27. tammikuuta 2016
Talvilomapuuhia
Mulla on tämä viikko talvilomaa, ja täytyy sanoa että on tehnyt kyllä hyvää jo tähän asti, vaikka viikko on vasta puolessa. Oon mennyt niin tukka putkella jo pitkään, että tekee ihan hyvää ehtiä sekä hengähtää, että hoitaa rauhassa asioita jotka on odottaneet to do- listalla jo tovin. Jaksanpahan sitten töissä vielä viimeiset viikot ennen äitiyslomaa, kun sain tähän väliin talvilomani. :) En voi kyllä sanoa kovin paljon lepäilleeni tälläkään viikolla mikäli lepäily tarkoittaa sohvalla makoilua tai chillailua, vaan viikko on täyttynyt menoista ja puuhista - mutta kuitenkin mukavista sellaisista, eikä koko ajan ole tarvinnut tuijottaa kelloa. Oon muun muassa:
♦ Tehnyt lumitöitä, moneen kertaan. Sekä eilen että tänään pyrytti lunta joka suunnasta niin, että sekä etu- että takaterassi olivat peittyneet kymmenen sentin lumikerrokseen - ne kun pari kertaa päivässä lakaisee niin saa hyvää pientä hyötyliikuntaa ja raitista ilmaa. ;) Meillä on isot terassit molemmin puolin asuntoa, joten puoli tuntia saa hyvin kulumaan lakaisupuuhissa kerrallaan jos lunta on tullut tuohon malliin kuin nyt. :) Mutta se on mukavaa puuhaa!
♦ Pessyt ekat koneelliset vauvanvaatteita, ja silittänyt kaikki pesemäni vaatteet valmiiksi. Kaksi kuukauttahan tässä on vielä laskettuun aikaan, mutta mieluummin teen tällaiset jutut jo hyvissä ajoin. :)
♦ Ostanut vaunut! Löydettiin käytettynä edullisesti juuri sellaiset vaunut joihin oltiin vertailujen perusteella päädyttykin että haluttaisiin. Hauska sattuma että nämä vaunut löytyi tuosta melkein naapurista, samalta tieltä muutaman talon päästä. :) Väri ei ole se haaveilemani harmaa, vaan musta/oliivinvihreä, mutta vaunut on kaikinpuolin siistit ja hyvässä kunnossa, eikä tuo värikään nyt paha ole. :) Sain jo pestyä kaikki vaunujen kankaatkin, pari pientä vähän ratkennutta saumaa täytyy vielä ompelukoneella korjata, mutta muuten nämäkin on jo sitten valmiina odottamassa. Tuo väri on jännä kun se näyttää eri valossa aina ihan eri väriseltä; sisällä nämä näyttää ruskehtavilta, päivänvalossa ulkona ihan vihreiltä ja kuvattuna taas paljon vaaleammilta ja ruskeammilta.
♦ Tehnyt tänään ruuaksi hyvää ja niin helppoa kasvisgratiinia. Nam!
♦ Juossut asioilla niin neuvolassa, perhevalmennuksessa, labrassa kuin hammaslääkärissäkin. Kaikenlaisia käyntejä on niin paljon, että kalenterin kanssa saa kyllä olla tarkkana että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.. :D Varsinkin tämän raskaushormonien sekoittaman pääkopan kanssa, kun muisti tuntuu lyhentyneen sadasosaan entisestä. Kännykkä piippaileekin muistutusta milloin mistäkin... ;D
♦ Shoppaillut itselleni vähän uutta päällepantavaa. Oon pärjännyt tosi hyvin omilla vanhoilla vaatteillani raskausaikana, mutta nyt alkaa monista paidoista käymään helma lyhyeksi, joten tarvitsin pidempia paitoja joissa kasvavalle vatsalle on tilaa. Normaalisti en juurikaan käytä ihan tiukkoja paitoja koska koen ne epämukaviksi, mutta nyt vauvavatsan kanssa onkin kiva käyttää tyköistuvia paitoja jotta vatsan pyöreys näkyy. :) Suuntasin siis H&M:lle, ja ostin mammaosastolta pari t-paitaa sekä yhden pitkähihaisen trikoopaidan ja collegetunikan. Normiosastoilta mukaan lähti vielä pari neuletakkia, jotka on kivoja nyt pyören vatsan kanssa mutta joille on käyttöä sitten muutaman kuukauden päästäkin. :)
Karmeita peilikuvia, mutta tuo toinen ostamani neuletakki oli niin ihana että oli pakko saada siitä heti kuva tännekin, eikä se hengarilla näyttänyt yhtään miltään. Mustavalkoinen kirjoneuletakki jossa on huppu, tällaista oon etsinyt pitkään! Vyötettynä näyttää kivalta pyöreän mahan kanssa, mutta tälle tulee käyttöä sittenkin kun maha tuosta pienenee. Mulla pitäis jossain olla kapea nahkainen vyötärövyö, se näyttäisi tän kanssa vielä narua kivemmalta, joten täytyypä etsiä se kaapin uumenista. Miinuspuolena materiaali joka on 80 % akryylia, mutta tämä materiaalinatsi on valmis joustamaan jos kuosi on näin ihana. ;)
♦ Siivoillut kotona kaappeja ja vaatehuonetta tehden tilaa vauvan tarvikkeille. Miten niin pieni tyyppi tarviikaan niin paljon tavaraa? :D
♦ Tuulettanut petivaatteet pakkasessa, siitä tulee kyllä ihanan raikas fiilis!
