29. joulukuuta 2016

Joulu 2016


Joulu 2016 jää mulle erityisenä muistoihin, sillä se oli lapseni ensimmäinen joulu, ja meidän ensimmäinen joulu vanhempina. :) Joulu alkaa olla ohitse, vaikka välipäiviä vielä vietetäänkin, joten ajattelin summata vähän meidän tämän vuoden joulun aikaa tänne bloginkin puolelle. Meidän joulu 2016 kului muun muassa näin:


♥ Keitettiin riisipuuro aatonaattona ennen kotiseudulle lähtemistä, ja syötiin puurot kihlajaislahjaksi saamistamme ihanista saviastioista. Nuo astiat on meidän viralliset joulupuuroastiat!



♥ Vietettiin aattoa mun vanhemmillani, ja joulupäivää sekä Tapaninpäivää anoppilassa

♥ Vietettiin meidän ensimmäistä joulua kolmehenkisenä perheenä. Viime jouluna julkistin raskauteni facebookin puolella lopuille ystäville ja sukulaisilleni kuvalla jossa kerroin parhaan paketin saapuvan vasta keväällä, ja se paketti oli kyllä vielä paljon ihanampi kuin mitä osasin odottaakaan. :) Siinä vuoden takaisessa kuvassa mulla oli paljon nykyhetkeä söpömpi maha ja tuuheampi tukka, nyt on vaan tummemmat silmänaluset mutta oon myös onnellisempi kuin koskaan joten ihan hyvä vaihtokauppa silti. :D

♥ Katseltiin hymyt huulilla meidän pikkutontun touhotusta koko joulunpyhät. Minimies oli ihan onnessaan mummuloissa kaikesta saamastaan huomiosta ja leikittäjistä. Ihmeen hienosti Julius koko pyhät jaksoikin, vaikka olikin paljon katsottavaa ja ihmeteltävää ja paljon ihmisiä sekä erilaista tekemistä.

♥ Saatiin joulupukki vierailulle. Juliuskin uskalsi pukin syliin, vaikka aika tarkkaan piti kyllä katsoa että mikäs mies se tuo partaukko on. Taisi kuitenkin olla tutunkuuloinen ääni... ;)





♥ Saunottiin joulusauna pihasaunassa kynttilänvalossa. Asiaan kuuluu toki saunaan hipsiminen avojaloin pihan poikki.

♥ Katsoin Lumiukko- piirrettyä telkkarista



♥ Söin kinkkua ja muita jouluherkkuja ähkyyn asti - ja monta kertaa. Aikuisuuden yksi tunnusmerkki taitaa olla se, että jouluna kuluu enemmän suolaisia kuin makeita herkkuja. Suklaata tuli joulunpyhinä syötyä lähinnä nimeksi, mutta kinkkua, graavilohta ja juustoja sitten senkin edestä. Suklaan kanssa on otettu vahinkoa takaisin sitten nyt välipäivä, kun kinkku ei enää maistu... ;) Graavilohta ja juustoja söin nyt viime vuoden joulunkin edestä, silloin kun raskauden vuoksi jäi nuo herkut kokonaan välistä mun kohdallani.

♥ Vietin aattoyötä valvoen kolme tuntia keskellä yötä hereillä härräävän pikkutontun kanssa. En tiedä mitä joulujännitystä se oli niin pienellä, mutta minityyppi oli aattoaamuna kyllä paljon äitiään virkeämpi.





♥ Vein kynttilän hautausmaalle

♥ Vietin aikaa perheenjäsenten kanssa

♥ Soitettiin pianoa, laulettiin ja tanssittiin - Julius nauttii musisoinnista, joten sitä kyllä harrastettiin urakalla





♥ Aattona tekaisin aattoillaksi piparijäätelöä sekä konvehteja. Piparijäätelön ohjeen voisinkin kirjoitella tänne vielä kun sen suunnilleen muistan, heitin nimittäin ohjeen hatusta ja tuli kyllä hyvää. :)





♥ Käärin itse joulupaketteihin tänä jouluna harvinaisen vähän itsetehtyjä lahjoja, sillä vain äiti, isä sekä Timo saivat neulomani villasukat - niistä lisää lähipäivinä. :) Jouluviemisinä vein omille vanhemmilleni sekä anoppilaan perinteiset leipomani saaristolaisleivät ja joulusinapit.





♥ Sain aivan uskomattoman ihania joululahjoja. Kaikki olivat selvästi miettineet minua, ja hankkineet käytännöllisiä ja ihania lahjoja juuri minua ajatellen. Postailen lahjajutuista vielä tarkemmin erikseen. :)



♥ Ennen joulua leivoin Juliukselle omia jouluherkkuja; luumukeksejä sekä banaanipatukoita, jotta Juliuskin sai omat herkut jouluksi mummuloihin mukaan. :)




Oli ihana joulu, mulle erityisen tärkeä siksi että se oli meidän pojan ensimmäinen joulu. Vaikka Julius itse ei tietenkään joulua tule muistamaan, eikä ymmärtänytkään joulusta vielä mitään. Mutta silti, tämä ensimmäinen joulu jää ainakin äidin mieleen. :) Harmillisesti tänä jouluna joulunpyhät olivat niin lyhyet, että joulu tuntui menevät ohitse yhdessä hujauksessa.

Miten teidän joulu meni? :) Joko on arkeen palattu vai vieläkö lomailette? Meidän arkeenpaluu koitti heti tiistaina, kun mies palasi töihin, ja pojan kanssa on ollut astetta haastavampi viikko puhkeavien uusien hampaiden ynnä muiden syiden takia - palattiin siis rytinällä arkeen. ;) Siksi blogissakin on ollut hiljaista, mutta jospa tämä tästä... :)


8 kommenttia:

  1. Ihana postaus <3 http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Voi että miten suloinen pikkutonttu siellä Joulupukin sylissä. ❤

    VastaaPoista
  3. Todella ukavan oloinen joulu teillä takana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä oli, kiva jos välittyi kuvista ja tekstistä! :)

      Poista
  4. ihanalta kuulostaa. Meillä arkeen palataan vasta 9. tammikuuta, kun neiti palaa kouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun saatte lomailla vähän pidempään :)

      Poista