19. joulukuuta 2021

Adventtisukat 2021 - osa 4

 Neljäs adventti, ja aika neuloa sukat valmiiksi. :)



Adventtisukat 2021 - osa 4

Tänään neulotaan sukat loppuun. Vielä pätkä kirjoneuletta ja kärkikavennukset sekä sukkien viimeistely, niin sukat ovat valmiit joko sujautettavaksi jouluksi omaan jalkaan tai paketoitavaksi lahjapakettiin.

Jatka jalkapöydän kirjoneuletta alla olevan ruutupiirroksen mukaan. (Ruutupiirrosta luetaan oikealta vasemmalle, ja alhaalta ylös aloittaen riviltä 28.) 

Koko ruutupiirroksen tekemällä sukista tulee ohjeenmukaisella langalla ja 3,5 numeron puikoilla neulottuna suunnilleen 39 kokoiset sukat (Toki tähän kokoasiaan vaikuttaa paljon myös oma neulekäsiala). Siinä tapauksessa kuvion ollessa valmis pikkuvarvas juuri peittyy.

Jos jalkasi on paljon pienempi, voit joko jättää kuviokerroksia pois, tai neuloa lyhyemmän kärkikavennuksen. Tein loppupätkän tarkoituksella sellaiseksi, että tästä on helppo jättää kerroksia pois ilman että kuvio jäisi vajaaksi. Jos siis sinulla on pienempi jalka, voit neuloa tästä ruutupiirroksesta ennen kärkikavennuksia vaikka vain yhden tai neljäkin kerrosta. :) Jos taas jalkasi on isompi, neulo vielä joku kuviokerros uudelleen tai neulo muutama ylimääräinen kerros pohjavärillä ennen kärkikavennuksia.


Tässä alla vielä jalkaterän kirjoneuleosuuden ruutupiirros kokonaisuudessaan helpottamaan hahmottamista:


Kärkikavennukset:

- Neulottuasi ruutupiirroksen kaikki kerrokset, katkaise kuviovärin lanka, ja jatka neulomista pelkällä pohjavärillä. Eli minun väreissäni vihreällä. 
- Ruutupiirroksen jälkeen seuraavalla kerroksella tasaa puikkojen silmukkamäärät kaventamalla 2 o yhteen joka puikon lopussa, jotta sinulla on jokaisella puikolla 12 silmukkaa.
- Aloita sitten kavennukset puikon keskellä ja lopussa seuraavasti: Neulo nyt joka puikolla *4 oikein, 2 oikein yhteen, 4 o, 2 oikein yhteen*, ja sen jälkeen neljä normaalia kerrosta ilman kavennuksia.  Seuraavalla kerroksella neulotaan *3 o, 2 oikein yhteen, 3 o, 2 oikein yhteen*, ja sen jälkeen kolme normaalia kerrosta ilman kavennuksia. Seuraavaksi neulo *2 o, 2 oikein yhteen, 2 o, 2 oikein yhteen*, ja sen jälkeen kaksi normaalia kerrosta ilman kavennuksia. Seuraavalla kerroksella neulo *1 o, 2 oikein yhteen, 1 o, 2 oikein yhteen*, ja sen jälkeen yksi normaali kerros ilman kavennuksia.Seuraavalla kerroksella neulo *2 o yhteen, 2 o yhteen*, ja vielä seuraavalla kerroksella *2 o yhteen*. Vedä sen jälkeen lanka viimeisten neljän silmukan läpi ja päättele.

Viimeistely on kirjoneuleissa tärkeää, joten päättelyn jälkeen kannattaa joko kostuttaa sukat kevyesti ja jättää kuivumaan, tai höyryttää ne kevyesti harson läpi. Itse suosin höyrytystä, mutta sen kanssa kannattaa olla tarkkana sillä tarkoitus on vain höyryttää, ei silittää sukkia. :) Ihan mahtava apuväline tähän viimeiseen vaiheeseen on vaatehöyrystin, jota itse nykyisin käytän neuleiden höyrytykseen. Sillä homma sujuu niin helposti ja nopeasti, ilman vaaraa siitä että neuletta tulisi silittäneeksi kuten silitysraudan kanssa voi käydä jos sillä painaa sukkia. Silitysraudallakin höyrytys kuitenkin onnistuu helposti, kun höyryttää harson läpi ja varoo painamasta sukkia raudalla.