♦ Neulonut tottakai! Rivin silloin tällöin. Tekee hyvää istua välissä hetkeksi alas ja neuloa muutama rivi, niin jaksaa taas puuhailla. :)
♦ Ulkoillut. Nyt on ihan täydelliset talvikelit, kun pakkanen ei enää pauku kolmessakymmenessä. Ajattelin napsauttaa nyt saunan päälle ja käydä pienellä iltalenkillä ennen saunomista... :) Mukavaa iltaa!
26. tammikuuta 2016
Käsityövuosi 2015
Vihdoinkin mulla olis tarjota vuoden 2015 käsitöitäni kollaasimuodossa. Hauska sattuma jonka juuri äsken huomasin, on että viime vuonna olen julkaissut myös vuoden 2014 käsityökollaasin 26. tammikuuta... :D Näköjään perinne että mulla lipsahtaa aina aika pitkälle vuoden vaihteesta ennenkuin saan tämän aikaiseksi. ;)
Vuonna 2015 minä...
Neuloin:
Kolme paria miesten sukkia ja kuusi paria naisten sukkia, kaikki näköjään kirjoneuletta, :D Ja suurin osa omalla Hilma- mallillani johon julkaisin myös ohjeen viime vuonna.
Neljä paria lasten sukkia, joista kolme paria kirjoneuletta ja yhdet pienet tennarisukat.
Itse asiassa neuloin pari muutakin sukkaparia jotka on odottaneet päättelemistä aika pitkään valmiiden kopassa, mutta koska ne on päättelemättä ei ne myöskään valmistuneet vuonna 2015.
Neuloin myös ison ja lämpimän tuubihuivin itselleni helmineuleella, ja virkkasin peittoa. Tuo peitto on nyt valmiina ja odottelee vain kuvaamista jotta saan senkin julkaistua täällä blogissakin. Virkkaaminen jäi viime vuonna vain tuohon yhteen peittoon, en ainakaan muista virkanneeni mitään muuta.
Ompelin:
Ensimmäisen tilkkupeittoni, pöytäliinan, pari meikkipussukkaa, huopaisen kännykkäkotelon sekä vauvan peiton. Ompelin myös kaksi toppia itselleni, mutta niitä ei ole tullut ikinä näköjään kuvattua blogiin asti.
Askartelin:
Kortteja tuli tehtyä muutamia, mutta aika vähän kyllä loppupeleissä, sillä mun arkarteluinto oli vähän kadoksissa.
Muuta:
Tein myös kaksi rannekorua tölkinnipsuista, paperinarukukkia lahjapaketin koristeeksi, purkkeja karkeille ja paljon pihahommia, käsittelin muun muassa istutuslaatikon tummanruskeaksi.
Leivoin muun muassa tällaista:
Leivottua tulikin viime vuonna aika paljon, sekä suolaista että makeaa.
