9. huhtikuuta 2013

Viirinauha + ohje!


Tein maaliskuussa kummityttöni kastejuhlaan koristeeksi viirinauhoja ikkunaan. Nyt olisi tarjolla viireistä kuvia, ja väkertelinpä pikaisesti ohjeenkin. Simppeleitähän nämä on tehdä, mutta tässä nyt silti lyhyt ohjeistus niiden tekoon. :)


 
Viirinauha -ohje:

Tarvitset:
- Erikuvioisia papereita/kartonkeja
- Sakset ja liimaa
- Nyöriä tai narua muutaman metrin pätkän

Kolmiot on helppo leikata kun leikkaa ensin yhden mallikkaan yksilön, ja sitten sen avulla piirtää kolmioita kuviopapereille. Kuviopaperit saavat olla värikkäitäkin ja keskenään eri kuvioisia. Saat viiristä yhtenäisen näköisen, kun käytät kuitenkin samassa viirinauhassa ainakin paria samasta paperista leikattua viiriä, jotka nivovat kokonaisuuden yhtenäiseksi. 

Itse käytin kätköistä löytyneitä sekalaisia kuviopapereita ja kartonkeja, joissa yhtenäistä oli kuviollisuus, sekä vaaleanpunaisen ja pinkin eri sävyjen toistuvuus. Valitsin mukaan myös papereita, joissa oli sinistä ja vihreää, ettei viireistä tullut liian hempeitä ja hailakoita. 

(Näköjään lipsahtanut kirjoitusvirhe kuvaan, tarkoitan toki taitteelle enkä taiteelle... :P)


Viireillä piristää kyllä helposti kodin ilmettä, ja tuo kotiin tyylikästä juhlatunnelmaa. Nämähän sopisi hyvin vappuunkin, vielä ehtisi hyvin tehdä vapuksi tällaiset ikkunaan! :)

10 kommenttia:

  1. Viirit on niin somia! Mun tekis mieli tehdä jostain glitterpaperista ja ommella siihen joku yksivärinen nauha, olis aika kiva. Tai sitten tuollaista paperinarua väliin! Hih, kiitos kivasta ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, glitterpaperista tulis muuten makee! :) Ja kiitoksia, hyvä jos ohjeesta oli apua. :)

      Poista
  2. Hih, mulle tuli jostain syystä hääkoristelut mieleen! :) Viireihinhän voisi vaikka liimata kuvia hääparista ja reunustaa nauhoilla juhlatila tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo paljonhan näitä käytetään häissäkin koristuksina! Meilläkin oli häissä ompelemani viiri, jossa oli teksti love. :) Ja tosiaan, hyvä idea tuo että näihin laittaisi hääparin kuvia, siinähän olisi hyvä tapa saada esille lapsuuskuvia sekä kuvia hääparin siihen astisen yhteisen elämän varrelta.. :)

      Poista
  3. Kiitos tästä!
    olen aina noita viirinauhoja katellut ja ajatellut että ois kiva. Nyt sun jutun jälkeen sain aikaiseksi vihdoin tehdä tyttöjen huoneeseen :)

    VastaaPoista
  4. Aikaa on kulunut viime visiitistä täällä blogissasi mutta aina tänne eksyy jotain kautta uudelleen. Ihana viiri! Täällä askarrellaan tytön 1v juhliin! :) t: Laura H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja ihana kun eksyit tänne uudelleen! Ja onnea tyttärestä! :) Oon kaivannut sun blogiasi, joten kiva kuulla että hyvin menee.

      Poista
  5. Minulta on tämä viiripostaus mennytkin ihan ohi! Nyt kun juhlavalmistelut on täydessä käynnissä löysin tämän googlailun myötä ja viiri pääseekin heti toteutukseen! Kiitos ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva juttu et löysit, innolla odotan millaisia ihania viirejä sä oikein teet. :)

      Poista