8. maaliskuuta 2013

Talvilomaviikon kuulumisia


Talvilomani on mennyt aika vaihtelevissa tunnelmissa. Toisaalta on ollut paljon puuhaa, mutta toisaalta myös todella laiskoja päiviä. :D

Leipurinnyöriä ja kuviopapereista leikattuja viirejä, näistä tulee viirinauhoja

Alkuviikolla hammaslääkärikäynnin jälkeen iski kaamea hammassärky, joka vei päiväksi petiin kun mikään määrä buranaa ja panadolia ei auttanut, eikä edes jääpussi poskella. Ihmeellinen juttu, sillä mitään hammassärkyä ennen hammaslääkärissä käyntiä ei ollut, vaan hammaslääkäri vain korjaili osittain irronneen paikan. Kotona sitten alkoi jyskyttää, ja loppupäivä olikin tuskainen. Onneksi hammassärky yön aikana kuitenkin hellitti, eikä uutta käyntiä tarvinnut tehdä.

Talvilomallahan kuuluisi tietysti hiihtää, luistella ja käydä uimassa uimahallissa. Mitään noista en kuitenkaan ole ainakaan vielä tehnyt. Sen sijaan on otettu kaverin kanssa sulkapallomatsia, ja käyty toisen kaverin kanssa kokeilemassa tanssillista jumppaa, jossa kävi ne perinteiset eli pyörin aina väärään suuntaan tai nostin kättä kun olisi pitänyt hypätä. Tuolla jumpassa oli ilmeisesti vedetty samaa koreografiaa koko alkukevät, joten ohjaaja ei juurikaan liikkeitä näyttänyt vaan vedettiin vaan suoraan läpi. No, eihän siinä oikein mukaan päässyt. :D  Ens kerralla valitaan ehkä joku toinen jumppa.

Granaattiomenaa, nam!

Olen tottakai osan talvilomastani käyttänyt myös kutomiseen, virkkaamiseen ja askarteluun. Ommellakin pitäisi, kun olen mennyt sellaista lupailemaan, mutta vielä ei ole iskenyt yhtään ompeluinspiraatio. Missähän se luuraa ja miten siitä saisi taas kiinni?

Oon yrittänyt opetella myös käyttämään uutta kameraa. Monen vuoden haaveilun jälkeen haaveesta tuli totta, ja ostettiin vihdoin järkkäri! Vähän niinkuin yhteiseksi synttärilahjaksi itsellemme. Ja oon siihen ihan rakastunut, vaikka opettelu onkin vasta alussa.




Lomalla on myös aikaa lukea, iltaisin voi lukea vähän pidempään kun ei tarvitse niin tarkkaan vilkuilla kelloa, ja aamullakin on aikaa lukea muutama sivu. Oon ahminut koko viikon synttärilahjaksi saamaani kirjaa, ihana lukea vaihteeksi ihan puhtaasti hyväntuulista ja hauskaa kirjaa. Sophie Kinsellat uppoaa mulle aina takuuvarmasti, ja olikin suuri yllätys kun paketista paljastui uusi Kinsellan kirja. En itse edes tiennyt Kinsellalta ilmestyneen uutta kirjaa, mutta mies oli ollut silmät tarkkana kirjakaupassa. Täydellinen yllätys, ja takuuvarmaa viihdettä!

Oon tänään myös tehnyt viikkosiivoja. En mitenkään suurennuslasin kanssa, vaan vähän sellaisia perussiivoja, ja rauhalliseen lomatahtiin. :D Eli kesken on vieläkin.

Ruokaostoksilla Prismassa kipaisin ostamaan samalla käsisaippuaa, ja valitsin tietysti hienoimman pullon mikä rivistä löytyi. :D


Ihanaa, ylellistä, kookosmaitoa sisältävää käsisaippuaa. Ihana tuoksu ja niin kaunis ja tyylikäs pakkaus!



Oon uudesta kamerasta niin innostunut, että täällä on kuvailtu vähän vaikka mitä. :D Mutta ihan oikeasti, vaikken kameran säätöjä vielä kauheasti osaa käyttääkään, on ero vanhaan pokkariini iha huima! Pokkarini on varsin kelpo peruskamera, jolla saa hyviä yleiskuvia, mutta lähikuvien kanssa olen tuskaillut alusta asti. Ja blogini huomioon ottaen, enitenhän otan juuri lähikuvia. :D Eläköön siis uusi aika, blogi tulee varmaan täyttymään turhanpäiväisistä lähikuvista lähiaikoina!

Ps. Ihanaa naistenpäivää kaikille ihanille naisille!

6 kommenttia:

  1. saitko semmoisen canonin kirjan kameran mukana? Meillä tuli semmoinen ja sen lukeminen kyllä hyödytti paljon, kun itse en ollut yhtää tietoinen mistään asetuksista vaan olin puhtaasti kuvannut ennen sitä automaattiasetuksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saanut. Kamera oli niin hyvässä tarjouksessa, että varmaan ei siksi kuulunut enää ylimääräisiä kaupanpäällisiä kauppaan. :) Mutta oon katellut jo aikasemminkin noita kirjoja kaupoissa ja kirjastossa, ja vaikuttaa kyllä hyödyllisiltä. Täytyypä käydä kattoon kirjastosta lainaan. :) Ja aivan ensiksi kannattaisi varmaan avata kameran oma ohjekirjakin... ;) Siihen en ole vielä koskenutkaan. :D

      Poista
  2. Onnea uudesta kamerasta, itsekin haaveilen sellaisesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Sitten vaan toteuttamaan kans unelmaa! Kyllähän järkkärin hinta kerralla vähän kirpaisee, mutta on siitä sitten iloakin pitkäksi aikaa. :) Meilläkin järkkäri on ollut vaan haaveissa monta vuotta, kun aina tuntuu että on tärkeämpiäkin rahanreikiä, mutta nyt sitten vaan tempaistiin ja ostettiin.

      Poista
  3. Innostunut Nainen! Ihanaa! Onnea kameralle ja sinulle.
    Kamera on usein ihan paras seuralainen, kun antaa sen vaan viedä hitaasti. Minä pidän erityisesti lähikuvista ja makroista. Olen huono lukemaan kirjoista kuvaamista, vaan kokeilemalla ja silmiini uskomalla löydän tapani, joka ilahduttaa minua. Mukavaa huomata myös, että pidät papereista, minäkin,
    ja että onnistut ilahtumaan, vaikka saippuaputelleista.
    Löysin sinut Virveriikan luota ja tulen toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti, kiitos! Tulin niin hyvälle tuulelle tästä. :) Mua välillä vähän itseänikin naurattaa oma innostuneisuuteni, mutta sellanen mä vaan oon - innostun välillä ihan hassuista pikkujutuistakin. Arjessa vaan on niin paljon kaikkea innostavaa ja kaunista, kun vaan osaa nähdä asiat oikein - saippuapullokin voi olla tosi kaunis. :)

      Ja kuvaamisesta oon ihan samaa mieltä, mäkään en ole lukenut kuvaamisesta mitään, vaan parasta on vaan nauttia ja kokeilla. Kuvata niinkuin omalle silmälle tuntuu hyvältä, vaikka toki kirjoista voisi saada uutta näkökulmaakin...

      Tervetuloa vierailemaan blogissani jatkossakin!

      Poista