Vuoden 2015 käsityösaldo jäi paljon edellistä vuotta laihemmaksi, ja se johtuu pitkälti muista isoista asioista jotka elämässä vei aikaa. Keväällä ostettiin ensimmäinen asuntomme, joka vei paljon aikaa ensin etsintävaiheessa, sitten kaupanteossa ja lopulta muutossa ja tavaroiden järjestelyssä. Kesällä aikaa haukkasi sitten muuton mukanaan tuomat pihahommat; upotin innoissani käteni multaan ja mylläsin pihalla, joten neulonta- ja ompeluhommat jäi kesällä aika minimiin. Myöhemmin kesällä kuvioihin tuli onnellinen raskausuutinen kera kovan pahoinvoinnin, joten loppukesä ja syksy meni sitten pahoinvoinnin kourissa koomatessa niin ettei käsityöt napanneet yhtään. Varsin hyviä syitä siis sille, ettei tälle käsityöharrastukselle löytynyt aikaa tai jaksamista kuten yleensä. :)
Vuonna 2015 kuitenkin paneuduin innolla kirjoneuleisiin, ja julkaisin ensimmäisen kirjoneuleohjeeni (Hilmat, ohje täällä), opettelin tilkkutöitä ja tein ensimmäisen tilkkutyöni peiton muodossa. Aika vähän opettelin varsinaisesti uusia tekniikoita, mutta jotain kuitenkin. :)
Top 5 käsityöni viime vuodelta olivat omasta mielestäni ehkäpä tilkkupeitto, itselleni neulomani tuubihuivi, Hilmat, sulkakuvioinen kosmetiikkapussukka sekä pienet kirjoneulesukat. Voisin ennustaa että vuoden 2016 lemppareita tulevat varmaan olemaan minikokoiset sukat ja muut neuleet, joita varmaan tulee syntymään paljon... :)
24. tammikuuta 2016
Vihdoinkin se on täällä
Sain nyt viikonloppuna paljon odottamani tekstiviestin, kun puhelin piippasi Matkahuoltoon saapuneesta noudettavasta paketista. Äitiyspakkaus oli siis viimeinkin saapunut!
Laitoin äitiysavustushakemukseni Kelalle jo ennen joulua, ja koska hakemuksen arvioiduksi käsittelyajaksi Kelalta ilmoitettiin kahdesta kolmeen viikkoon, tuntui reilut viisi viikkoa pitkältä ajalta odottaa. Olin toki katsastanut netistä tämän vuoden pakkauksen sisällön jo tarkoin, mutta silti - onhan se ihan eri asia päästä vihdoin hypistelemään itse niitä pieniä vaatteita ja pesemään ne sitten valmiiksi odottamaan käyttäjäänsä. :)
Saatiin siis vuoden 2015 pakkaus, koska uusi pakkaus tulee jakoon aina vasta keväämmällä, todennäköisesti aikaisintaan joskus huhtikuussa (eli siinä vaiheessa kun vuoden 2015 pakkaukset on jaettu ensin loppuun). Eipä sillä sinänsä väliä, ja tykkään kyllä tästä vuoden 2015 pakkauksesta kovasti. :) Musta tässä on kauniit, neutraalit värit olematta silti tylsät, sillä mukana on onneksi kirkkaampaakin väriäkin!
Kokonaisuudessaan pakkaus näyttää siis tältä:
Kuva: Annika Söderblom © Kela
Meille oli alusta asti selvää että otetaan äitiysavustus pakkauksena. Minusta tämä suomalainen äitiyspakkaus on niin upea juttu jo ajatuksenakin, ja pakkauskin on todella runsas. Ja toki näin esikoistaan odottavina kun mitään ei valmiina ole niin kaikki myös tulee tarpeeseen. Musta on hassua kun niin usein törmää rajuihinkin arvosteluihin äitiyspakkauksen kuoseista, väreistä ja tuotteista - tämä kaikki kun saadaan kuitenkin ilmaiseksi. Ja muutenkin, tämänkin vuoden pakkausta (kuten lähes joka vuoden pakkausta) on arvosteltu poikamaiseksi, mutta musta tässä on tosi neutraalit värit. En itse koe vaikkapa turkoosia, mintunvihreää tai limeä poikien väreiksi, tai vaikkapa keltaista tai punaista tyttöjen väreiksi, vaan mun mielestä kaikki raikkaat ja reippaat värit sopii molemmille. Paljon on kiinni myös siitä miten vaatteita yhdistelee keskenään. :) Meidän lapsi tulee ainakin käyttämään niin punaista kuin sinistäkin, oli sitten tyttö tai poika.
