10. lokakuuta 2018

Opi suunnittelemaan itse neuleita #miundesign- kirjan avulla



Kirja saatu arvostelukappaleena Gummerus kustantamolta





Miia Laakson syksyn uutuuskirja #miundesign  - Ideoi, suunnittele, neulo ja virkkaa on vähän erilainen käsityökirja. Sen sijaan että kirja olisi pullollaan valmiita ohjeita, tämä kirja opastaa suunnittelemaan itse neuleensa.

Kirjan jokaisen luvun aiheena on yhden neule- tai virkkuutyön suunnittelu ja toteutus. Kirja antaa ohjeita suunnitella neuleen itse, mutta sen lisäksi jokaisen luvun lopussa on myös valmiita ohjeita. Kirja etenee helpoimmasta vaikeimpaan, aloittaen myssystä ja johtaen aina neulepuseroihin asti.

Tähän kirjaan on aloittelevankin käsityöntekijän helppo tarttua, sillä kirja opastaa selkein kuvasarjoin tekniikoita, käy läpi neuleohjeiden lyhenteitä ja sanastoa, sekä opastaa lukemaan neulekaavioita ja muokkaamaan neuleiden kokoa. Kirja ei silti ole pelkästään tekniikkaopus, vaan kokenutkin neuloja löytää siitä uutta inspiraatiota esimerkiksi erilaisista neulepinnoista.







Tykkään myös kirjan yleisilmeestä, joka on tosi selkeä ja kaunis. Ohjeet on jaoteltu todella selkeästi ja ne ovat yksityiskohtaisia. Yritin katsoa kirjaa sellaisen lukijan silmin jolle neule- ja virkkaustyöt eivät olisi yhtä tuttuja kuin minulle, ja uskoisin että tässä kirjassa asiat onnistutaan esittämään riittävän selkeästi myös oikeasti aloittelijoille. Uskallan siis suositella tarttumaan tähän kirjaan mikäli neulominen ja virkkaaminen kiinnostaisivat, mutta aloittaminen tuntuu jostain syystä hankalalta tai haastavalta. Tämän kirjan kanssa kynnys aloittaa on mukavan matala. :) Suosittelen myös tutustumaan tähän kirjaan, mikäli omien neuleiden suunnittelu kiinnostaa - tästä saa siihen hyviä vinkkejä.



Oletteko te käsityöntekijöinä enemmän valmiiden ohjeiden mukaan tekijöitä, vai itse suunnittelijoita? Minä olen ehdottomasti enemmän soveltaja ja suunnittelija; mutta toki välillä on myös mukava tehdä suoraan ohjeista - kun joku toinen on tehnyt valmiiksi suunnittelutyön ja laskenut kavennukset ja silmukkamäärät valmiiksi. :)

2 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat ja tunnelma kirjassa, varmasti hyvä kirja kohderyhmälleen :)

    Mie neulon yleensä kaikki perusneuleet (sukat, lapaset jne) omasta päästä ja isommat ohjeita enemmän tai vähemmän noudatellen. Yleensä kyllä löydän valmiista ohjeista aina jotain sovellettavaa :D

    VastaaPoista
  2. Onpa mielenkiintoisen näköinen kirja! Nuo pintaneuleet mitä kuvissa näkyi on tosi hienoja.

    VastaaPoista