28. toukokuuta 2010

Ni hao!


Eli matkakuvat osa 2. :) Tämä voisi ehkä olla jopa viimeinen osa, vaikka voisihan noita kuvia lätkiä tänne vaikka puoli kesää. :P


Ilmat oli Shanghaissa lämpimät, mutta aurinko paisto vain kolmena päivänä. Paksut saastepilvet ei osaltaan ainakaan auta, aurinko ei oikeasti pääse paistamaan aina niiden takia. Mutta lämmintä oli, niin lämmintä että usein olo oli inhottavan nihkeän tukala, kun ei juuri tuullutkaan. Naama punaisena mentiin siis puoli lomaa. :D

Voisin jaaritella reissusta vaikka kuinka, joten tehdäänpä se nyt hieman ytimekkäämmin, ranskalaisin viivoin.

Hämmästyttävimmät asiat Shanghaissa:
- Pilvenpiirtäjät, korkeat talot ja kaupungin suuruus
- Se, kuinka helposti siellä silti oppi liikkumaan
- Kielitaidottomuus, meidän hotellissa ei esim. ollut yhtään henkilöä joka olis osannut edes yhden sanan englantia. :D Taksikuskeista nyt puhumattakaan. Välillä turhautti kun oli ongelmia ja hotellin vastaanotto vaan pyöritteli päätään eikä ymmärtänyt mitään.
- Tiesin että tuloerot on valtavat, mutta silti vähän hätkähdytti ne slummialueet.
- Ruoka ja ravintolassa syöminen oli tosi halpaa ja annokset isoja
- Vaatteet sen sijaan ei aina olleet sen halvempia kuin täälläkään
- Mutta vaatteiden teettäminen sen sijaan oli kyllä edullista
- Liikenne oli todella kaoottista ja taksimatkat välillä aika extreme-kokemuksia
- Vilkkuvien valojen määrä iltaisin oli aika uskomatonta. :D Tuntui että kaikkien korkeiden talojen seinät oli iltaisin täynnä erilaisia vilkkuvia valoja.
- Muutenkin joka paikka oli koristeltu. Kiinassa ei selvästikään olla mitään minimalistisia yksinkertaisuuden ystäviä. :D Liikkeiden seinät saattoi olla täynnä kimalletta tai lattia hopeinen. Lisäksi vielä kaikenlaisia kimallenauhoja (siis juuri sellaisia joita täällä käytetään joulukuusissa).
- Ihmisiä oli niin paljon! Täpötäydessä metrossa joskus ahdisti hieman.
- Poliiseja ja vartijoita oli joka paikassa, ja esimerkiksi metroon mentiin aina turvatarkastuksen läpi. Se oli kyllä ihan hyvä juttu, tuntu ainaki turvallisemmalta. :)
- Yleiset vessat = reikä lattiassa.
- Me länsimaalaisen näköiset oltiin tosiaan aika kummajaisia; meitä osoiteltiin ja valokuvattiin koko ajan. Välillä oli aika friikki olo kun ihmiset tuli pyytämään yhteiskuviin. Tai vielä friikimpi kun jotku vaan otti kuvia mitään kyselemättä. :D Olisin luullut että noin isossa kaupungissa ihmiset on jo tottuneet erilaisiin ihmisiin, mutta näköjään ei.
- Maailmannäyttely oli valtava! Alue oli tosi iso ja melkein kaikkiin paviljonkeihin ihan hirveät jonot. Mutta paviljongit oli kyllä niin hienoja ulkopuoleltakin että niissäkin riitti ihmeteltävää. :)
- Shanghain meriakvaario oli myöskin aika mieletön paikka! Vai miltä kuulostaa esimerkiksi 160 m pitkä vedenalainen tunneli, jossa kävellessä yläpuolella ui mm. haita ja jättiläiskilpikonnia? Tai vedenalaiset liukuportaat? Oli aika siistiä. :D

Antaa taas kuvien kertoa lisää:






