Silitysraudalla höyrytyksen teen itse niin, että peitän höyrytettävän sukan harsolla, jonka läpi silitysraudan höyrytoiminnolla höyrytän sukat läheltä pintaa, mutta niin etten paina kuitenkaan silitysraudalla sukkaa. Jos erehdyt painamaan, saat liian isoiksi venyneet ja lämpöominaisuutensa kadottaneet littaantuneet sukat - mikä ei tietenkään ole tarkoitus, joten muista höyryttää varovasti. Viimeistely on tärkeä kohta kirjoneuleissa, sillä se viimeistelee työn ja saa silmukat asettumaan kauniisti paikoilleen.

Nyt adventtisukkasi ovat valmiit! :)


Tägätkää kuvianne edelleen instagramissa hashtageilla #adventtisukat2021 ja #sweetthingsadventtisukat2021, ja minua (@annikalevanen) saa mieluusti myös tägätä instakuviinne ja instastooreihinne koskien näitä sukkia  - jotta löydän profiileihinne kurkkimaan sukkianne, ja voin myös jakaa stoorejanne aiheesta! :) On ollut ihana seurata teidän sukkienne edistymistä, ja nähdä upeita väriyhdistelmiänne. <3

Ihanaa, että olit mukana neulomassa! <3 Lämmintä joulua! 

12. joulukuuta 2021

Adventtisukat 2021 - osa 3

Kolmas adventti. Nyt päästään jatkamaan jalkaterän kirjoneuletta. Viimeksi tehtiin vähän pidempi pätkä, joten tällä kertaa ohjeenpätkä on hieman lyhyempi. :)


Adventtisukat 2021 - osa 3

Jatka jalkapöydän kirjoneuletta ruutupiirroksen mukaan. (Ruutupiirrosta luetaan oikealta vasemmalle, ja alhaalta ylös aloittaen riviltä 11.) Kun olet neulonut ruutupiirroksen kaikki kerrokset, jätä työ odottamaan ensi viikkoa ja neljättä - ja samalla viimeistä - ohjeenpätkää. :)



Tägätkää kuvianne instagramissa hashtageilla #adventtisukat2021 ja #sweetthingsadventtisukat2021, ja minua (@annikalevanen) saa mieluusti myös tägätä instakuviinne ja instastooreihinne koskien näitä sukkia  - jotta löydän profiileihinne kurkkimaan sukkianne, ja voin myös jakaa stoorejanne aiheesta! :) 

5. joulukuuta 2021

Adventtisukat 2021 - osa 2

Se olis jo toinen adventti, ja aika paljastaa Adventtisukkien toinen ohjeenpätkä. :) 

Jatketaan Adventtisukkien yhteisneulontaa neulomalla varsi loppuun, sekä kantapää, ja aloitetaan vielä jalkaterääkin. Jos hyppäät mukaan neulomaan vasta nyt, niin ensimmäinen osa ohjeeseen löytyy täältä

 

Adventtisukat 2021 - osa 2 


Jatka varren neulomista riviltä 20. (Ruutupiirrosta luetaan oikealta vasemmalle, ja alhaalta ylös aloittaen riviltä 20.) Kun olet neulonut kaikki ruutupiirroksen kerrokset ja olet neljännen puikon lopussa, katkaise kuviovärin lanka, sillä kantapää neulotaan pohjavärillä. Varsi on nyt valmis.

Tässä alla vielä varren ruutupiirros kokonaisuudessaan helpottamaan kuvion hahmottamista:


Seuraavaksi sukkiin neulotaan kantapää. 

Kantapääksi voit tehdä sellaisen kantapään kuin haluat, mutta minun sukissani on tiimalasikantapää. Tiimalasikantapää on mukava neulottava ja istuu ainakin minun jalkaani tavallista kantapäätä paremmin joten siksi suosin sitä. Kirjoneulekuviot myös istuvat tiimalasikantapään kanssa sukkaan kauniisti, sillä jalkaterään ei tarvitse tehdä tiimalasikantapään kanssa kiilakavennuksia ollenkaan. 

