maailman parasta ja ihaninta. Jo ekoista päivistä lähtien oon kuitenkin saanut huomata, että tää ei tosiaan oo mikään helppo virka, sillä äitinähän ei voi mitään tehdä oikein. Siis sikäli oikein, että kaikilla on mielipiteensä kaikkeen lastenkasvatukseen liittyvään, ja kaikki eri tavat tehdä ovat vääriä. Kärjistän toki, mutta siltä se vaan usein tuntuu. Teen niin tai näin, niin joku arvostelee. Vaikka tosiasiahan on, ettei kukaan muu kuin minä näe kokonaiskuvaa äitiydestäni. Mies toki näkee suuren osan, mutta kaverit, sukulaiset, puolitutut somessa ja neuvolantäti näkevät vain pieniä paloja kokonaiskuvasta. Siksi onkin niin hullua, että kaikilla on silti sanansa sanottavana.

Jo synnärillä hämmennyin monista neuvoista, jotka olivat ristiriidassa keskenään. Toinen kätilö muistutti että aina syötön jälkeen täytyy vauva röyhtäyttää, ja toinen sanoi ettei tarvitse jos ei ole pulautteluongelmia. Kolmas kätilö muistutti että ikinä ei saa sitten nukahtaa vauvaa yöllä imettäessään, ja neljäs kehotti että olisi tosi hyvä vaan jos oppisi nukkumaan itsekin samalla kun vauva on rinnalla yöllä. Yksi kätilö käski tarkkailemaan koko ajan imettäessä että vauva saa ilmaa, ja mielellään painamaan kädellä rintaa - ja toinen kätilö nauroi että höpsistä, kyllä se vauva itse osaa ja ettei vauva voi rinnalle tukehtua. Ja näitä esimerkkejä riittää... Tosi paljon ohjeita, jotka kumosivat juuri toiselta saadun ohjeen. Tuoreena äitinä olin aika hämilläni näistä neuvoista, enkä oikein tiennyt mitä niistä noudattaisin. Olin ihmeissäni neuvojen kirjavuudesta, ja siitä että niitä tuli kovalla syötöllä joka tuutista. Olin ajatellut luottaa äidinvaistooni, mutta yhtäkkiä en tiennytkään että ketä kokenutta neuvojaa kuuntelisin, kun neuvot kumosivat toinen toisensa.

Lastenkasvatus, vauvanhoito ja imetys, sekä vauvan ruokailu ovat asioita joihin neuvojia riittää. Ohjeita tulee neuvolasta, lääkäristä, synnäriltä, omilta vanhemmilta ja puolison vanhemmilta, kavereilta joilla on jo omia lapsia, ja niiltä kavereilta joilla ei ole omia lapsia, naapureilta, työkavereilta, sukulaisilta, satunnaisilta ihmisiltä kaupungilla - ja sitten on vielä netti vertaistukineen ja valitettavasti myös arvostelijoineen. On hienoa että apua löytyy ja vinkkejä jaetaan, mutta joskus se kyllä tuntuu kieltämättä tosi raskaalta ja stressaavalta että ikinä mikään ei voi mennä oikein, sillä noudattamalla toisen neuvoa saat toisen kauhistelemaan toimintaasi, ja taas toisinpäin. Loppupeleissähän merkitystä on vain sillä, että vauva ja perhe voivat hyvin ja että vanhemmat toimivat parhaaksikatsomallaan tavalla, joka toimii heillä parhaiten. Kukaan perheen ulkopuolinenhan ei oikeasti voi tietää millaista arki perheen sisällä on, joten kukaan muu ei voi tietää paremmin toimivia keinoja. Kukaan ei myöskään ole täydellinen, mutta toki lähtökohtaisesti jokainen äiti tekee varmasti parhaansa. Ja silloin kun tekee parhaansa, tuntuu toki ikävältä että sitä omaa parasta suoritusta arvostellaan.

Usein myös unohtuu, että jokainen lapsi on yksilönsä. Se mikä toimii toisella, ei toimi toisella. Ei ole mitään yleispäteviä neuvoja joita säntillisesti noudattamalla kasvatat täydellisiä yksilöitä - kunpa olisikin. Täytyy vaan yrittää kuunnella omaa lastaan ja omaa sydäntään, lukea ehkä vähän kasvatusoppaita ja valita niistä ne helmet jotka sopivat omaan ajatteluun ja perheeseen, sulkea korvat arvostelijoilta ja luottaa siihen, että parhaansa kun tekee niin se riittää. Ja luottaa siihen, että jos rakkaudella ja sydämellä kasvattaa niin hyvä siitä lapsesta kasvaa. Vaikka oppisikin kuivaksi myöhemmin kuin naapurin lapsi tai olisi jääräpäisempi tapaus kuin serkun lapset. Käytännön asiat kyllä lutviutuvat, tärkeämpää on se henkinen puoli.