No huhhuh mikä määrä kuvia. :D on vain niiiiin vaikea valita. :D

Eiköhän nää matkakuvat ala sit olla jo tässä. :D Seuraavana ehkä esittelen sitten vähän Kiinan tuomisiani.. :)

25. toukokuuta 2010

Kotona taas! Matkakuvat osa 1. :D

No niin, reissu on takana ja on kiva olla taas kotona. :)
Palasin reissusta kotiin jo keskiviikkona puolen yön paikkeilla, mutta palasin reissusta sairaana, joten viime päivät on menny enemmän tai vähemmän koomassa. :) Nyt oon jo pientä flunssaa lukuunottamatta kunnossa ja töissä, joten ajattelin laittaa kuvia tännekin.

En ole kysellyt kavereilta lupia kuvien julkaisuun, joten laitan vain maisemakuvia. :)

Reissu oli kyllä aivan mahtava! Ja kaks viikkoa oli reissuun just sopiva aika. :)
Reissusta tarttui kyllä matkamuistojen ohella kouluakin varten hyödyllisiä kokemuksia, joten monikerroin hyödyllinen reissu oli. Ja tärkeintähän on että (lähes) kaikki meni hyvin ja oli mukavaa. :)

Näitä matkakuvia on kaikenkaikkiaan kai joku 600. :D Joten valinta on aika hankalaa... :D Yritin ensin tehdä yhden postauksen johon laitan kuvia, mutta tehtävä on mahdoton! Tässä siis ensimmäinen osa, toinen tulee lähipäivinä. :)

Antaapa kuvien puhua puolestaan:
















Yleisen ihmettelyn ja hämmästelyn lisäksi käytiin mm. Oriental Pearl tv towerissa josta oli ihan huimat näkymät, ja jossa oli myös lasilattiainen näköalatasanne(!!!), Yun puutarhassa, eläintarhassa, Shanghain meriakvaariossa, jokiristeilyllä ja maailmannäyttelyssä. :)

Shanghai oli hieno kaupunki, mutta toki siellä kaiken loiston ja kiiltävien pilvenpiirtäjien lisäksi näkyi myös kerjäläisiä ja slummejakin; tuloerot ovat suuria, ja sen huomasi. Ihmisiä oli paljon, ja meitä länsimaalaisia sekä hämmästeltiin että kuvattiin joka paikassa, mikä oli todella hämmentävää. :D

Nyt on puhti pois, jatketaan taas joku päivä.. :D Mutta elossa siis ollaan ja mukava reissu on takana!

4. toukokuuta 2010

@ Shanghai 4.-19.5

Aamulla olis sitte vihdoin lähtö, jota on odotettu jo puoli vuotta. :) Lähdetään kaverini Tanjan kanssa Kiinan Shanghaihin, jossa neljä mun luokkakaveria on ollu pari kuukautta nyt vaihdossa. Eli pariin viikkoon ei täällä minua näy eikä minusta kuulu. :) Kiinan sensuuri on senverran suurta ettei sieltä pääse kai bloggeriin ollenkaan, joten blogihommat taukoilee nyt sen aikaa.



Tässä pakkaamishärdellissä jäi ottamatta ne lupaamani kuvat, mutta laitan niitä sitten reissun jälkeen.. :) Sitten on kyllä todennäköisesti tiedossa aikamoista reissupostaustakin. :D

Yritin lähteä reissuun suhteellisen vähillä vaatteilla, mutta kyllähän noita tulee silti aina otettua liikaa mukaan.. :D Tiedän jo nyt etten tarvitsisi noita kaikkia, mutta en vaan osaa enää karsiakaan.

