16. maaliskuuta 2014

Viikonlopun plussia



+ Kevätaurinko! Ja viime yönä satanut muutaman sentin lumikerroskin oli kiva, kunhan sulaa pian pois. ;) Aurinko lämmittää kyllä jo tosi paljon, ja valoakin alkaa riittää jo iltaan asti. Ihanaa!

+ Familytime. Vierailu vanhempieni luona sekä anoppilassa. Oli kivaa ja rentouttavaa.

+ Vanhat ystävät. Ehdin pikaisesti treffata viikonloppuna myös pari tärkeää ihmistä, joita on ollut muuton jälkeen ikävä eikä olla juuri nähty. Kivaa oli se, että juttu jatkui siitä mihin se oli viimeksi jäänyt. Ja tuntui siltä  kuin se viimeksi olisi ollut viime viikolla, eikä syksyllä.




+ Ompelu. Oon nyt parina iltana (+ lauantai-aamuna heräsin aikaisin ompelemaan) surautellut taas ompelukoneella, ja se on ollut ihanaa. Näette mun ompeluksia täällä ensi viikolla!

+ Kaupoissa kiertely ihan muuten vaan. En tarvinnut mitään, enkä lopulta ostanutkaan mitään (paitsi uuden kasvorasvan loppuneen lempparin tilalle), mutta oli kiva vaan kierrellä, katsella ja hiplailla kevään uutuuksia. Ihania värejä on taas tullut kauppoihin!

+ Koko viikonloppu ilman tietokonetta teki hyvää. Itse kun vietän kaikki arkipäiväni töissä tietokoneen ääressä, eikä kyllä menee iltaakaan ilman että checkaisin facebookin, blogin, sähköpostin ja pari lemppariblogiani... Teki siis hyvää ottaa välillä vähän spontaanisti etäisyyttä ja tehdä muita juttuja. Mitään blogitaukoa ei ollut tarkoitus pitää mutta tulipahan pidettyä, kun oon mennyt viime päivät niin tukka putkella.


Nyt taidetaan laittaa sauna päälle ja pyykkikone hurraamaan, purkaa viikonlopun kassit ja sitten.... loppuillaksi sohvalle jonkun viime viikon tv-sarjatallenteen seuraan. :)

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

2 kommenttia:

  1. Ihania aurinkoisia kuvia. Ja noi valkoiset tyynyt on ihanat myös!:)

    VastaaPoista