Mulle tärkeintä on kasvattaa pojastani lämminsydäminen ja muita ajatteleva poika, joka antaa omastaan ja osaa pyytää anteeksi. Joka on ystävällinen eikä kiusaa tai puhu ilkeästi muista ihmisistä. Toivon, että hänestä tulee rohkea ja hyvän itsetunnon omaava poika, joka puhuu ja pussaa. Saa olla vilkas ja saa olla temperamenttinen, saa olla herkkä ja saa itkeä.

Meidän taaperolla on temperamenttia koko kylän edestä ja todella vahva oma tahto, mutta myös leveä hymy ja lämmin sydän. En pääse helpolla tämän pojan kanssa, mutta jos hän paljon ottaa niin paljon hän myös antaa. Märkiä pusuja ja lämpimiä halauksia satelee, ja joka päivä hämmästyn siitä miten fiksu tuo taapero onkaan.

Aina joku kadehtii, joku arvostelee ja joku taivastelee, mutta tärkeää on osata jättää arvostelijat omaan arvoonsa. Seistä perheenä yhtenä rintamana, omien valintojensa takana tietäen, että parhaamme tehdään. Eihän sillä pitäisi olla merkitystä mitä naapuri tai serkku meidän perheen nukkumisjärjestelyistä, ruokailuista tai lastenkasvatusmetodeista on mieltä, vain sillä pitäisi olla merkitystä että vanhemmilla on yhteinen linja, ja että vanhemmat arvostavat toisiaan ja tapojaan olla vanhempi. Tärkeintä on toimia lapsen parhaaksi, ja olla yksi vahva yksikkö perheenä. Vertaistuki on ihan mahtavaa, ja on upeaa että on keneltä kysyä neuvoa kun sitä tarvitsee - mutta joskus tuntuu että kaikesta informaatiosta tulee ihan ähky, ja neuvojen ristitulessa on vaikea kokea olevansa hyvä ja riittävä äitinä, vaikka itse tietäisi toimivansa juuri omalle perheelleen sopivimmalla tavalla.

Raakaa on välillä se, että vielä nykymaailmassakin arvostelu kohdistuu yleensä enemmän äitiin kuin isään. Äitien odotetaan ja oletetaan kantavan päävastuun lapsista ja perheestä, joten kasvatus- ja lastenhoitokysymyksissä paine ja vastuu kaadetaan äitien harteille.

Ei äitiys ole ollut helppoa isovanhempiemmekaan aikaan kun kuuden lapsen lisäksi piti hoitaa karja ja koti, mutta silloin ympäristön vaatimukset äitiyttä kohtaan eivät olleet niin isoja kuin nykypäivänä. Vielä muutama vuosikymmen sitten tärkeintä oli, että lapset olivat puhtaasti puettuja ja saivat ruokaa sekä välillä syliä. En todellakaan sano, että äitiys olisi ollut helppoa silloinkaan - mutta väitän, että äidit saivat silloin toteuttaa omanlaistaan äitiyttä vähemmällä arvostelulla kuin nykyäidit saavat. Nykyään tietoa on helpommin saatavilla, ja ihmisetkin ovat tekniikan ansiosta paremmin perillä toistensa asioista ja elämästä, ja se antaa avaimet myös arvostelulle.

Kukaan ei varmasti ole täydellinen äiti, mutta jokainen äiti varmasti rakastaa lastaan yli kaiken, ja tekee siksi parhaansa. Äitiys ei tosiaan ole helppoa, mutta se on aivan uskomattoman mahtavaa. Ja jokaisena päivänä lapsen kanssa sitä kasvaa ja oppii itsekin. Kunnioitetaan toisiamme ja toistemme tapaa olla vanhempi. Ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme. :) <3

Tuutteko mukaan neulomaan Adventtisukat 2017?

Siinäpä se kysymys olikin jo otsikossa, ootteko mukana? :)

Muutamat teistä on kyselleetkin jo syksyn mittaan, että tuleeko tänä vuonna adventtisukkien yhteisneulontaa - ja oon luvannut että tulee. :) Viime vuonna oli niin kivaa neuloa yhdessä ja seurata teidän sukkienne valmistumista, että ehdottomasti halusin kehitellä samanlaisen projektin tällekin vuodelle. Adventtisukkia valmistuikin viime vuonna valtava määrä, en tiedä lukumäärää mutta satoja ainakin taatusti - ihan hurjaa! :)

Lapasten yhteisneulontakin on ollut mulla suunnitelmissa, ideaahan väläyttelin jo vuosi sitten, mutta se jää vielä johonkin toiseen ajankohtaan - nyt neulotaan yhdessä jälleen Adventtisukat. :) Hommahan toimii siis niin, että jokaisena adventtisunnuntaina julkaisen pätkän ohjetta, ja näistä neljästä pätkästä valmistuu naisten villasukat.