Matka jännittää aika paljon; ikinä ennen en ole ollut kavereiden kanssa reissussa, noin kaukana, noin suuressa kaupungissa enkä noin pitkällä reissulla. Poikaystäväkin jää kotiin pitämään kämppää pystyssä, mutta eihän tuo kaksi viikkoa nyt niiin pitkä aika ole. :) Tuntuu kyllä vähän julmalta lähteä reissuun kun toinen jää yksin kotiin ja töihin, mutta tietysti ymmärrän miksei hän halunnut mukaan lähteä kun olisi joutunut kaksi viikkoa viettämään tyttöporukassa. :D

Toivotaan että Shanghaissa jatkuu hyvät ilmat (nyt siellä on ollut +30 varjossa..), ja että reissu sujuu hyvin. :) Palaillaan kuun puolivälin jälkeen!

1. toukokuuta 2010

Nigellan fudge

Tein siis vapuksi Nigellan fudgea, ja oli kyllä hyvää! :)


350 g tummaa suklaata
1 prk kondensoitua maitoa
2 rkl voita
150 g pistaasipähkinöitä

Laita paksupohjaiseen kattilaan kondensoitu maito, suklaa sekä voi. Kuumenna ja sekoittele hiljalleen, kunnes suklaa ja voi sulavat. Pähkinöitä voi halutessa rouhia hieman pienemmäksi. Sekoita pähkinät suklaaseokseen ja kaada seos esim. neliönmuotoiseen foliovuokaan. Laita jääkaappin jähmettymään yön yli. Leikkaa sopivankokoisiin, pieniin paloihin.

Nää oli helppoja ja aika nopeita tehdä, ainoa ongelma oli malttaa antaa massan jähmettyä jääkaapissa yön yli ennenkuin pääsi herkuttelemaan. En suinkaan ole malttamaton. ;D

Vein näitä sekä omalle että poikaystävän perheelle maistettavaksi, sen lisäksi siis että jo Timon kanssa näillä herkuteltiin leffan äärellä. Vaikka määrä näytti aluksi suhteellisen pieneltä noin isolle porukalle niin hyvin riitti. Nämä on sen verran makeita ettei kovin montaa tarvitse syödä. :)

Nää olis kyllä kivoja lahjaksikin kun laittaisi johonki nättiin rasiaan. :) Ja ehdottomasti näitä pitää tehdä vielä itsellekin uudestaan joskus, sen verran hyviä olivat! Ja mieli tekis kyllä kokeilla maitosuklaalla ja jollain muilla pähkinöilläkin että millaista tästä sitten tulisi.. :)

30. huhtikuuta 2010

Kikkailua

Blogin vanha ulkoasu on ärsyttänyt jo pitkään, joten aloin kokeilemaan taas uudenlaista ulkoasua.. :) Saa nähdä muuttuuko tästä vieläkin, nämä on nyt kokeiluja.. :D

Tausta on tällä hetkellä samanhenkinen kuin edellinen banneri, edelleen löytyy turkoosia ja perhosia, ja tykkään että on väriä! :) Banneri on vielä vähän hakusessa, mutta täytyy kehitellä kun ehtii. :)

Tänään ei tullutkaan kuvia tekeleistä kun innostuin värkkäilemään tämän uuden ulkoasun kanssa. :D Mutta ehkä huomenna jos vain ehdin. :) Olis kuvia sekä suklaafudgesta että ompeluksista..

Nyt herkuttelemaan sillä suklaafudgella, voin kertoa että on aika hyvää. ;)

Iloista vappua kaikille! :)

29. huhtikuuta 2010

Blogitunnustus

Ohhoh, sain ensimmäisen blogitunnustukseni ja olen vieläkin aivan huuli pyöreänä! Kiitos vain Elios Vikatikki-blogista, piristit kovasti päivääni! :)




"Beautiful Blogger Award -tunnustus tulee antaa eteenpäin seitsemälle kauniille blogille."

Tämän tunnustuksen ansaitsisi moni muukin, mutta pitkän pähkäilyn jälkeen valitsin blogeja joita olen seurannut jo pidempään ja jotka onnistuvat aina ihastuttamaan ja inspiroimaan kaunilla kuvilla ja kivoilla ideoilla. Monet näistä blogeista ovat varmasti tunnustuksia saaneet ennenkin, mutta ei kai se mitään haittaa vaikka tulisi uudestaankin. :)

Laitetaan toki hyvä kiertämään, joten annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille (aakkosjärjestyksessä):



ps. Täällä on tänään hurruuteltu ompelukoneella, jospa huomenna saisi kuvattua ja laitettua tännekin.. :)

27. huhtikuuta 2010

Vihreää vihreää!

