1. tammikuuta 2015

Korusetti tölkinnipsuista


Aloitetaanpa tämän joulun itsetekemieni joululahjojen esittely anopilleni tekemistäni koruista. Sain viime vuonna mieheltäni joululahjaksi Seija Saarisen Tölkkidesign- kirjan, minkä jälkeen alettiin ahkerasti kerätä tölkinnipsuja, ja täksi jouluksi sain niistä ensimmäiset valmiit käsityöni. :D Vähän hidas prosessi, mutta kun jokaisesta tölkistä saa vain yhden nipsun, ei niitä kerry kovin sutjakkaa... ei edes vaikka alettiin ostaa limsaa pullojen sijaan tölkeissä. :D Kiitos keräysavusta läheiset (sekä yllättäen kiitos myös Tivoli Sariola, josta sain ennen joulua valtavan pussillisen nipsuja! Tivolissa työskentelevä timon sisko oli yllärinä laittanut nipsukeräyksen tivolissa pystyyn. Nyt siis nipsuja riittää. :D).

Nipsujen keräämisen lisäksi nipsujen käsittely koruksi asti on aika aikaavievää puuhaa, ne kun pitää pestä ja kuivata huolella, jonka jälkeen jokaisesta nipsusta täytyy vielä käsitellä pihdeillä ja vasaralla nipsun kiinnityskohta sekä muut terävät kohdat pois. Vasta tämän käsittelyprosessin jälkeen nipsuista voi alkaa virkata koruja. :)

Yhteen koruun täytyy valita yhdenlaisia nipsuja, ja täytyy kyllä sanoa, että enpä ennen oo huomannutkaan miten paljon erilaisia noita nipsuja on. :D



Arvatteko, montako nipsua tähän korusettiin meni? Vastaus on 92. :D Aika monta!

Virkkasin korut ympäriinsä upean turkoosilla Katia Sevilla -langalla, ja kaulakoruun ompelin taakse vielä korulukon kiinnitystä varten.





Näistä koruista olen kyllä ylpeä, minusta niistä tuli kauniita, eikä niistä käytössä ollessaan heti hoksaa mistä ne on tehty. :) Aion tehdä näitä lisää heti, kun vaan ehdin käsitellä nipsut valmiiksi, mulla nimittäin odottaa jo samaista lankaa myös mustana kaapissa...


8 kommenttia:

  1. Ihan mielettömiä, ei käynyt kuvia katsellessa mielessäkään mistä nuo kaunistukset onkaan tehty! :) Täytyypä katsoa uusin silmin noita omiakin tölkkejä tuolla... :D

    - Eppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Eppu! Joo kannattaa otta klipsut talteen! ;)

      Poista
  2. Ihana kuulla, että käyttöä löytyi :) Ja voi miten kauniita ovatkaan koruksi käsiteltyinä. :) — R & O

    VastaaPoista
  3. Aivan upeat! Inhoan (=oon hidas) virkkausta, enkä oo noista nipsuista tekemisestä aiemmin innostunut, mutta mulle tuli semmonen olo, että lähen heti kaiveleen lankavarastoja ja tölkinnipsuja ;) Mun on oikeasti ehkä pakko kokeilla. Kiitos inspiraatiosta! -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla et inspiroin! Sit vaan kokeilemaan. :) Muista vaan tosiaan pestä nipsut huolella, ja käsitellä pihdeillä ja vasaralla kaikki terävät kohdat, että korut ei vaan tee haavoja. :)

      Poista
  4. Ite oon kans keräilly klipsuja nyt pitkään sukulaisten ja ystävien voimin. Niitä alkaa oleen jo aika kassillinen, mut en vain ole saanu intoa tarpeeks alkaa käsitteleen niitä. Jostain tällaisesta pienemmästä työstä ois varmaan paras aloittaa. Ehkä vielä joku päivä. Nämä sun korut on ainakin todella upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Minna! :) No, sitten kun jaksat tehdä sen käsittelyn nipsuille niin tää näpertäminen vie kyllä mukanaan, se on tosi mukavaa!

      Poista