Jos päädyt tekemään jonkun muunlaisen kantapään kuin tiimalasikantapään, joudut vähän laskeskelemaan silmukoita kiilakavennusten kohdalla, mutta onnistuu sekin varmasti. Suosittelen silti kokeilemaan tiimalasikantapään neulomista, sillä se on helpompaa kuin luulisi - ja saatat löytää uuden lempparikantapään. ;)


Tiimalasikantapää:
Tiimalasikantapää neulotaan lyhennetyin kerroksin I ja IV puikon silmukoilla (yhteensä 26 silmukalla) sileällä neuloksella seuraavasti:

1. Neulo I puikon silmukat normaalisti oikein
2. Käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta ja vedä lanka kireälle. Huomaa, että lanka täytyy vetää niin kireälle että silmukka nuljahtaa ympäri ja puikolle näyttäisi ikään kuin ilmaantuvan silmukkapari. Silmukkaa käsitellään kuitenkin yhtenä silmukkana! Neulo loput 25 silmukkaa nurin.
3. Käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta ja vedä silmukka kireälle. (Huomaa että silmukka nostetaan aina nurin neulomatta, huolimatta siitä oletko työn oikealla vai nurjalla puolella.) Neulo loput silmukat oikein lukuun ottamatta viimeistä silmukkaa, joka on edellisellä kerroksella nostamasi silmukka.
4. Käännä työ. Nosta ensimmäinen s jälleen nurin neulomatta ja vedä lanka kireälle. Neulo loput kantapään silmukat nurin, lukuun ottamatta viimeistä silmukkaa, joka on edellisellä kerroksella nostamasi silmukka.
5. Jatka kuten edellä, eli nosta ensimmäinen silmukka aina nurin neulomatta ja neulo kantapään silmukat normaalisti lukuun ottamatta puikon lopussa olevia edellisillä kerroksilla nostettuja silmukoita. Keskellä olevien silmukoiden määrä siis vähenee koko ajan ja sivuilla olevien silmukoiden määrä kasvaa.
6. Lopeta lyhennettyjen kerrosten neulominen, kun kantapään keskellä on jäljellä 8 normaalia silmukkaa. Neulo nyt yksi kerros normaalisti koko sukan ympäri, kunnes tulet jälleen kerrosten vaihtumiskohtaan eli puikkojen IV ja I väliin. Huomaa, että tässä vaiheessa kantapää on kolmion muotoinen.

Nyt kantapäähän aletaan tehdä lisäyksiä seuraavasti:
1. Neulo I puikolta 4 silmukkaa oikein, neulomatta jätetään siis puikon päässä olevat nostetut silmukat, joita on 9 kpl.
2. Käännä työ. Nosta ensimmäinen s nurin neulomatta, vedä lanka kireälle ja neulo 7 s normaalisti nurin, jätä neulomatta puikon päässä olevat nostetut silmukat, eli puikon 9 viimeistä silmukkaa.
3. Käännä työ. Nosta ensimmäinen s nurin neulomatta. Neulo sitten keskimmäiset silmukat normaalisti oikein ja niiden jälkeen vielä edellisellä kerroksella nostama s oikein sekä vielä 1 s oikein.
4. Käännä työ. Nosta ensimmäinen s nurin neulomatta ja neulo keskimmäiset silmukat normaalisti nurin, sekä edellisellä kerroksella nostettu s nurin ja sen jälkeen vielä yksi s nurin.
5. Käännä työ. Jatka samaan tapaan kuten edellä eli nosta aina ensimmäinen s nurin neulomatta, neulo keskimmäiset silmukat normaalisti oikein tai nurin riippuen siitä kummalla puolella työtä olet, ja sen jälkeen vielä edellisellä kerroksella nostettu silmukka ja vielä yksi silmukka oikein tai nurin.
6. Jatka näin, kunnes olet työn nurjalla puolella ja nostat I puikon ensimmäisen silmukan nurin neulomatta. Neulo kaikki loput I ja IV puikon silmukat nurin.
7. Käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta ja neulo loput kantapään silmukat oikein, myös edellisellä kerroksella nostettu silmukka.
Kantapää on nyt valmis.


Jatka jalkapöydän kirjoneuletta ruutupiirroksen mukaan, aloittaen riviltä 1. Kun olet neulonut ruutupiirroksen kerrokset, jätä työ odottamaan ensi viikkoa ja kolmatta ohjeenpätkää. :) 

Tägätkää kuvianne instagramissa hashtageilla #adventtisukat2021 ja #sweetthingsadventtisukat2021, ja minua (@annikalevanen) saa mieluusti myös tägätä instakuviinne ja instastooreihinne koskien näitä sukkia  - jotta löydän profiileihinne kurkkimaan sukkianne, ja voin myös jakaa stoorejanne aiheesta! :) 


28. marraskuuta 2021

Adventtisukat 2021 - osa 1

Hyvää ensimmäistä adventtia! Tästä se joulun odotus taas alkaa. :)

Moni ehti jo kysellä syksyn mittaan että tuleeko blogiini taas Adventtineulonta, ihanaa että tätä on odotettu. :) 

Edellisessä postauksessa kerroinkin vähän alkutietoja, joten jos et ole sitä vielä lukenut niin kannattaa lukaista se vielä läpi ennen silmukoiden luomista. :) Tämän vuoden Adventtisukat ovat siis naisten kirjoneulesukat, jotka neulotaan Novitan 7 veljestä -langasta (tai vastaavan paksuisesta langasta) kolmella värillä. 

Käyttämäni puikkokoko on 3,5 - mutta jos käsialasi on kovin tiukka tai löysä niin valitse toki puikot oman käsialasi mukaan. Sukkien jalkaterän pituutta on helppo säätää omaan jalkaan sopivaksi, mutta myös leveyden säätäminen onnistuu. Suunnittelin tänäkin vuonna sukat niin, että kokoa on erityisen helppo säätää halutuksi, sillä kaikki kuviot ovat jaollisia neljällä silmukalla. :) Eli lisäämällä tai vähentämällä 4 tai vaikka 8 silmukkaa voit säätää sukkia paljonkin pienemmiksi tai isommiksi, ja kuviot silti täsmäävät. Pituuden säätö puolestaan onnistuu jättämällä jotain kuviokerroksia pois tai neulomalla jotain kuviokerroksia kaksi kertaa. Soveltaa siis tottakai saa, tärkeintä on neulomisen ilo. :) Yksi hyvä kikka sukkien koon suurentamiseen on myös vaihtaa puikot puoli numeroa isompiin, eli neuloa numeron 4,0 puikoilla.



Adventtisukat 2021 - osa 1

Ohje: Luo 52 silmukkaa, ja neulo 2 o 2 n- joustinta 10 kerrosta. Joustimen jälkeen aloita kuviokerrosten neulominen sileänä neuleena ruutupiirroksen mukaan. Kirjoneuleita aiemmin tekemättömille tiedoksi, että kaavioita luetaan niin, että neulotaan oikealta vasemmalle ja alhaalta ylöspäin. Kaavioon on merkattu kuviot niillä väreillä, joita minä olen sukkiini käyttänyt. Kaavion voi suurentaa klikkaamalla sitä. Neulottuasi ruutupiirroksen kaikki kerrokset, jätä työ odottamaan - jatketaan vartta vielä ensi viikolla. :)



Muutama vinkki vielä:
- Kannattaa tsekata tämä aiempi postaukseni, jossa jaan 10 vinkkiä kirjoneuleeseen.
- Jos joku kohta on epäselvä tai mieleen tulee jotain kysyttävää, niin neuvoa saa tottakai kysyä! Vastaan täällä kommenttiboksissa, ja toki myös facebookissa sekä instassa. Näitä sukkia ei ole koeneulonut kukaan muu kuin minä itse, joten jos huomaatte virheitä ohjeissa tai ruutupiirroksissa niin raportoikaa.
- Kirjoneule asettuu ja tasoittuu vielä lopuksi höyrytettäessä, joten älä ole huolissasi mahdollisista muhkuroista vaan neulo vaan menemään - kyllä ne siitä lopuksi tasoittuu. :) Yksi hyvä vinkki on venyttää silmukoita hieman puikolla aina puikon neulottuasi, etteivät lankajuoksut jää kiristämään.
- Sukkia kannattaa välissä sovittaa jalkaan, jotta huomaat mikäli lankajuoksut jäävät liian kireiksi tai sukista on tulossa muuten väärän kokoiset.