Oon seurannut mielenkiinnolla äitiyspakkausten värejä ja kuoseja edellisinäkin vuosina vaikkei aihe ole itseäni henkilökohtaisesti koskettanutkaan, mutta vaatealan ammattilaisena aihe on kuitenkin kiinnostanut, se kun herättää aina uuden pakkauksen julkistusvaiheessa paljon keskustelua medioissakin. Tämän vuoden pakkaus onkin mun makuuni onnistuneempi kuin muutaman aiemman vuoden pakkaus, väritkin uskoakseni miellyttävät entistä paremmin useampia vanhempia. Olisi tietysti sula mahdottomuus kasata pakkaus josta kaikki tykkäisivät, mutta tänä vuonna mukana on mielestäni aiempaa enemmän "sukupuolineutraaleja" (hassua käyttää tuota sanaa vauvanvaatteiden ja tarvikkeiden väreissä, mutta kuitenkin - tiedätte varmaan mitä tarkoitan) värejä ja kuoseja, mun silmääni tämä pakkaus ei ole esimerkiksi niin poikamainen kuin jotkut aiempien vuosien pakkauksista. Muutenkin tämä uusin pakkaus on värimaailmaltaan mun silmääni aiempia raikkaampi ja reippaampi. Tykkään. :) Olisin takuulla käyttänyt siis niitä aiempienkin vuosien pakkausten vaatteita vauvalla sukupuolesta riippumatta, mutta nyt on värimaailma vielä aiempia parempi.
Kaikki äitiyspakkauksen vaatteet päätyvät taatusti meillä käyttöön, mutta toki jotkut vaatteista ihastuttivat vielä toisia enemmän. Mun suosikkejani vaatteista näin ensi silmäyksellä olivat:
- Eläinkuosinen makuupussi, ihana!
- Ihana pilvikuosinen potkupuku
- Harmaa vanupuku
- Söpöt pupu-kuvioiset sukat + lapaset
- Luonnovalkoinen villasekoitehaalari
- Kietaisubodyt, sekä valkoiset että kauniin limenvihreäraidallinen
- Värikkäät housut; keltaiset, turkoosit ja limenvihreät - ihania!
- Toppahaalari, josta saa myös makuupussin. Mintunvihreä on raikas väri, joka sopii sekä tytölle että pojalle yhtä hyvin, hyvä värivalinta siis tällaiseen pakkauksen arvokkaampaan tuotteeseen.
Meidän onneksi nuo kaikki talvisemmat kamppeet onkin vähän reilumpaa kokoa, joten ovat toivottavasti sopivia sitten syksyllä kun näitä aletaan tarvitakin. Varmasti tulevat siis käyttöön ja tarpeeseen. :)
Nyt ajattelin laittaa pesukoneeseen ekan vauvanvaatekoneellisen pyörimään... :)
Mitäs olette mieltä pakkauksesta? Mitkä on teidän lemppareita?
21. tammikuuta 2016
Kaksipuolista kirjoneuletta
Niin paljon kuin oon neulonutkin, on vielä monenmonta tekniikkaa kokeilematta, ja sekös on ihan parasta. Tällä kertaa otin ekaa kertaa puikoille kaksipuoleisen kirjoneuleen. Ekat kerrokset syntyi vähän hitaasti, mutta kun tekniikka lähti sujumaan niin valmistakin alkoi tulla kerros kerrokselta sutjakammin... :)
Ohje on Novitalta, ja väreiksi valkkasin raikkaat mintunvihreän ja harmaan kuten ohjekuvassakin, oli niin herkullisen näköinen yhdistelmä etten voinut vastustaa. :) Ja kyllähän tästä aika karkki tulee!
Huh kun tällaisen kuvioneuleen neulominen onkin aina koukuttavaa - aina tekisi mieli kutoa vielä yksi ja vielä yksi kerros ennen nukkumaan menoa... ;) Tällä hetkellä pysyn hereillä kymmenen jälkeen illalla ainoastaan jos neulon, jos istun ihan vaan telkkarin ääreen tai otan kirjan käteen niin tulee takuulla uni. Nyt menen siis neulomaan vielä muutamat silmukat tälle iltaa... ;)
17. tammikuuta 2016
Tänään olen iloinnut
...Viikonlopun vieraista joita saatiinkin monin kappalein; perjantaina yövieraita ja eilen vielä iltapäivälläkin kahvittelijoita
...Neulomisesta
...Vohveleista joita tein pitkästä aikaa
...Auringosta!