Sen verran paljastan jo nyt, että sukat ovat kirjoneuletta, ne eivät ole polvipituiset, ja ne neulotaan Novitan 7 veljestä- langasta (tai vastaavan paksuisesta langasta). Minun värini Adventtisukkiini ovat tänä vuonna punainen ja valkoinen, mutta sukkiin sopii toki muutkin värit - ne voit vapaasti valita oman mieltymyksesi mukaan. Vaikka neulotaankin kirjoneuletta, niin mukaan voi lähteä sellainenkin joka ei ole aiemmin kirjoneuletta neulonut - ei ole tulossa hurjan pitkiä lankajuoksuja joten selviätte kyllä. :)

Tuutko mukaan neulomaan? :) 

Viikonlopun ompelut

Viikonlopun aikana valmistui pari ompelusta itselleni, pitkä toppi sekä tunika/mekko. Molemmat kankaat on Verson Puodista; värikkäämpi on kauan kaapissa hilloamani Kaisa Kartelan suunnittelema Elämän pauloissa -trikoo, ja mustaharmaa on Leena Rengon suunnittelema Ruusut- trikoo. Tuo Elämän pauloissa ihastutti mut heti ensi näkemältä, ja se on kesästä asti odotellut inspistä että mitä siitä tekisin. Tein sitten pitkän topin, koska sellaiselle oli mun kaapissa tarvetta.

Molemmat kaavat on muokattu Ommellisen mekkokaavan pohjalta. Elämän pauloissa- trikoosta tein pitkän topin, ja ruusuista tunikan/mekon joka on edestä lyhyempi kuin takaa. Näistä tuli sellaisia perusvaatteita, joita tulee kyllä taatusti pidettyä paljon. :)

Oon viikonlopun seurannut somesta Tampereen kädentaitomessujen meininkejä, ja vitsit että olis ollut kiva olla mukana! Ensi vuonna sitten. :)

Klompelompe - neuleita koko perheelle

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta

Sain uuden Klompelompen käsiini jo alkusyksystä pian sen ilmestyttyä, ja siitä asti se on odottanut että ehtisin ottaa jonkun sen malleista puikoilleni. Vielä en ole ehtinyt, sillä neulomisaikaa on mulla nykyään tosi vähän, ja se mitä on ollut, on mennyt tarveneulontoihin. Oon neulonut vauvalahjoja, sekä sukkia omalle pojalleni ja pojan serkuille tarpeeseen, niin ja suunnitellut sekä testineulonut yhtä pian alkavaa yhteisneulontajuttua jonka perään muutamat teistä on kyselleetkin.. ;) Infoilen asiasta lisää kyllä piakkoin, malttakaa vielä hetki. :)


Klompelompen ensimmäisen osan sain joululahjaksi viime vuonna, ja ihastuin ihan täysin sen kauniisiin, ajattomiin malleihin. Niinpä odotinkin vesi kielellä seuraavaa osaa, ja aivan yhtä ihana on kyllä tämäkin! Klompelompen mallit on ajattomia ja tyylikkäitä, sellaisia että näitä taatusti neulotaan vuosia eteenpäin. Klompelompe on kahden norjalaisäidin, Hanne Andreassen Hjelmåsin ja Torunn Steinslandin luomus, ja tuo ensimmäinen osa olikin ilmestymisvuonna 2015 myydyin tietokirja Norjassa. Siinä missä ensimmäinen osa keskittyi lasten neuleisiin, on tässä toisessa osassa useita malleja myös aikuisille, niin naisille kuin miehillekin. Ohjeita on kirjassa yhteensä yli 60, ja ne on jaettu kolmeen eri taitotasoon, joten neulottavaa löytyy niin aloittelijalle kuin kokeneellekin neulojalle.

Klompelompessa ihastuttaa kokonaisuus; kauniiden neulemallien lisäksi kirja on jo itsessään tosi kaunis! Värimaailma on harmoninen, kuvat ovat upeita ja kirja on tosi kauniisti toteutettu. Mallit puolestaan yhdistävät mielestäni hyvin perinteistä ja modernia; on herkkää pitsineulosta, perinteikästä norjalaisneuleiden henkeä, romanttista ja graafistakin. Klompelompen kaikki mallit ovat silti tätä päivää; ne ovat yhtäaikaa sekä moderneja että ajattomia. Kirja on silloin aika täydellisesti onnistunut, kuin kirjaa selatessaan jokainen sivu aiheuttaa ihastuneita henkäyksiä!

