6. lokakuuta 2009

Alku aina hankalaa

Olen seurannut lähes pari vuotta ahkerasti toisten blogeja ja pähkäillyt, josko itsekin aloittaisi omansa. No, tästä se sitten haparoiden lähtee. :D Aloittaminen tuntuu vaikealta, mutta jospa tämä kirjoittelu pikkuhiljaa tulisi luontevammaksi. :)

Olen arkaillut blogin aloittamista siinä luulossa, että täytyisi olla jotenkin erityisen hyvä tai taitava, mutta ei kai sitä tarvitse. Pääasia että itse nauttii tekemisestä ja kehittyy kenties siinä sivussa taitavammaksikin. :) Tämä tuntuu kivalta tavalta pitää itselläkin mielessä että mitäs kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä.

Blogin nimi Peukalo paikallaan tulee vastakohdasta sanonnalle "peukalo keskellä kämmentä". Käsityöt on ollut minulle aina se kaikkein tärkein harrastus; ja tämä pitää sisällään kaiken käsillä tekemisen leipomisesta askarteluun, piirtämiseen, neulomiseen ja kaikenlaiseen näpertelyyn. Aloitan uusia käsitöitä ja projekteja koko ajan valtavalla innolla, yleensä tulee niin kiire että täytyy lähteä heti lankakauppaan kun idea tulee. :D Eli ei liene vaikea arvata että välillä into myös laantuu yhtä nopeasti, mistä kertoo myös aika monta keskeneräistä käsityötä kaapin perukoilla...

Olen siis se tyyppi, jolla on sohvan nurkassa aina pari keskeneräistä neuletta odottamassa, joka neuloo myös luennoilla, hullaantuu lankahyllyillä kuin lapsi karkkikaupassa, ja katsoo vaatekaupan sovituskopissa huonosti istuvaa vaatetta mahdollisena tuunausprojektina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti