19. tammikuuta 2014

Mustavalkoista siksakkia


Ta-ta-daa! Ne on valmiit, ja ne on ihanat!

Siksak-sukat itselleni, mustavalkoisessa värissä.




Viikko sitten nämä aloitin, ja toissapäivänä päättelin langat. Näitä oli kyllä niin koukuttavaa neuloa, että voisin melkein julistaa tästä talvesta tulevan kuvioneulonnan (ja erityisesti siksakin) talvi! :D

Mähän en ole hirveästi harrastanut kuvioneuloksia aiemmin, joten opettelua tämä vielä on. Jälkikään ei ole vielä kovin tasaista, mutta sehän paranee vaan neulomalla ja neulomalla.


Siksak-sukat on ollu mulla haaveissa pitkään, ja mulle on iskostunut päähän myös kuva mustavalkoisesta siksak-kuvioisesta tuubihuivista, jollainen on pakko saada. Aloitin nyt kuitenkin ensin vähän pienemmästä mittakaavasta, koska ajattelin että ois parempi handlata ensin kuvioneulonta vähän paremmin, ennenkuin ryhtyy kovin suureelliseen ja aikaavievään projektiin. Siltä varalta ettei sitten mene niin helposti hermot ja lennä koko kuvioneulos nurkkaan... ;)



Miten ne syntyi? Lankana Novita woolia mustassa ja valkoisessa värissä, puikot kokoa 3,5. 2 oikein 2 nurin -resori 56:lla silmukalla, siksak-kuvio 54:llä silmukalla ja loppusukka samoin. Varresta tuli näin sopivan kokoinen, mutta muuten sukka on harmittavan lörppä. Kotisukkina lörppöys on ihan toivottavakin ominaisuus, mutta muuten tykkään istuvista sukista, joten seuraaviin sukkiin aion kyllä kaventaa silmukoita pois varren jälkeen.


Nurin-kurin -blogin Marika oli myös tehnyt ihanat lapaset siksak-kuviolla, nyt haluan sellaisetkin! Marikan blogista löytyy muuten myös ruutupiirros siksak -kaavasta, kannattaa kurkata jos siksakin neulominen kiinnostaa. :)


Nyt mallailen jo värejä seuraaviin, vähän keväisemmän värisiin siksak-sukkiin... :)

20 kommenttia:

  1. Voi ei, miksi mainitsit vielä sen huivin! Pitää vissiin poiketa lankaostoksille ja ostaa PAKSUA lankaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no eikö oliskin ihana! :D Joo ei tässä muu auta.

      Poista
    2. Mä muuten kudon nallet ja woolit aina kolmosen puikoilla, mulla on löysä käsiala niin isommnilla tulis kyllä jättimäiset! Tosin taisin tehdä oman siksakin kuudellakymmenellä silmukalla ja sit terässä oli 56s ja ihan hyvän kokoiset tuli.

      Poista
    3. Mulla taas on tiukka käsiala, joten yleensä 3,5 on ihan hyvä noihin lankoihin. Joskus oon tehnyt kolmosellakin, mut sit taas tulee herkästi pienet... :) Käsialan löysyys/tiukkuus vaikuttaa kyllä paljon kokoon ja puikkovalintaan!

      Ja mun villasukkien tulee siksikin olla jalkaosasta kapeita että mulla on tosi kapea, pitkänmallinen jalka, siksikin varmaan nuo jäi nyt niin lörpöiksi... Mutta toinen, paranneltu, versio on jo puikoilla... ;)

      Poista
  2. Vau, tosi hienot, mulla ei tuollaiseen kuvioon hermot (tai taidot) riittäisi. :)

    VastaaPoista
  3. Komiat on!:) ihanan tasaista neule jälkeä!:) kateellinen:D kuules tekisitkö tilauksesta minulle pitkä vartiset villasukat?:) johonki alle polven kumminki, itellä ei hermot kestä enkä saa noin tasasta:( ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Nakkaahan mulle sähköpostiin (annika.levanen(at)gmail.com) vähän tarkemmin, millaisista sukista haaveilet, niin katsotaan! :)

      Poista
  4. Mahtavat! En minä ainakaan huomaa mitään epätasaisuutta, mutta tekijä aina paremmin tietää omat virheensä. Mustavalkoinen siksak kyllä on iätön ja ajaton, mutta silti niin trendikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Oma silmä on varmaan aina se kriittisin. Sinänsä siihen nähden että vasta harjoittelen kirjoneuletta, oon tyytyväinen, enkä odottanutkaan saavani heti tasaista jälkeä. Mutta onpahan vielä vaan parannettavaakin! ;)

      Poista
  5. On ne vaan hienot!
    Kelpaisi mullekkin :)

    VastaaPoista
  6. Hienot on! Ja niin totta, että tuossa kirjoneuleessa kehittyy vain kantapään kautta, harjoittelemalla siis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo eihän sitä muuten opi kuin tekemällä :)

      Poista
  7. Nam, mitkä sukat! Nyt alkoi tehdä mieli itsellenikin :)

    VastaaPoista