...Kirpeästä pakkasesta. Kova pakkanenkaan ei haittaa kunhan on myös aurinkoa ja narskuvaa lunta kenkien alla.
...Kuvaamisesta
...Kaupoilla kiertelystä. Teinkin muutamia tosi hyviä löytöjä! Vinkiksi muillekin kankaista innostuville että Kodin1:sessä oli paljon Annon kankaita 3 €/metri, ja kaikki Vallilan kankaat -30 %. :) Voin kertoa että tuli jokunen metri kankaita hamstrattua... :D
...Hyvistä yöunista
...Potkuista masussa
...Tulppaaneista joita ostin pitkästä aikaa kotiin. Joulukukat alkaa vedellä viimeisiään, joten ostin kotiin kauppareissulta tulppaaneja sen varjolla että meille oli tulossa vieraitakin.
...Miehen tekemistä kauniista jäälyhdyistä.
...Viikonlopusta!
16. tammikuuta 2016
Klipsukorut
Vielä ois esittelemättä viimeisimmät itse tekemäni joululahjat; kahteen joulupakettiin sujahti tölkinnipsuista tekemäni rannekorut.
Nämä tölkinnipsukorut on yllättävät työläitä, nopein vaihe on se itse virkkaaminen, mutta eniten aikaa menee nipsujen käsittelemiseen; ennen virkkauspuuhia ne nimittäin täytyy pestä ja kuivata huolellisesti, sitten käsitellä terävät kohdat pihdeillä sekä viilalla (ja tämän jälkeen vielä varovasti naputtelen jokaisen nipsun vasaralla pyyhkeen läpi jotta viimeisetkin terävät kohdat littaantuvat).
Nipsuja mulla on nyt kyllä projekteja varten pitkäksi aikaa, kiitos vaan kaikille jotka on auttaneet keräämisessä! :) Nipsuja on kyllä hyvä ollakin paljon jos jotain aikoo pystyä tekemään, sillä niitä on yllättävän paljon erilaisia - ja yhteen työhön täytyy tottakai valita yhdenlaisia nipsuja.
Molemmat korut on virkattu Katia Sevilla- langalla. Turkoosissa korussa nipsuja on 27 ja mustassa 26, turkoosin tein ensin ja virkkauskäsialani oli tiukempaa joten se vaati yhden nipsun enemmän. :)
Viime jouluna tein samaisella langalla nipsuista joulupakettiin korusetin. Itselleni en ole vieläkään ehtinyt koruja tekemään... :D Ehkä tänä vuonna vihdoin?
12. tammikuuta 2016
12/15
Joulukuu meni pitkälti teemoilla joulu + vauva. Jouluvalmisteluja ja vauvamietiskelyjä. Joulukuussa oltiin kastejuhlissa, kyläiltiin ystävillä, hankittiin olohuoneeseen uusi valaisin ja saatiin vihdoin tilaamamme uusi sohva, ihastelin Itsenäisyyspäivän Linnan juhlien pukuloistoa kotisohvalta, tikuttelin muutamat sukat sekä tein itse joululahjoja, askartelin joulukortteja, leivoin saaristolaisleipää ja tein jouluksi sinappia, paketoin joululahjoja, fiilistelin joulun aikaa, poltin paljon kynttilöitä, ostin muutamia söpöjä pikkuisia vaatteita, silittelin kasvavaa vauvamahaani, julkaisin vauvauutiset sekä somessa että täällä blogissa, lomailin muutaman päivän sekä vietin ihanan joulun ja hauskan vuodenvaihteen. Muun muassa sellaista mahtui mun joulukuuhuni. :) Vielä ois jotain itsetehtyjä joululahjoja julkaisematta, mutta kunhan saan ne julkaistua niin ajattelin tehdä taas perinteisesti koostetta koko viime vuoden aikana tekemistäni käsitöistä... :)
10. tammikuuta 2016
Ruotsin ostokset
Laskeskelin tuossa loppuviikolla että tulevat viikonloput on niin pitkälle täyteen buukattuja, että suunniteltu Ikean reissu täytyisi tehdä tänä viikonloppuna mikäli lähiviikkoina sinne mielitään. Eilen suunnattiinkin sitten auton nokka kohti pohjoista, käytiin Ikeassa sekä parissa lastentarvikeliikkeessä Kemissä ja Haaparannassa. Päivä kuluikin nopsaan, ja Ikeassa vierähti aika sulkemisaikaan asti... :D Kotiin suunnattiin siis vasta illalla auton peräkontti täyteen pakattuna.