Toissapäivänä iski pitkästä aikaa hirvittävä virkkaushimo. Eihän siinä auttanut kuin kaivella lankavarastoista tennesseen jämälankoja ja alkaa virkata. :D

Tv:tä katsoessa syntyi siis lasin alusia. :D Pyörylät virkkasin mutu-tuntumalla, eikä kaikista tullut ihan mallikkaita, mutta eiköhän ne asiansa aja ettei teemukeista jää pöydän kansiin ikäviä pyörylöitä.

 Malli: Omasta päästä virkattu, (jollain ohjeella olis ehkä saanut säännöllisemmin pyöreämpiä..? :D)
Lanka: Tennessee vihreä ja valkoinen (jämälankoja)
Virkkuukoukku: nro 3,0

Näitä tuli siis viisi, tai kuudettakin yritin mutta vihreä lanka loppui kesken juuri viimeiselle kierrokselle. :D Harmi vaan, se viimeinen olis ollu se kaikkein pyörein ja onnistunein. :D

Uusi avaimenperä on myös kiva. <3 Ja alla vilkkuu ruokapöydän uusi kevätliina. Tuollainen omenanvihreä oon niin kaunis sävy. :) Ja keväinen!



Tämän hetkinen sää täällä ei kyllä ole kovin keväinen, räntää sataa melkein vaakatasossa. :( Mutta eilen oli sentään ihana ilma, ja parvekkeella oli niin lämmintä että hain jo tuoleihin pehmusteet ja istuin siellä varmaan tunnin nauttimassa ilmasta ja virkkaamassa.. :)

Niin, virkkaamassa mitä? No lasin alusia. :D Tällä kertaa Novitan sinisestä puro batikista. Ihan kivan näköisiä siitäkin tulee.


Enempää me ei sitten kuulemma lasin alusia tarvitakkaan. :D Noita pyörylöitä oli vaan niin kiva virkkailla, ja tuosta puro batikista tulee aika kivoja pyörylöitä kun kaikki on hieman erilaisia. Tuliskohan noista minkälainen torkkupeitto?? Jotain isompaa ois kiva noista tehdä, mutta mietin et oisko se peitto hassun näköinen kun pyörylöiden väliin jäis väkisinki isohkot kolot.. :/ Ideoita??

Nyt tekis mieli mennä näiden kanssa sohvan nurkkaan..


Mutta taitaapa käydäki niin et Trendi menee odottelemaan iltaa ja karkkikippo haetaan pitämään seuraa tenttimateriaalille. Huomenna ois pelätty Operations Managementin tentti, joka on siis englanniksi.. :O Paljon vaikeita termejä, joista huomisessa tentissä tuskin muistan enää puoliakaan.. Pelkään myös sitä, jos en ymmärrä pian edes kysymystä. :D Toki olen englantia opiskellut ja peruskielitaito on ihan kohtuullinen, mutta tuo ammattisanasto ei oo kovin tuttua joten vähän hirvittää.. Mutta pidetään peukut ja varpaat pystyssä ja toivotaan parasta!

25. huhtikuuta 2010

Uudet ilmeet

Töitä, koulua ja kouluhommia sekä matkan järjestelyä riittää niin paljon että niihinkin saisi kaiken ajan kulumaan, mutta täytyyhän sitä ehtiä rentoutuakin.. :) Jotain pieniä juttuja on siis tullut tehtyä, vaikka mihinkään suurempiin käsityö- ja askartelujuttuihin ei aikaa ole ollutkaan. :&gt;

Tässä menneellä viikolla yhtenä iltana esimerkiksi vähän tuunailin kenkiä.. :D

Tarvikkeinani seuraavaa..