Mä en vieläkään tiedä mistä mallista aloittaisin, mutta ainakin pipoja, itselle neuletakki ja Juliukselle villahousut, villahaalari ja neuletakki olis kiva saada tehtyä. Hmmm, mistähän sitä neulomisaikaa saisi kaikkeen tuohon? :D

Joko te ootte tutustuneet Klompelompeen? :)

Palkintopipoja

Järjestin reilu kuukausi sitten blogisynttäreideni kunniaksi jälleen arvonnan, ja pääpalkinnossa yhtenä osana oli ompelemani pipo voittajan valitsemasta kankaasta hänen haluamassaan koossa.

Arvonnan voittaja halusi itselleen pipon aikuisten koossa, ja valitsi kuosiksi mustavalkoisen Uni- trikoon. Arvontavoitoista viestitellessäni ja osoitetietoja tiedustellessani kuulin kuitenkin sattumalta kakkospalkinnon (postikorttien sekä tatuointikuva-arkin) voittajan elävän raskaiden syöpähoitojen keskellä, joten halusin ilahduttaa häntäkin pipolla. Niinpä ompelin hänelle pipon Vesi- kuosisesta trikoosta, ja onnistuinkin yllättämään hänet iloisesti ja tuomaan pienen piristyksen päivään. :)

Pipot on ommeltu Nuppu Printiltä aiemmin saaduista kankaista, ja kaava on PaaPiin kaavakirjasta. Somisteeksi ompelin vielä tekonahkaiset Handmade- merkit.

Puuvahaa pintaan

Mulla on puinen säilytysarkku, jonka oon saanut synttärilahjaksi vanhemmiltani joskus suunnilleen kymmenen vuoden tietämillä (eli melkein kaksikymmentä vuotta sitten!). Se on kulkenut mun mukanani siitä asti, ja tämä on nyt kuudes koti jossa se majailee. Suurimman osan elämästään tuo arkku on ollut käsityöarkkunani, jossa oon säilönyt langat ja tarvikkeet, mutta on se palvellut myös muissa tarkoituksissa - lukioikäisenä keräsin siihen astioita ja muita kodintarvikkeita omilleen muuttamista odottamaan, ja vauvaa odottaessani säilytin siinä ensimmäisiä ostamiani vauvanvaatteita ja tarvikkeita. Lähes jokaisessa kodissa tämä arkku on ollut myös päiväpeitteen laskupaikka öisin. Se on aina ollut käsittelemätön ja puunvärinen, mutta tummunut ja kellastunut vuosien kuluessa. Oon välillä miettinyt sen maalaamista tai käsittelyä, ja vihdoin kesällä se sai valkoisen puuvahan pintaansa. Ja kylläpä sen ilme raikastui!

Arkkua ei ollut ennestään käsitelty mitenkään, joten sitä ei onneksi aluksi tarvinnut hioa ollenkaan. Vahausten välissä hiottiin se kevyesti pariin kertaan, ja puuvahaa taidettiin laittaa yhteensä kolme kerrosta. Vieläkin valkoisemmaksi värin olis saanut lisäkerroksilla, mutta me tykättiin siitä että puu kuultaa läpi.

Aika kiva muutos, suhteellisen pienellä vaivalla. :)