Yksi hauskimpia juttuja näissä Adventtineulonnoissa minun näkökulmastani on teidän Adventtisukkienne etenemisen seuraaminen, joten tägätkää niitä instagramissa hashtageilla #adventtisukat2021 ja #sweetthingsadventtisukat2021, ja minua (@annikalevanen) saa mieluusti myös tägätä instakuviinne ja instastooreihinne koskien näitä sukkia  - jotta löydän profiileihinne kurkkimaan sukkianne, ja voin myös jakaa stoorejanne aiheesta! :) 

Neulomisen iloa, ja ihanaa joulun odotuksen aikaa! Tervetuloa mukaan neulomaan yhdessä Adventtisukkia 2021! :)

27. marraskuuta 2021

Huomenna aloitetaan taas Adventtisukkien yhteisneulonta!

 Blogi on nykyään hiljennyt kovasti, kun arkikiireiden vuoksi tulee päiviteltyä lähinnä instaa (löytyy @annikalevanen nimellä sieltä), mutta täällä ollaan taas Adventtisukkien yhteisneulonnan tiimoilta tänäkin vuonna. :) Kuudes kerta jo! Ihan mahtavaa, että instassa tosi moni on kertonut olleensa mukana näissä yhteisneulonnoissani jo monta kertaa, ja ihanaa että moni on lähdössä mukaan nyt ensimmäistä kertaa! :)

 

Nyt vähän ennakkoinfoa siitä, miten tämä homma toimii. :)

Ohje on Novitan 7 veljestä langalle tai vastaavalle paksuudelle, koska se on helposti kaikkien saatavilla ja monille tuttu neulottava. Itse valitsin sukkiini kuvan kolme väriä; vihreän (värikoodi 390 kataja), valkoisen (värikoodi 011 valkoinen) ja harmaan (värikoodi 043 kivi). Päävärinä omissa sukissani on vihreä, jota riittää 100 g kerä, seuraavaksi eniten kuluu valkoista (en punninnut tarkkaan, mutta sanoisin että noin 60g riittää hyvin), ja vähiten harmaata (noin 30g riittänee hyvin). Voit valita myös mitkä tahansa muut värit, kunhan otat huomioon riittävän sävyeron jotta kuviot erottuvat. Värien valinta on siis vapaa, ja yksi hauskuus näissä yhteisneulonnoissa on myös seurata muiden ihania väriyhdistelmiä. :) 

Tälläkin kertaa suunnittelin kuviot siten, että kokoa on tosi helppo säätää omaan jalkaan sopivaksi. Kaikki kuviot ovat nimittäin jaollisia neljällä silmukalla, joten halutessaan pienempää tai isompaa voi vain lisätä tai vähentää neljä tai vaikka kahdeksankin silmukkaa. Mulle tärkeää näissä yhteineulonnoissa on matalan kynnyksen ohjeet, eli pyrin tekemään helppoja mutta silti näyttäviä kuvioita. Lankajuoksut ovat lyhyitä, joten neulomaan voi lähteä vaikka kirjoneuleet eivät olisi ennestään tuttuja. 

Ohjeen mukaisilla silmukkamäärillä tulee siis naisten sukat noin kokoa 39, mutta vaikka aikataulusyistä en ole ehtinyt ohjetta kirjoittaa useampaan kokoon niin koon säätäminen on helppoa. 

Homma toimii siis niin, että julkaisen Adventtisukkien ohjeen neljässä osassa - yhden osan jokaisena adventtisunnuntaina, ja näistä neljästä ohjeen pätkästä valmistuu naisten kirjoneulesukat. Ajastan ohjeet niin, että uusi pätkä ohjetta on täällä blogissa aina adventtisunnuntain aamuna klo 7.00 (ja instaan ja facebookiin päivitän linkkiä sitten aamupäivän aikana kun ehdin koneen äärelle perheen aamutoimilta.)

Edellisvuosien Adventtisukkien ohjeet löytyy täältätäältätäältä, ja täältä sekä Adventtilapasten ohje täältä. Jos kirjoneuletekniikka vaatii vielä harjoitusta tai on ihan uusi juttu, niin kannattaa lukaista läpi tämä postaukseni, jossa on vinkkejä onnistuneeseen kirjoneuleeseen. 

Huomenna siis aloitetaan! Vaikka oon tehnyt näitä jo monta vuotta, niin silti muakin jännittää kovasti että millaisen vastaanoton tämänvuotinen ohje saa. Jännittävää! Toivottavasti tykkäätte! :)