Haettiin Ikeasta siis pinnasänky, sekä kaikenlaista pienempää tarpeellista; patjaa, petaria, patjansuojusta, lakanoita, pyyhkeitä ynnä muuta pikkutavaraa vauvaa ajatellen, ja toki mukaan tarttui perinteisesti myös jotain kotiin; matto kylppäriin, kukkapurkkeja, lyhty... :)
Haaparannan Barnens Landista löydettiin hyvällä tarjouksella vielä turvakaukalo autoon sekä pari pientä vaatetta. Halusin myös välttämättä ostaa pientä odottamaan tuon ihanan koira- unirievun kun se oli niin söpö ja pehmoinen. :) Nyt on siis ostettu vauvaa odottamaan jo ensimmäiset isotkin jutut, tähän mennessä olin ostanut vain jonkinverran vaatteita. Hyvähän noita isompiakin juttuja on jo alkaa kuitenkin pikkuhiljaa hankkia... :)
Ja koska Ruotsin puolella oltiin, täytyi tietysti ostaa jemmaan myös muutamia sellaisia karkkeja joita ei Suomesta saa - ikisuosikkeja Rieseneitä sekä jotain uusia Pollyja. Toivottavasti nää on hyviä!
Oli kyllä sekä kiva että hyödyllinen reissu, löydettiin paljon tarpeellista ja vieläpä edullisesti. :)
8. tammikuuta 2016
Joululahjasukat pienelle tytölle
Vähän alle kolmevuotiaalle kummitytölleni sujautin osaksi joululahjaa kutomani villasukat. Äiti mittaili mulle avuksi ennen joulua tytön jalan ollessaan tyttöä hoitamassa, jotta osasin tehdä sukista suunnilleen oikean kokoiset. Lanka on Dropsin Karismaa, ja tykkäänkin siitä tosi paljon - värit on ihanat, lanka on 100 % villaa ja konepestävää mutta myös ihanan pehmoista. Oonkin tehnyt Karismasta viime aikoina vaikka mitä. Ohje sukkiin on Marilta, mutta kokoa on muokattu saamieni mittojen mukaan. Ihana malli! Näiden sukkien kohdalla kokeilin ensi kertaa myös lankadominanssin noudattamista, ja kyllä vaan kuvio erottuu selkeämmin... :) Täytyy jatkaa harjoituksia!
7. tammikuuta 2016
Itsetehtyä joulupakettiin - Vauvan peitto
Aloitetaanpa vihdoin itse tekemieni joululahjojen esittely, joista ensimmäisenä vuoroon pääsee pienimmäisen pakettiin ompelemani peitto. Kaksikuukautinen vauva ei vielä osaa leluja kaivata, joten päätettiin panostaa joululahjan suhteen lähinnä käytännöllisyyteen. Ompelin siis pienelle peiton, joka lämmittäisi niin vaunuissa kuin lattiallakin köllöttelijää.
Päällipuolen kangas on Marimekon Räsymatto- puuvillaa, ja toisena puolena on harmaa fleece. Esipesin molemmat kankaat 60 asteessa ennen ompelua, joten jatkossakin peitto kestää 60 asteen pesua.
Marimekon kangas oli vähän murheenkryyni pesun jälkeen, kun kuvio ja lankasuora eivät kohdanneetkaan. Koska kangas oli kuitenkin esipesty, uskalsin suoristaa sen kuvion mukaan. Aika paljon kuitenkin heitti, kun molemmista reunoista jouduin leikkaamaan leveimmältä kohdalta jopa viiden sentin kaitaleen pois, että sain kuvioraidat kulkemaan suoraan. Aiottu 70 sentin leveys kapeni lopulta valmiissa peitossa 61 cm leveäksi tuon suoristamisen seurauksena, mutta ihan riittävä tuokin leveys lienee pienelle vauvalle. Valmiin peiton koko oli siis 61 cm x 95 cm.
Tikkasin peiton vain ympäriinsä noin sentin päästä reunoista, sillä ainakin aiemmat tekemäni vastaavat peitot ovat kestäneet hyvin pesua ja pitoa ilman isompaa tikkausta. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)