Sekä niin likaiset ja kuluneet kengät, että kahteen kertaan piti miettiä kehtaako edes julkaista kuvaa.. Mutta ei tässä nyt niin hienoja muutenkaan olla etteikö kehtaisi. :D


Eli siis aivan kamalan näköiset kengät, jotka on kuitenkin ehkä maailman parhaat kävellä.. Viime kesänä Top-Sportin alesta 6 €:lla ostetut, joten ehkä ne on jo aikansa palvelleet?? :D Pohjistakin näkee että kävelty on, mutta koska nää on jo ihan roskiskamaa (lue = loistavat mökkikengät), päätin kokeilla näihin yhtä tuunausideaa.. :)

Maalarinteipillä vedin nuo kumipohjat suojaan, mutta en jaksanut olla turhantarkka kun pohjat on kuitenkin jo aika rikki (eikä näitä kenkiä julkiseen käyttöön pelasta enää mikään), joten läpihän se väri jostain kohdin meni tietysti.. :D Ja pohjat kun ovat lähes puhki kävelty ja nuo kumiosat niin nuhruisen näköiset jo valmiiksi, niin eihän noista nyt mitään supersiistejä tullut, mutta ehkä kuitenkin pikkasen paremmat??



Kangasvärillä siis tuputtelin vaan väriä pintaan. Ensimmäisen kerroksen kuivuttua väri oli epätasainen kun toiset kohdat oli imeneet väriä enemmän, mutta kahden kerroksen jälkeen jälki on jo ihan siedettävä. :)
Kankaiset kengät pystyy vielä jotenkuten silittämäänkin harson läpi kun vähän kikkailee, niin että väriä ei pitäisi käytössä irrota. Värinhän pitäisi kestää ilman silittämistäkin 60 astetta hievahtamatta mihinkään, ja eikai mikään jalka tai kesäsade niin kuuma ole, eli eiköhän tää väri pysy. :)

Toinen tuunausjuttu oli vanhan mutta käyttämättömäksi jääneen muistikirjan päällystys. :)




Tästä ei tullut otettua ennen- kuvaa, mutta voin kertoa että ruma oli. :D Tässä oli vihreät pikkukukalliset kannet ennestään.. Leikkailin muotilehdistä kuvia ja liimailin niitä kansiin. Etukannen päällystin ensin pohjaksi mustilla kuvista leikatuilla palasilla liimailemalla, kunnes sain kantta ja selkämystä varten kuningasidean ja vetelin ne vaan mustalla paksulla tussilla mustaksi pohjaksi. :D Oli vähän nopeampaa niin. Ja sitten vaan nättejä kuvia päälle. :) Täytyisi vielä laittaa kontaktimuovi tuohonkin päälle, huomasin että käytössä tussi on vähän kulunut reunoista pois ja jostain kohdista vilkkuu hieman vihreää.. Mutta sehän on äkkiä korjattu. :)

Ehkä tuotakin muistikirjaa tulee vihdoin käytettyäkin kun se näyttää vähän kivemmalta. :)

22. huhtikuuta 2010

The Sounds

Sain veljeltäni tuunauskäyttöön tosi hienon The Sounds-paidan, joka oli kutistunut pesussa.
Tällä kertaa veljen harmi oli minun onneni, sillä tykkään paidan printistä tosi paljon, ja The Soundshan on ihan loistava bändikin. :)


Kutistumisen jälkeen paita olis ollut mulle periaatteessa ihan käyttökelpoinen pelkästään pienellä kaventelullakin, mutta ajattelin että paremman siitä saa silti tuunaamalla vähän enemmän..

Leikkasin siis printin irti ja ompelin sen 5 euron t-paidan rinnuksiin rouhealla siksakilla. :)




Tuunaukseen meni aikaa ehkä kymmenen minuuttia, ja ite ainaki tykkään lopputuloksesta. :) Että kiitos vaan paidan luovuttaneelle veljelle!