3. kesäkuuta 2013

Ylioppilaan juhlintaa


Tuli pieni blogibreikki, mutta hyvästä syystä. Siskoni pääsi ylioppilaaksi, joten perjantai meni juhlia järjestäessä, lauantai juhlissa ja sunnuntai juhlien jälkiä siiivotessa. :)

Niin kaunis ja fiksu sisko juhlittavana, ja niin mukavat juhlat. Itse vietin juhlapäivän keittiössä, en kylläkään syömässä, vaan kahvittamassa vieraita. :)

Äiti oli hoitanut suurimman osan tarjottavista, mutta siskon kanssa tehtiin myös osa, ja osa leivottiin porukalla.


Macaronseja tehtailtiin siskon kanssa jo vappuna pakkaseen, ja sulatin ja täytin ne sitten juhlia edeltävänä päivänä. Macaronsin kuoret on värjätty keltaisella elintarvikevärillä hennon vaaleankeltaisiksi, joka oli myös siskoni mekon väri. Täyte on nutellaa, eli suklaapähkinälevitettä ihan sellaisenaan. Nutellan vuoksi ei uskallettu laittaa macaronseja esille kulhoon, kun näillä helteillä (juhlapäivänä +27!) pelättiin nutellan sulavan, vaikka macaronsit säilytettiinkin jääkaapissa. Muutenkin säilyvyysongelmaa ratkaistiin kylmäkalleilla, joita laitettiin lautasten alle, sekä sillä, että vaihdettin tarpeeksi usein tarjottavia kylmään, ja kylmästä taas pöytään uusia tilalle.







Täytekakut tehtiinkin melkoisena sarjatyönä. Kakkujen leipomisesta ja täyttämisestä vastasi äiti, koristeista siskoni, ja sokerimassakuorrutuksesta minä. Tein sokerimassakuorrutetta kakkujen päälle ensimmäistä kertaa, joten siihen nähden onnistui yllättävän hyvin, vaikka toki petrattavaa vielä on. Yllättävän työlästä oli kaulita massa tarpeeksi suureksi levyksi, kakut kun olivat todella suuria. Käsivarressa tuntuu vielä näin neljän päivän jälkeenkin, että kaulittu on ja voimalla. :D Itse en ole juurikaan kermakakkujen ystävä, joten tämä vaahtokarkin makuinen sokerikuorrute oli makuna paljon enemmän minun mieleeni. Varmasti tulee siis jatkossakin jatkettua tätä harjoittelua sokerimassakuorrutteen kanssa.








Sisko ja osa siskon saamista ylioppilasruusuista.

Otettiin siskon kanssa kiitoskorttikuvia reilu viikko sitten, jotta kuvista ehdittiin teettää kiitoskortteja juhlissa jaettavaksi. Ihana oli ottaa siskosta kuvia, ja kuten moni ohikulkijakin pysähtyi kommentoimaan, eihän noin kauniista tytöstä voinut saadakaan kuin hyviä kuvia. :)

Askartelin siskolle toki kortinkin.


Neliönmallinen avattava korttipohja, Big Shotilla muotoon stanssattu turkoosi helmiäiskartonki, valkoista pitsiteippiä (Clas Ohlson), tarratimantteja, turkoosi ja limenvihreä höyhen (uusiokäyttöä pääsiäisenä saaduista virpomisvitsoista), sekä promarkereilla väritetty Nea-Idean leimakuva.

Juhlat olivat isot, ja tupa oli täynnä koko päivän. Mukava puheensorina täytti talon, eikä onneksi hellekään suuresti haitannut. Tulipa yhdessä välissä illansuussa lyhyt mutta raju kuuro vettäkin, joka ehti kastella muutaman autosta sisälle juosseen vieraan. Hetken aikaa vellonut ankara tuuli taas tyhjensi omenapuun kukista, ja lennätteli kukat ympäriinsä pihalle. Tältä piha näytti sunnuntaina:


Kuin lumisateen jäljiltä, mutta lumi onkin omenankukkia. :D

Sellainen viikonloppu täällä, ja nyt viettelenkin tämän kesän ensimmäistä lomapäivääni. :) Tällä erää lomaa olisi pari viikkoa, ja loppu loma odottaa elokuulla.

Mukavaa viikkoa!

8 kommenttia:

  1. ihanan näköistä! mistähän siskosi kaunis mekko on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sisko tilasi mekon täältä: http://www.jjshouse.com/fi/. Ja se valmistettiin omien mittojen mukaan.
      Kaikki toimi tuon firman kanssa hyvin, mekko on todella laadukkaasti tehty ja istuu kuin valettu, joten sieltä uskaltaa kyllä tilata! :)

      Poista
  2. Kyllä on nättiä :) Samaa kyselisin kuin edellinen anonyymi, siskollasi on erittäin kaunis mekko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tosiaan JJ's Houselta on tuo upea mekko.

      Poista
  3. Olipas siellä monenlaista herkkua ja täytekakun koristelu on yksinkertaisesti upea! Mainiota tuo kiitoskorttien jakaminen jo juhlissa, työkaverinikin juuri kehui törmänneensä moiseen viikonlopun juhlissa ja idea sai muiltakin kehuja. :) Iloista lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Joo kiitoskortit oli eteisen pöydällä, siitä sai jokainen lähtiessään ottaa kuvan mukaan. Hyvin toimi, ja sai kiitosta juhlissakin. Toki sitten kummeille ja mummulle teetetään myös kuvaamossa otetut kuvat, mutta muille riittää hyvin tuollaiset itse otetut. :)

      Poista
  4. Aikamoinen herkkupöytä! Ja on kyllä kaunis sisko sulla, ei voi muuta sanoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Ja kiitos siskon puolesta, se on kyllä kaunotar. :)

      Poista