Lokakuun kuulumisia

Blogissa on ollut tosi hiljaista viime viikot, ja tehän jo tiedättekin että se johtuu ihan niinkin yksinkertaisesta selityksestä kuin ajanpuutteesta. Kiireisestä omasta elämästä. Kun yhdistää perhe-elämän touhukkaan taaperon äitinä ja uudessa työssä aloittamisen, niin se on jo itsessään sellainen combo johon tarvitsee aika paljon paukkuja. Mutta sen lisäksi oon lokakuussa muun muassa järjestänyt yhdet yllätys-babyshowerit, viettänyt kaksi viikonloppua syntymäpäiväjuhlissa, ollut kolme viikonloppua reissussa, käynyt työmatkalla Tallinnassa, hoitanut rajun enterorokon sairastanutta taaperoa, ollut itse kunnon äänen vieneessä flunssassa kaksi viikkoa, ollut tutustumassa pojan päiväkotiin viikon, käynyt Oulun kädentaitomessuilla, hankkinut ja nimikoinut päiväkotivaatteita urakalla, ja kestinnyt muutamat vieraatkin - niin ehkei ole ihme jos aikaa ompelulle saatika blogin kirjoittamiselle ei ole tunneittain ollut. :D Melkoinen pyörremyrsky oli meidän lokakuu, niin täynnä ohjelmaa että ilman useampaa to do- listaa ja ajantasalla olevaa kalenteria en olisi selvinnyt. Mutta tiedättekö mitä? Lokakuu oli mahtava! Inhoan tekemisten luettelua, koska niinhän sitä sanotaan että laiska töitään luettelee, mutta onhan tässä tosiaan ollut puuhaa. Mietin viime viikolla lumen alta viime kesäisiä kesäkukanrippeitä kaivaessani, että olishan tämäkin puuha hoitunut helpommin jos sen olis tehnyt ennen lumien tuloa, ja mua hävettikin olla senkin asian kanssa niin jäljessä. Mutta tänään mietin, etten oikeasti olis kyllä ehtinyt tehdä sitä yhtään aiemmin, koska on tässä eletty niin haipakkaa koko syksy. Syksy oli aika kuluttava monella tapaa, mutta onhan tuossa yllä lueteltuna ihan mahtavia juttuja, joten eipä haittaa.

Ei tarvitse kyllä kahta kertaa miettiä mikä oli lokakuun paras juttu, sillä kyllähän se oli mun uusi työpaikkani. Aloitin siis lokakuun puolivälissä suunnittelijana Verson Puodilla. :) Oon ihan innoissani, tämä työ on niin mun juttuni! En aluksi oikein tiennyt mikä olis mun linjanvetoni blogissa, että tuonko miten selkeästi täällä ilmi uuden työpaikkani, sillä aiemmin en juurikaan ole tainnut blogissa mainita työpaikkojani nimeltä. Mutta tämähän on ihan eri juttu jo siksikin, että blogin aihepiiri liippaa nyt hyvin läheltä uutta työtäni... :D Tuntuisi siis hyvin oudolta olla kertomatta täällä missä työskentelen, enkä ehkä edes malttais olla kertomatta kun oon itsekin niin intona. Mutta silti toivon, että ymmärrätte tämän blogin olevan edelleen mun harrastukseni ja vapaa-ajan juttuni, en edelleenkään tuo työasioita tänne blogin puolelle sen enempää kuin aiemminkaan. :) Toki Verson kankaat näkyvät täällä väkisinkin suuressa roolissa tulevaisuudessa, koska työskentelen ihanien kangasrullien ympäröimänä, ja näin ollen kangasostoksien tekeminen on vähän liiankin helppoa. ;D 

Työpaikan jälkeen heti perään seuraavaksi paras uutinen olikin sitten Juliuksen päiväkotipaikka. Sen kanssa näytti aluksi niin huonolta, kun kaikki kaupungin päiväkodit oli ihan täyteen buukattu, eikä meille meinannut löytyä paikkaa millään - kunnes sattumien kautta paikka järjestyikin yhdestä toivomistamme paikoista! On niin kiva viedä poika aamuisin sellaiseen päiväkotiin jossa poika viihtyy, ja josta itselläkin on tosi kiva fiilis. Päiväkodin aloitus on kyllä sujunut uskomattoman hyvin, siitäkin huolimatta että heti alkuun poika joutui varapäiväkotiinkin muutamaksi päiväksi syyslomaviikon takia. Teen loppuvuoden vajaata työviikkoa, mikä pehmentää pojan päiväkotitaipaleen alkua kyllä tosi paljon. Se onkin tuntunut nyt ekojen viikkojen jälkeen tosi hyvältä järjestelyltä tähän alkuun, saa poika totutella rauhassa päiväkotiarkeen, ja minä siihen että joku muu hoitaakin poikaani päivät. :D Koska onhan tämä kieltämättä varsin iso muutos minullekin, varsinkin henkisesti. Tää tilannehan on vähän kuin ottaisi rusinat pullasta, pääsee itse tekemään mielekästä työtä ja poika pääsee leikkimään kavereiden kanssa, mutta silti on myös niitä kotipäiviä kun voin olla läsnä vain poikaani varten. Niin paljon kuin kotona olemisestakin oon nauttinut, niin on kyllä ollut hurjan kivaa palata taas työelämäänkin. :) Tiedän olevani onnekas, kun saan tehdä sellaista työtä josta oikeasti nautin - ei varmasti olis näin hyvä fiilis töihinpaluusta jos työ ei olis näin mielekästä. 

Tänne kuuluu siis hyvää, mutta kiireistä. :)